www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

8.7.2007

149. Yhteiskunnan napanöyhtä

Elämä sängyn alla alkoi tuntua tosiaankin elämältä sängyn alla. Tuijotin vuoteen alla sen pimeimpään nurkkaan ja olin aivan varma, että joku tuijottaa minua takaisin. Rykäisin varovasti pari kertaa, mutta tuijotuksen tuntemus ei muuttunut, eikä tuijottaja hellittänyt. Minulla oli kovin ikävä pattitilanne, sillä olin munasillani puoliksi sängyn alla ja jonkun tuntemattoman tuijottajan takia en uskaltanut liikahtaakaan. En tiedä, varmaan nukahdin tuijottajan katseen alla, kun havahduin säpsähtäen outoon pirinään.

- Auts, perkeleen sänky, kiroilin iskiessäni pään sen pohjaan.

Peruutin pois sängyn alta ja aloin suunnistaa pirinän suuntaan. Tulin olohuoneeseen, jossa oli joku helvetin antiikkinen lankapuhelin. Otin luurin käteeni ja kuuntelin varovasti mitä se sanoo.

- Huhuu, onko siellä ketään, luurista kuului naisen äänellä.
- E-ei ole, kuiskasin takaisin, sillä tämähän saattoi olla joku sairas testi jolla mielipuolinen lääkäri vie sisäelimeni.
- Äiti täällä, voit puhua ihan vapaasti, ääni jatkoi turhan läyryävällä äänellä.
- PUH, NALLE, karjaisin luuriin niin kovaa kuin jaksoin, sillä se oli tällä hetkellä ruminta mitä tiesin ja paiskasin luuri kiinni.

Hui, kun puistatti tuollainen epämääräinen puhelu ja vielä tasan kymmeneltä, vilkaisin seinällä olevaa kelloa. Karmeaa, miten joku voi pelotella toista oikein tasatunnein. Nyt minua alkoi pelottaa, että tuo sama läyryävä ääni vainoaa minua aina tasatunnein tai vaihtoehtoisesti joka päivä samaan aikaan. Hetken asiaa puntaroituani, tulin siihen tulokseen, että tuollaiset häiriköt soittavat joka päivä samaan aikaan, ikään kuin jättävät uhrin mieleen oman käyntikorttinsa, aaarrrgh!

- Minkähän takia minä muuten kuljen alasti? kummastelin pukeutumattomuuttani.
- Ai niin, olen varmaan niin vitun köyhä, joku yhteiskunnan napanöyhtä, hahahahaa, nauroin katketakseni kurjalle elämälleni.

Kyllähän se elämä menetteli näinkin, ajattelin mielessäni ja lampsin keittiöön jääkaapille. Olin aivan varma, että myös köyhillä on jotain jääkaapissa. Olihan siellä, nimittäin olutta ja ruokaakin jonkin verran. Suutani kuivasi sen verran, että päätin tempaista heti kättelyssä kolme olutta. Samassa minulle tuli aivan helvetin paha olo, kuin olisin ollut vuosisadan kanuunassa.

- Onhan se nyt perkele, ettei mies voi kun ajatella olutta, niin pukkaa paskanmaun suuhun ja alkaa oksettaa, kiroilin.
- Taidankin ottaa saman tien neljä, hamusin oluita.

Kuin taikaiskusta oloni oli jälleen janoinen itseni, ilman mitään ylimääräisiä värinöitä sisuskaluissa. Kieleni lipoi suupieliä ja päätin sittenkin ottaa viisi olutta.

- Hyi heeelvetti, että tekee pahaa pelkkä ajatuskin, ähkyin ääneen.
- Pitäisi varmaan tyytyä kahteen olueen, sain puhistua juuri ja juuri niin, etteivät ykät lentäneet jääkaappiin.
- Hei, minulla on nyt jälleen hyvä olo.

Otin loppujen lopuksi jääkaapista kaksi olutta ja menin niiden kanssa keittiönpöydän ääreen. Pöydän ääressä nenääni pisti hillitön sillin haju. Nuuhkin epäluuloisena pöytää ja tulin siihen tulokseen, että minun täytyi olla ammatiltani kalakauppias tai entinen sellainen, mikäli olen todellakin yhteiskunnan napanöyhtä. Kokeilin pöydässä yhtä äsken mieleeni tullutta asiaa. Otin yhden oluen käteeni ja päätin juoda vain sen ja pam, oloni oli jälleen kuin kaatopaikan läpikäyneellä. Sen jälkeen otin toiseen käteen toisen oluen ja päätinkin mielessäni juoda ne molemmat. Saman tien oloni parani ja olin joku. En voinut sanoa, että oma itseni, sillä enhän tiennyt kuka olin ja halusinko tosiaan olla tuo joku.

