Kerkesin kotiin hyvissä ajoin ennen äidin soittoaikaa. Minulla oli jopa aikaa käydä suihkussa. Astuessani pois kylpyammeesta, päätin pestä vielä hampaani. Otin vasempaan käteen hammasharjan ja oikeaan hammastahnatuubin. Olin opetellut pyöräyttämään sen korkin pois etusormen ja peukalon avulla varsin näppärästi. Niin tein nytkin, tosin sillä seurauksella, että se perkeleen korkki putosi lattialle ja vieri pesukoneen alle.
- Voi perkele, minkä menit tekemään, karjaisin hammastahnatuubille ja heitin myös sen lattialle.
Minua alkoi rasittaa tuo tuubi niin pahasti, että hyppäsin sen päälle.
- Siitä sait saatanan tuubi, karjuin pomppiessani sen päällä.
Hammastahnat ruiskahtelivat pitkin vessaa. Lopettaessani hyppimisen, totesin vessan lattian olevan vittumaisen liukas. Pääsin sieltä kuitenkin seinistä kiinni pitelemällä pois. Pyyhin jalkani vessan oven edessä olevaan mattoon, siihen jäin vaaleat lährät. Menin makuuhuoneeseen ja taoin päätä seinään, jotta saisin itseni jälleen rauhalliseksi. Saatuani olon hieman paremmaksi, palasin vessan ovelle. Koska suussani olevat likaiset hampaat ahdistivat, päätin taistella itseni jälleen hammasharjan luo ja yrittää hampaiden pesua uudelleen.
Liukastelin lavuaarin luokse ja otin hammasharjan käteeni. Tällä kertaa otin toiseen käteeni vesimukin. Työnsin harjan suuhuni, mutta koska en maistanut hammastahnaa, otin sen heti pois. Katselin lattialla olevaa hammastahnaa ja totesin ainoana vaihtoehtona olevan lattialle meneminen. Laskeuduin varovasti lattialle mahalleen ja dippasin harjaa isoimpaan näkemääni hammastahna klönttiin. Nyt minulla oli tahnaa harjassa, joten laitoin sen suuhun ja aloin hangata hampaita. Onneksi lattiakaivo oli aika lähellä, syljin vaahdot suustani sinne.
- Siinä näit, minä voitin taas, sanoin voitonriemuisena lituskaiselle hammastahnatuubille.
Sain hampaat pestyä ja nousin ylös lattialta. Olo tuntui todella raikkaalta, suorastaan pepsodentin raikkaalta. Seistessäni siinä lattialla, totesin olevani munia myöten pepsodentissa.
- Vai piti sitä tulla kostoksi ihan iholle asti, karjaisin tämän havaittuani.
- Hä, hää, minäpä vaihdankin merkkiä. Mitäs siihen sanot? Ilkuin hammastahnatuubille.
Menin uudelleen suihkuun, sillä en halunnut olla enää missään tekemisissä noin kenkkumaisen hammastahnan kanssa. Ammeessa ollessani, otin suihkun käteeni ja laskin mahdollisimman kuumaa vettä vessan lattialle. Huuhdeltuani enimmät hammastahnat lattiakaivoon, nakkasin pyyhkeeni lattialle. Astuin suihkusta suoraan pyyhkeen päälle ja pyyhin sillä vielä lattian, jotta pääsisin eroon mokomastakin hammastahnasta. Urakka oli melkoinen mutta se kannatti, pääsin siitä totaalisesti eroon. Vessan oven edessä oleva matto mietitytti minua hiukan. Maton pesu ei kiinnostanut ollenkaan, joten nappasin kiinni sen yhdestä kulmasta. Avasin ulko-oven ja hipsin vittumaisten Korvettien ovelle. Laitoin maton nätisti heidän ovelleen. Toivottavasti osaavat antaa arvoa pienelle lahjalleni, ajattelin sisälle palatessani.
