www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

25.2.2007

140. Täsmäsää

Sain hörppiä kahvini ja syödä leipäni lähes loppuun aivan rauhassa. Vasta viimeisiä suupaloja pureskellessa tytöt saapuivat vessasta ja ilmoittivat sen olevan valmiina minun suihkuttelua varten.

- Niin, missä se viipyy? tivasin muijilta.
- Mikä? Lissu kummasteli.
- Kiitos.
- Täh?
- Sinun kuuluu tyttö hyvä kiittää minua kun menen suihkuun jälkeesi, suomensin hänelle.
- Aah, joo, nyt minä muistankin, mutta minulla on ehto.
- Suoritat sen ehtosi ihan vaan omalla ajallasi, mikäli opiskelusi on siitä kiinni, heilautin kättäni.

Nyt minä en oikein ymmärtänyt tuota naapurin pornoharakkaa. Se käy suihkussa minun vuorolla ja tulee kertomaan hänellä olevan joku ehto, vaikka pitäisi kiitellä minua. Kylläpä tämä maailma ja ihmiset ovat menneet sekaisin, huokailin itsekseni.

- Anteeksi, se ehto koskee sitä kiittämistä, Lissu hymyili pirullisen seksikkäästi. – Minä kiitän vain luonnossa.
- Kuulitko Ilona, me saadaan seuraavat mansikkakiisseliainekset Lissulta.
- Khihihii, ei taideta saada, hän alkoi kihertää.
- Vai ollaan sitä viinimarjaihmisiä, hyi hitto! murahdin pettyneenä.

Tästä aamusta ei näemmä meinannut saada mitään hyvää kerrottavaa tuleville sukupolville, niin perseelleen se näytti menevän joka suhteessa. Nyt joutuisin vielä kaiken pahan lisäksi syömään naama irvessä naapurin poimimia viinimarjoja ja niistä tehtyä kiisseliliisteriä.

- Ernesti, Lissu tuli aivan kiinni minuun ja tuoliini.
- Jos saisi niitä viinimarjoja sitten erittäin vähän, sanotaanko molemmat marjat, ehdotin varovasti.
- Jos minä vaikka antaisin tälle jotain, Lissu laittoi kätensä jalkoväliini.
- Uuuh, u-uudet kalsaritko?
- Sellaista mikä on tiukka ja märkä, kelpaisko?
- Sovitaanko niin, että minä päätän milloin ja miten paljon saat siihen tiukkaan ja märkääsi täytettä?
- Sopii, oih, Lissu huokaisi ja näytti ok-merkkiä Ilonalle.

Vilkaisin kelloani ja totesin nyt pistävän kiireeksi, mikäli aion ehtiä vastaamaan puhtain pallein äitini puheluun. En haluaisi antaa hänelle sellaista kuvaa edes puhelimessa, että en huolehdi puhtaudestani. Singahdin varjoani nopeammin makkariin, josta nappasin puhtaat kalsarit ja sen jälkeen suoraan vessaan. Lukitsin oven huolellisesti, sillä en halunnut löytää saman suihkun alta tällä kertaa ketään muuta. Halusin viettää suihkuhetkeni vain Puh-pyyhkeen ja sähköyhtiön poikien kanssa, ihan niin kuin privaatisti.

Väänsi suihkustereoiden nupin kaakkoon ja astelin suihkun alle bassojen hakatessa tahtia vesipisaroille. Kyllä se kunnon basson räime on aika iso osa puhtautta, sanoi kuka muu mitä tahansa. Meikäläinen on sen verran iso oman elämänsä herra, että teen mitä haluan – suihkussakin. Viimein tunsin oloni niin puhtaaksi, että katkaisin vedentulon ja astuin pois suihkun alta. Sammutin stereot ja kääriydyin Puhiin. Jottei vanha inhokkini pääsisi liian vähällä, niistin nenäni Mikko Alapallon kuvalla varustettuun pyyhkeeseen.