- Hahahahaa, ihan laitoskamaa koko jätkä, nauroin saatuani toisenkin tölkin sisällön kurkusta alas.

Eiväthän ne pari olutta riittäneet mihinkään, olivat vielä sellaisia kovin pieniä tölkkejä, joten kävin hakemassa toiset kaksi, jotka kulautin samaa tietä kurkusta alas. Olut putosi niin hyvin, että aloin olla jo sata varma, että olen alkoholisoitunut sillilaivan kapteeni, joka oli ryypännyt koko laivan ja eleli nyt jonkinsorttisessa avohoidossa.

- Hahahaa, hik, hahahaa, minä haluan sovittaa virkapukuani, naureskelin hyväntuulisena ja suunnistin takaisin makuuhuoneeseen.

Lattialla oli jotain likaisia vaatteita, mutta en koskenut niihin. Avasin yhden kaapin oven ja olin lentää perseelleni jo toistamiseen tänä aamuna. Siellä oli naisten vaatteita ja paljon. Otin käteeni yhdet pikkiriikkiset alushousut ja mietin, että mistä löytyisi niin pieni perse, että sillä saisi sellaisen verhottua?

- Jumankauta, minulla on tainnut olla paljon irtosuhteita, hypistelin vaatteita.
- Yksi nainen, yksi yö ja yhden pikkupöksyt, mutisin laskiessani niitä.

Pääsin viiteenkymmeneen kunnes älysin luovuttaa. Tunsin jo siinä vaiheessa itseni tosi oriksi, sillä eihän kuka tahansa keräile yhdenyön suhteista koko vaatekaapillista naisten vaatteita. Pikkaisen minulla kyllä kävi sääliksi niitä ilman kenkiä kotiin poistuneita naisia, sillä viereisessä kaapissa oli huomattava määrä naisten kenkiä. Sitten tajusin, että ne olivat varmaan käyneet niin kuumina, että kengät olisivat vain olleet liikaa kotimatkalla. Paremminhan sitä jäähtyy kun jättää osan vaatetuksesta pois päältä.

- Perkeleen yhteiskunnan napanöyhtä, sinä olet myynyt virkapukusi, pelle!

Solvasin itseäni, kun en löytänyt mistään minkäänlaista virkapukua, en vaikka miten pengoin kaikki makuuhuoneen kaapit. Masennuin noista itsesyytöksistä niin, että puin päälleni mahdollisimman tympeännäköiset vaatteet. Päädyin sinisiin farkkuihin ja punaiseen t-paitaan. Laitoin jalkaani vielä valkoiset tennissukat ja vedin farkkujen lahkeet niiden sisään. En tiedä mistä johtui, mutta samassa minulle tuli sellainen tunne, että pitäisi urheilla jotain. Päätin lievittää tuskaa helpoimmalla mahdollisella tavalla, eli aloin juosta asunnossa makuuhuoneesta olohuoneeseen ja takaisin. Vedin varmaan vartin niin, että kantapäät alkoivat olla hellät. En tietenkään ollut tajunnut laittaa jalkaani mitään kenkiä.

- Huh, nyt kyllä tekisi mieli pari olutta, hölkkäsin jääkaapille.

Istuin huurteisten kanssa olohuoneen sohvalle ja yritin laittaa television päälle. Vaikka hakkasin välillä kaukosäädintä päähäni, ei se suostunut yhteistyöhön. Olin jo aivan varma, että joku televisiolupatarkastaja oli vienyt televisiostani sielun, kun katseeni osui haaroitusrasiaan, jossa oli kytkin.

- Ahaa, taidan sittenkin olla sen sillilaivan sähköasentaja, mutisin napsauttaessa haaroitusrasiaan sähköt päälle.
- AC/DC, karjaisin täysiä.
- Haa, jätkähän on joku volttiguru, tuumasin voitonriemuisena.
- Iskee kuin tuhat volttia, ou jeeee! tuulettelin pitkin kämppää kaljatölkki kädessäni.

Miten tekikään hyvää, kun löysin vihdoin ja viimein osan kadonneesta minästäni. Tunsin heti, että nyt astuin naulaan, siis satuin naulan kantaan, niin hyvää tuo huomio teki koko kropalleni. Se kapteenijuttu olisikin ollut jotenkin turhan kornia, sillä ikkunoistakaan ei näkynyt vettä. Olohuoneen ikkunasta näkyi vastapäinen talo ja keittiön ikkunasta parkkipaikka, jossa tosin ei ollut yhtään venettä. Näin siellä vanhan ja kolhiintuneen Tercelin, jonka tunnistin oitis omaksi kulkupelikseni.