Menin makuuhuoneeseen ja laitoin päälleni puhtaat vaatteet. Likaiset vein suoraan pesukoneeseen. Laitoin sen pyörimään.
- Älä edes ajattele mitään muuta, kuin vaatteiden pesemistä, tai vaihdan sinut pyykkilautaan, huomautin pesukoneelle sen alkaessa ottaa vettä.
Päässäni humisi ja tuntui siltä, kun sieraimet olisivat olleet täynnä sitä pirun hammastahnaa. Edes nenän niistäminen ei auttanut asiaan. Katsoin kelloa ja totesin sen olevan minuuttia vaille kymmenen. Menin sohvalle ja laskin käteni puhelimen luurille. Tuijotin sekunteja ja tasan kymmeneltä otin luurin käteeni.
- Äiti, oletko siellä?
- Haloo? Onko siellä joku? Kuului äidin ihmettelevä ääni.
- Minä täällä, siis poikasi Ernesti, hihkaisin hänelle.
- Miksi sinun puhelimesi ei hälyttänyt?
- Minä tiesin sinun soittavan ja nostin luurin ennen pirahdusta, selitin ylpeänä.
- Voi Ernesti, oletpa sinä hupsu, äiti naurahti.
- En minä ole hupsu, olen kohtuullisen järkevä, yritin puolustella.
- Kyllä poikani, olethan sinä kohtuullisen järkevä, äiti myönsi.
Mielestäni äidin kanssa oli kiva keskustella, hän ei ollut juuri koskaan eri mieltä asioista. Isä taasen oli täysin eri maata. Se oli aina juputtamassa vastaan ja asettumassa poikkiteloin mielipiteitäni vastaan.
- Kävitkös Psykon luona? Äiti tiedusteli.
- Kävin kyllä. Olit soittanut sille.
- Niin tein, halusin sinulla olevan mahdollisimman hyvän hoidon ja soitin sen takia Psykolle.
- Sain niitä nappeja, molempia laatuja.
- Oletko joutunut ottamaan vielä?
- Ehei, olo on nykyisin ihan hyvä ilman niitä. Seisookin ihan eri tavalla, kuin niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
- Ernesti! Ethän vaan ole taas alkanut jahtaamaan kaikkia mahdollisia naisia?
- Vain yhtä kerrallaan.
- Varot sitten niitä tauteja ja muistat käyttää kondomia, äiti paasasi.
- Joko isä on kunnossa?
- Aamu oli oikein hyvä isän kannalta, kunnes hän sattui löytämään yhden vanhan valokuvan, äiti huokasi.
- Minkä?
- Sen, jossa hän istuu housut kintuissa meidän kesämökin ulkovessan katolla.
- Nyt minä muistan, sanoin äidille ja hymyilin sille muistolle.
Isä oli aina uhonnut, ettei hän ole koskaan nuollut kenenkään persettä, eikä hän ollut myöskään joutunut kenenkään nuolemaksi. Yritin vuosien mittaa varovasti kysellä, että haluaisiko hän nuolla jonkun persettä? Jostain kumman syystä vitsa viuhui näiden uteluiden takia. Ajattelin tämän johtuvan isän kokemattomuudesta perseen nuolemisen suhteen ja päätin järjestää hänelle sellaisen tilanteen.
- Toivottavasti Ernesti muistat vielä, ettei toisia saa säikytellä sillä tavalla, mitä silloin isälle teit, äiti muistutti.
- Äiti, minähän olen jo aikuinen mies, en harrasta enää tuollaista.
- Niin minä ainakin toivon, äiti huokaili jälleen.