- Hei, hei Puh, koeta kuivailla itsesi hyvin huomenaamuun mennessä, heilautin kättäni rakkaalle pyyhkeelleni.

En saanut vastausta, mutta Puh on ollut aivan alusta saakka todella harvasanainen. En ole ihan varma, että olinko kuullut sen sanovan koskaan mitään. Jos jättäisin joskus nauhurin vessaan, niin kuulisin jutteleeko se saippuan tai pesusienen kanssa minun poissa ollessa. Siirryin makuuhuoneeseen ja totesin Pekan olevan jälleen selällään sängyllä.

- Hey maaaaan, what’s up? Pekka raotti toista silmäänsä.
- Upista en tiedä, mutta minulla menee lujaa.
- Ei sulla sattuis olee mitää tymäkkää?
- Vessassa on Tolua.
- Ok, se riittää, Pekka riemastui ja ponkaisi ylös vuoteesta kuin juuri viritetty rastapäinen vieteriukko.

En kerinnyt edes tiedustella, että mihin ystäväni tymäkkää tarvitsi. No, olisihan se Pekka jo kuollut, jos ottaisi herkästi itseensä eri aineista. Lisäksi tosi hullut eivät kysele toisilta, että mitä sinä sillä teet? Jokainen kun oli aivan vapaa keksimään ihan itse mitä milläkin tekee ja tapoja sekä tottumuksia oli monia. Ei ihmisiä voi pakottaa mihinkään kaavaan tapojensa suhteen.

- Äiti, parahdin tajutessani kellon olevan sekunteja vaille kymmenen.

Ryntäsin heikkomielisen pikajuoksijan lailla olohuoneeseen, kaataen matkalla Lissun, joka oli jostain syystä keskellä käytävää. En kerinnyt haukkua häntä mokomasta patsastelemisesta, kun kiireeni oli käsin kosketeltavissa. Sain juuri ja juuri takapuoleni sohvaan, kun puhelin pirahti.

- Äi-ti, mi-nä tässä, huohotin linjoille.
- Ernesti, mikä sinulla on? kuulostat kovin hengästyneeltä.
- Mi-minulla on olo, vastasin järkyttyneenä tekemästäni havainnosta.

Olin onnistunut ryntäämään puhelimeen vain toinen sukka jalassani. Ilmankos se juoksuaskel oli vetänyt vähän vinoon äsken ja onnistuin Lissun kaatamisessa. Sukkahavainnon jälkeen minua alkoi jännittää aivan sikana, että huomaakohan äiti puheestani toisen sukan puuttumisen? En haluaisi millään järkyttää äitiäni tällaisella huolimattomalla pukeutumisella.

- Onko sinulla kuumetta? äiti huolestui.
- Ei kun kiire vaan oli makuuhuoneesta tänne olohuoneeseen. Miten isä? vaihdoin nopeasti toiseen aiheeseen.
- Sillä on nyt jotain uusia suunnitelmia, äiti huokaisi.
- Kerro, kerro.
- Pelkään pahoin, että se avaruushomma on nyt taaksejäänyttä elämää.
- Miksi niin sanot?
- Isäsi näki jutun siitä yhdestä sammakkomiehestä joka ennustaa säätä.
- Ajoiko isä sen sammakon hengiltä ja sää lakkaa olemasta?
- Ei, vaan nyt isä jahtaa omaa sammakkoa.
- Tammikuussa?

Äiti vakuutteli asian olevan niin, kuten oli sanonut. Isä jahtaa nyt suksien kanssa sammakkoa pitkin jäätyneitä soita ja lampia. Oli kuulemma näyttänyt äidille vanhan videolta löytyneen pätkän, jossa sammakkomies esitteli sammakkoaan ja sanoi niiden elävän myös talvisin. Kertoi vielä esimerkkinä, ettei itsekään kuole talveksi ja synny uudelleen aina keväisin.