- Avaimet, hmm, mietin autoa katsellessani.

Riensin takaisin makuuhuoneeseen ja siellä lattialla olevien housujen luo. Tutkin niiden taskut ja löysin jonkun ihmeellisen palikan, jossa oli Mersun merkki. Tutkailin sitä hetken ja tulin siihen tulokseen, että sen täytyi olla joku maasta noukkimani ilmainen näyte. Heitin mokoman kapineen pöydälle ja jatkoin housujen taskujen tutkimista. Kummallista, niissä ei ollut rahapussia tai mitään muutakaan, eikä Tercelin avaimia.

- Ahaa, siitä on siis lukot paskana ja avaimeksi käyvät sakset, tuijotin pöydällä olevia saksia.

Päätin ottaa ne mukaan, kun lähden ajelemaan. Nyt en viitsinyt lähteä mihinkään, sillä päässä oli sen verran paljon olutta, että ajaminen saattaisi olla turhan luikertelevaa. Tulin siihen tulokseen, että koska köyhä olen, ei minulla ole varaa ajaa kuin suoraan, joten känniajot ovat täysin poissuljettu vaihtoehto.

- Mitä helvettiä, minne minä edes ajaisin? parahdin.
- Ai sinä? näytin sormella itseäni.
- Niin minä, enhän minä tunne ketään, huokaisin raskaasti.

Onneksi olohuoneessa oli vielä yksi juomaton tölkki, joten riensin sinne ja kulautin sen massuuni. Minua alkoi kieltämättä masentaa, sillä olin todella yksin tässä kylmässä ja säälimättömässä maailmassa, siis aivan totaalisen yksin. Istahdin sohvalle ja samassa televisio heräsi henkiin. Yritin nousta äkkiä ylös, mutta otin liikaa etukenoa ja iskin pääni olohuoneen pöytään.

- Miksei pöytiä voi tehdä mistään pehmeästä? paruin otsa kipeänä lattialla maaten.

Sain vilkaistua sen verran sohvan suuntaan, että totesi istuneeni sinne jättämäni kaukosäätimen päälle, eli siinä syy television aukeamiseen. Se tästä olisi vielä puuttunutkin, että yliluonnolliset voimat olisivat hilluneet pitkin ja poikin tätä kämppää. Televisiosta tuli juuri jotkut uutiset, joten jäin katsomaan, kerrotaanko niissä mitään minusta. En tuntenut itseäni rikolliseksi, mutta jos olin sittenkin joku merkkihenkilö, vaikka poliitikko.

- Hyvää jatkoa hyvät katsojat. Seuraavaksi meille esiintyy suoraan Pariisista tullut säämiehemme Aimo Ukkonen, pirtsakka kuuluttajatyttö selitti naama virneessä.
- Pusi, pusi kultaseni, heitin pari pusua tytölle.
- Hyvää päivää, miten menee? ruutuun ilmestyi vittumaisen näköinen tyyppi keltainen sadetakki päällään.

Takkia koristi tussilla piirretty Eiffel-tornin kuva. Se oli suoraan kuin viisivuotiaan piirtämä. Säämies jäi tuijottamaan minua suoraan silmiin täysin hiljaa. Tuijotin takaisin, sillä odotin säätiedotuksen jatkuvan normaalisti.

- Hyvää päivää, sanoin! sadetakkimies kiekaisi nyt astetta kovempaa.
- Pä-päivää, vastasin refleksinomaisesti.
- Hyvä, nyt varmaan halua kuulla päivän sään.
- Mi-minäkö? osoitin sormella itseäni.

Olin aivan varma, että olin joutunut keskelle jotain epäinhimillistä koetta, jossa ihmiset aivopestään luulemaan, että niiden televisiot ja radiot juttelevat niille. Ilmankos siellä sängyn allakin oli tuntunut siltä, että joku tuijotti. Siellähän saattoi olla joku teknikko virittelemässä piuhoja. Suuni levisi autuaaseen hymyyn, sillä minähän saatoin olla loppujen lopuksi vaikka maailmankuulu tositv-tähti.

- Sinä juuri, vai näetkö siellä jonkun muun joka on sinua läheisempi. Tämä sää tulee siis vain ja ainoastaan sinulle hyvä television katsoja, säämies selitti.
- Kiitos, olen itselleni aika läheinen, vaikka en tunnekaan omaa itseäni kovin hyvin, huokaisin ja jäin kuuntelemaan mitä sää tuo tullessaan.




© Rauno Vääräniemi