Minun ajatukseni olivat vielä tuossa kesäisessä tapahtumassa. Onneksi läheisen maatalon pojalla oli ollut polaroid kamera mukana. Pyysin kyseistä kaveria mukaan suunnitelmaan. Kävimme jo yöllä siirtämässä vessan alla olleen paskapaljun pois ja kaivoimme vessan alustaa avarammaksi. Veimme sen jälkeen sinne heinää ja jotain kummallista rehua. Pelkäsin rehun hajun herättävän isän epäluulon, mutta luotin hänen minuutin tarkkuudella tapahtuviin rutiineihinsa. Isän mennessä aamulla vessaan, me talutimme yhden lehmän vessan taakse ja sidoimme sen kiinni vessan seinään ruuvaamaamme koukkuun. Heinät olimme laittaneet kiinni reiän molemmin puolin siihen istumatasoon.
Oli aika hilkulla, ettei myöhästytty kuvashomman kanssa. Isä lähti odotettua nopeammin sieltä vessasta ja kiipesi vessanoven vieressä olevaa puuta pitkin katolle. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen, että miten niin ohut puu saattoi kestää hänen painonsa ylöspäin mennessä. Takaisin tullessa se puu nimittäin katkesi ja isä teloi jalkansa.
- Äiti, muistatkos isän ilmeen, kun se puu katkesi?
- Valitettavasti, näin sen saman raivon taas tänään aamulla.
- Miksi isä sitten muistelee vanhoja, jos ne ovat hänelle jotenkin vastemielisiä muistoja? Utelin äidiltä.
- Ei muistoista niin vain eroon pääse, äiti koetti selittää.
- Pääsee, minulla on sellaisia nappeja, joiden jälkeen ei jaksa ajatella yhtään mitään.
- Voi Ernesti, eihän isälle nyt mitään nappeja voi alkaa syöttää.
- Miksei?
- Isä ei syö enää mitään lääkkeitä sen sinun ulostuslääkekokeilun jälkeen.
- Sehän oli nestemäistä, totesin.
- Lääke, kuin lääke, ainakin isän vinkkelistä, äiti selitti.
- Onko isä vielä selittänyt niitä perseen nuolemisjuttujaan? Utelin äidiltä.
- Ei sen vessassa tapahtuneen lehmän nuolaisun jälkeen, äiti naurahti.
- Hyvä, minua alkoi jo vituttaa samasta aiheesta uhoaminen.
- Oletkos poikakulta saanut mitään ruokaa suuhusi?
- Söin eilen pizzan yhdessä paikassa, jossa ihmiset tulivat ihmeellisesti sairaaksi.
- Herran jestas, ethän vaan sinä saanut mitään tautia? Äiti päivitteli.
- Ehei, minä sain sen jälkeen pimppaa, kerroin ylpeänä saavutuksestani.
- No niin, pitihän se arvata, äiti totesi.
- Kuinka niin?
- Sinulla vaan on sellainen tuuri, että selviät mistä tahansa aina voittajana, toisin kuin isäsi.
- Minä olenkin syntymähullu ja isästä on tullut hermoheikko vuosien myötä.
En voinut vieläkään ymmärtää isän suhtautumista erikoisiin tapahtumiin. Miksi se aina alkoi huutaa ja raivota joka asiasta? Olin yrittänyt neuvoa isää ja kehottanut häntä hakkaamaan päätään johonkin sopivaan materiaaliin. Tästä kehotuksesta olin ainoastaan minä saanut korvan araksi, isän kämmenen mäjähdettyä siihen.
- Äiti, oletko sinä voinut hyvin?
- Olenhan minä, kävin illalla Martoissa ja meillä oli oikein hauskaa.
- Hyvä, älä anna isän määrätä sinun harrastuksia.
- Ei isä niihin enää puutu, sillä on omia ongelmia ihan tarpeeksi.
- Soitatkos taas huomenna?
- Soitan kyllä, äiti lupasi.
- Kymmeneltä?
- Kyllä, tasan.
- Tarkistetaanko kellot?
- Tehdään niin, äiti naurahti.
Tarkistimme lopuksi kellot ja totesimme niiden käyvän sekunnilleen samaa aikaa. Nyt saatoin lopettaa puhelun rauhallisin mielin.