- Miten sen isän avaruusaseman nyt käy?
- Hyvin, se naapurin maanviljelijä osti kaikki ne romut julisteineen ja valojohtimineen päivineen. Se aikoo rakentaa tiluksilleen pienoisavaruuden, jossa turistit voivat käydä katsomassa vaihtoehtoista maaseutua, mikäli lehmät ja lampaat alkavat kyllästyttää.
- Saiko isä paljon rahaa siitä?
- Kyllä se omansa pois siitä sai ja vähän ylimääräistäkin, luojan kiitos, äiti huokaili.
- Entä se toinen naapuri, se joka vuokrasi talonsa huoneet turisteille?
- Poltti kääminsä pieleen menneiden pisnesten takia ja vietiin aamulla pakkopaidassa hoitoon.
- Entä sääpelle, onko isä soittanut sille uusista kuvioista?
- Kyllä isä sille Aimo Ukkoselle soitteli, montakin kertaa.
- Saiko isä luurin korville, saiko?
- Käsittääkseni ei saanut, vaan he sopivat uusista kuvioista tulevaisuuden säätiedotusten suhteen.

Äiti kertoi isän tehneen jo valtakunnallisen hinnaston siitä mitä hänen säätiedot tulevat maksamaan. Siinä oli hinnoiteltu erikseen isot firmat, pienet firmat, yksityishenkilöt yli isän pituuden ja yksityishenkilöt alle isän pituuden. Lisäksi hinnastossa oli säätietojen hinnat kotieläimille, villieläimille, naimattomille naisille, tuontihupakoille, vasta vihityille, leskille, pöydän alla kasvaneille, punaisten autojen omistajille ja pää vinossa kulkeville.

- Isä on ollut aika huolellinen sen hinnaston suhteen, oikein todellinen täsmäsää, hihittelin luuriin.
- Tuo on vain alustava hinnasto. Siihen on luvassa kuulemma paljon tarkennuksia, kunhan isä saa oman tietokoneen säähinnastoa varten.
- Eikö sitä voi tehdä sillä teidän tietokoneella?
- Ei kuulemma. Hinnasto on ensinnäkin salainen ja toiseksi se vie tehoja kuin metallisulattamo, äiti naureskeli.
- Raskas hinnasto, hähähähää, repesin aivan totaalisesti.

Hinnaston laajuuden takia isä oli luopunut paperisen hinnaston tekemisestä. Siihen olisi tullut saman verran sivuja kuin Helsingin puhelinluettelosarjaan.

- Aimolle isä lupasi antaa alennusta todella paljon, äiti jatkoi kertomista.
- Kuinka paljon?
- Isä lupautui antamaan joka toisen säätiedon aivan ilmaiseksi, mikäli pääsee studioon sammakkonsa kanssa. Hei, isä soittaa kännykään, odotatko hetken?
- Joo, minä odotan, murahdin pettyneenä mokomasta etuilusta.

Voi sammakon perse, että minua sieppasi jäädä luuri kourassa huutelemaan turhia haloita linjoille. Pitikö äitini minua vain toisen luokan poikanaan, kun vastasi kesken puhelun toiseen puhelimeen?

- Anteeksi Ernesti, minun oli pakko ottaa vastaan isän puhelu. Leivon sinulle hyvitykseksi tuoretta pullaa kun tulet seuraavan kerran käymään Ilonan kanssa.
- Ihanaa, onko kaakaota kanssa?
- On, ja sitä O’boyta, josta niin kovasti pidät.
- Mitä isä?
- Tuli muutos siihen talven säähommaan. Kevääseen asti se kuulemma ennustetaan jäniksen korvista. Isä oli saanut kiinni jäniksen. Ernesti hei, minun pitää nyt lopetella, soppa kiehuu yli hellalla. Soitellaan taas huomenissa, äiti kiirehti pääsemään eroon minusta.
- Heippa, sano sopalle, että pysyy kattilassa, tokaisin ja katkaisin nopsaan puhelun.