www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

18.2.2007

139. Postimies grillissä

Olin simahtanut viimeöisen nakinpiilotuksen jälkeen todella nopeasti, suorastaan Ernestin nopeasti. Aamuyö oli mennyt täydellisen kooman merkeissä, en ollut nähnyt edes mitään unia. Heräsin siihen, kun minulla oli tunne jonkun seisovan vuoteen vierellä.

- Pekka, mitä sinä täällä? raotin silmiäni.
- Hys, Jaska grillaa posteljoonia.
- Täh, mikä posti se tähän aikaan tulee?

Olin hieman ihmeissäni postinkulusta, sillä kello näytti olevan yhdeksän sunnuntaiaamuna. Hesari oli tullut jo tunteja sitten naapureille. Itse en sitä tilannut, koska vihasin postiluukun kolahtamista unieni aikana.

- No se tyyppi alkoi tunkea jotain näytenumeroa tuossa kuuden kieppeillä postiluukusta, Pekka kertoi ja heilutteli rastaansa.
- Jaa, taisi tyypillä venähtää jakokierros tavallista pitemmäksi, hihittelin könytessäni pois paljasperseisen Ilonan viereltä.

Vilkaisin vielä tyttöni paljasta takapuolta ja mietin, että olisihan siihen voinut vielä kalunsa ujuttaa, mutta koska Pekka oli yleisönä, päätin jättää mokomat leikit toiseen kertaan. Suihkusta kuului ääniä, jotka tulkitsin Lissun aiheuttamiksi. Tuo tulkinta sai minut näkemään punaista, sillä meillä ei mennä ilman minun lupaa ensimmäisenä suihkuun. Minä en voi sietää toisten jäljiltä märkää suihkua. Siellähän on kaatumisvaara todella suuri kuivaan suihkuun verrattuna. Kiukusta puhisten astelin vessan ovelle ja kokeilin sen kahvaa. Ovi ei ollut lukossa, joten avasin sen ja astuin sisälle vessaan.

- Kuka? Lissu kysyi suihkuverhon takaa?
- Suurin mulkku mitä olet ikinä nähnyt, murahdin ja tempaisin suihkuverhon auki.
- Oooh, niinpä näkyy, hän huokaisi tuijottaessaan jalkoväliini.
- Tulin vaan sanomaan, että kuivaat suihkun jälkeen jälkesi.
- E-eikö me voitais vähän…jotain, Lissu puri huultaan.
- Ei, ei paljon paneta.
- Pliiiiiis?
- Oletko kolmen minuutin päästä valmis?
- Ernesti, olet ilkeä, Lissu näytti kieltä.
- Suurin mulkku, kuten sanoin, murahdin ja poistuin trooppisen ilmaston vessasta.

Nyt minun aamusuihkusta meni korkkaamisen fiilis. Lissu oli päässyt korkkaamaan suihkuni ensimmäisenä tänä aamuna, ja se oli mielestäni hyvin vakavaa. Vittu, minkä takia ihmiset elävät kodissani kuin kotonaan, häh? Oliko minun kaulassa lappu, että sikailkaa täällä ilman lupaani? Varmistin asia ja kaulassani ei ollut minkäänlaista lappua, sikailun puolesta tai sitä vastaan.

- Heippa Erkkuliini, mitä siellä kikkeli paljaana seisoskelet? Ilona huuteli makuuhuoneen sängyltä ilkosen alastomana.
- Lissu on suihkussa, tuhahdin.
- Oih, minä en muistanut varoittaa sitä, Ilona parahti ja säntäsi saman tien ohitseni vessaan.
- Nätti bööna, pekka pyöritteli silmiään tyttöni perään.
- Miten teillä, antoiko Lissu molemmille yön aikana?
- Ei, mutta mä sain sen numeron.
- Niin, voithan soittaa sille myöhemmin ja käydä vinguttamassa sitä ilman Jaskaa.
- Miten niin soittaa? Perkka raapi rastaansa.
- Puhelinnumero, puhelin, soittaa, kokeilin selittää.
- En mä nyt tajua, mikä ihmeen puhelinnumero? Pekka kaatui selälleen sängylle.
- Sinä sait Lissulta puhelinnumeron, ja siihen yleensä soitetaan.
- En mä mitään puhelinnumeroa saanut. Mä sain siltä rintsikoiden kuppikoon numeron, ou jee.
- Kivat sulle, repesin nauramaan.

Jotenkin kavereitteni läsnä ollessa minulle tuli aina sellainen tunne, etten ollut lainkaan tyhmimmästä päästä tässä maailmassa. Välillä nuo Pekan väläytykset ja teot olivat jotain aivan omaa tyhmyysluokkaa. Saattoihan hän tosin olla niin viisas, etten vain tajunnut sitä. Puin kalsarit jalkaan, sillä suihkun aika olisi näemmä vähän myöhemmin. Astelin Nalle Puh -aiheisissa kalsareissa keittiöön, kun sieltä kuului jotain epämääräistä mölinää. Se näky jonka kohtasin keittiössäni, oli veriä seisauttava. Siellä oli Jaska ja posteljooni sekä erilaista välineistöä vaikka kuinka paljon. Lattialla oli nippu jakamattomia Hesareita ja osa posteljoonin vaatteista.

- Jätkä ei meinaa tunnustaa, on muuten niin kovaksi treenattu agentti, Jaska pyyhki hikeä otsaltaan.
- Minä en tiedä mitään, posteljooni parkui.
- En minäkään, hähähähää, Jaska käkätti takaisin.
- Mitä oikein teet? häiritseekö jos keitän aamukahvia? tiedustelin erittäin salaiselta agentilta.
- Keitä toki, minä vaan grillailen tätä jätkää.
- Nuuh, sitä minä jo haistelinkin, että joku kärtsä täällä on ilmassa.
- Vittu mikä ämmä, heti parkui kun laitoin ensimmäisen sormen tuohon grilliin ja kannen kiinni, Jaska tuhahti.

Vilkaisin tarkemmin ja totta tosiaan, pöydällä oli pieni kannellinen grilli, jolla ystäväni oli koettanut grillata postimiestä. Tämä oli minulla aika uutta tietoa, sillä en todellakaan tiennyt erittäin salaisten agenttien grillaavan ihmisiä aivan kirjaimellisesti.

- Etkös käytä mitään myrkkyjuttua tai sen sellaista? utelin kahvinporoja mittaillessani.
- Tiedätkö miten vaikeaa niiden aineiden saaminen on? grillin sen sijaan saa jokaisesta marketista ja jopa huoltoasemilta, Jaska vastasi.
- Mitä varten muuten kolistelit minun postiluukkua? osoitin kysymykseni postinkantajalle.
- Minä sitä ilmaislehteä vaan laitoin luukkuun, kun tuo hyökkäsi takaapäin ja iski tainnoksiin, mies hieroi takaraivoaan.
- Jaska, etkö tosiaankaan nuku koskaan? suorastaan ilahduin ystäväni tarkkaavaisuudesta.
- Tulen toimeen kolmen tunnin ja kahdenkymmenenseitsemän minuutin unilla.
- Syötkö mitään piristeitä? utelin leveän haukotuksen kera.
- Ei ole tarvinnut sen jälkeen, kun kerran join yhden paukun, mikä minulle tarjottiin Moskovalaisessa pimeässä kellarissa.
- Jäätkö kahville? utelin postimieheltä.
- Enhän minä, ellei ole pakko, tämä soperteli.
- Jaska, päästä mies menemään, tuo lehtinippu haiskahtaa sen verran pahasti painomusteelta, että pääni ei pidä siitä.
- Jos kuulen hiiskahduksenkin tästä mitä täällä teit, koit tai näit, niin tulen ja silppuan sinun porkkanapenkkisi, Jaska heilutti sormeaan miehelle.
- Minä…en taatusti sano mitään.
- Eikä paiskota sitä ulko-oven mennessä, varoittelin vielä.
- En minä…sitäkään, mies mutisi mennessään.

Ihmettelin porkkanapenkkiasiaa ja Jaska kertoi sen olevan postimiehen rakas harrastus. Mies oli kertonut vaikka mitä itsestään ja suvustaan, mutta ei mitään vakoilujutuista. Jaska kertoi olevansa lähes sataprosenttisen varma, että tuo mies oli ollut vieraanvallan erittäin salainen agentti. Mistä se muuten olisi tullut juuri tänä aamuna tuomaan Hesarin postiluukkuuni?

- Saisinko nyt sen ilmaisen Hesarini? ojensin käteni.
- E-et saa.
- No vittu, minun postiluukkuunhan se tungettiin.
- Ole hyvä, Jaska nosti eteeni muovipussin.
- Paperisilppua?
- Piti tutkia, ettei mihinkään sivuun ole piilotettu mikrofonia, lähetintä tai räjähdeaineita.
- Sivuun?
- No katsos, tekniikka on nykyisin aika pientä, Jaska kohautteli olkapäitään ja alkoi kasailla kidutusvälineitään.
- Mikä tuo on? osoitin vitsikirjan näköistä kirjaa.
- Huonoimmat ruottalaisvitsit.
- Mihin sitä käytetään?
- Kokeilin lukea niitä ensin sille postijaakolle. Jumalauta mikä kovanaama, ei edes hymyillyt kertaakaan.
- Rajut on sinulla konstit, hörähdin.

Tekaisin samalla itselle kaksi alapuolelta voideltua voileipää ja istahdin keittiönpöydän ääreen odottamaan kahvin valmistumista. Kuuntelin suihkun ääntä ja mietin miten kalliiksi tuollainen veden lotraaminen oikein tuleekaan. Tällä menolla pääsen aamusuihkuun vasta huomenna.

- Onko verta, onko missään verta? Pekka ryntäsi vauhdilla keittiöön.
- Ei minun tietääkseni, kurtistin otsaani.
- Paska, mikset sä tappanut sitä varoitukseksi muille menninkäisille, Pekka voivotteli.
- Se oli agentti, ei menninkäinen, Jaska korjasi.
- Ai jaa, no ne on niin samannäköisiä, Pekka totesi ja alkoi imeä rastaansa.
- Mitä äijät, onko tälle päivälle mitään suunnitelmia? utelin kavereiltani.
- Ajateltiin lähteä illalla jatkamaan matkaa, Jaska kertoi.
- Minne päin?
- Ensin ajetaan tuonne ja sitten sieltä vasemmalle, loput ovatkin salaista tietoa, jota emme mielellään levittele julkisuudessa, hän jatkoi.
- Niin tai muuten te joudutte eliminoimaan minut, eikö niin?
- Ernesti, olet jo aika hyvä tuossa arvaamisessa, Jaska ilostui.
- Kiitos ja te olette niin ennalta arvattavia noiden matkasuunnitelmienne suhteen.




© Rauno Vääräniemi