www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
21.1.2007
Palasin Ilonan kanssa keittiöön, jossa oma äitini oli loihtinut pöydän täyteen kaikenlaisia herkkuja. Oikeastaan niitä herkkuja oli joka pöydällä, mitä vaan keittiössä on. Samassa kaikki saivat käskyn istuutua pöytään ja alkaa nauttia antimista. Ruoan jälkeen olisi kuulemma heti kahvit, joka tiedotettiin samalla kertaa. Pöytään meneminen meni hieman säätämiseksi, kun isä tälläytyi ensimmäisenä pöydän alle, eikä meinannut suostua tulemaan sieltä pois.
- Paskaa tulee niskaa, varokaa te maan matoset, hän karjui pöydän alla termospullo kädessään.
- Nyt heti pois sieltä! Äiti kivahti.
- Mitä teet jos en tule? isä uhitteli.
- Poltan sinun kaikki UFFO & AVVARUUS lehtesi, äiti oli tiukkana.
- E-ei niin saa tehdä, ei edes uhkailla, isä alkoi parkua ja kömpi ylös
pöydän alta.
Hirveän vääntämisen jälkeen isä suostui istumaan paikalle sipsutelleen Unelman viereen. Vastapäätä häntä sai istua Ilona. Ilonan viereen istui Pekka ja hänen toiselle puolen Matti. Mattia vastapäätä Unelman vieressä istui Jaska. Minä kuskasin irtojakkaran pöydän päähän ja olin tyytyväinen, ettei kukaan toisten lautasilta näykkijä istu vieressäni. Olin saanut suljetulla kammon vieraiden ihmisten vieressä syömiseen. Joskus se kammo puski päälle, kuten tänään, ja joskus ei. Missä helvetissähän ne kammot oikein lomailevat välillä, Kanariallako?
- Haluaakos joku toinenkin imeä tätä maitorastaa? Pekka heilutteli maitoa valuvaa lettiä kädessään?
- Haluaako joku ufon kyytiin, haluaahan joku? isä alkoi kailottaa Pekan äänen yli.
- Haluaako joku ampua pumppuhaulikolla vieraanvallan agentteja? Jaska kantoi kortensa kekoon haluasiassa.
- Eiköhän nyt haluta sitä ruokaa, äiti komensi topakasti ja sai kun saikin porukan
rauhoittumaan.
Minua sieppasi kovasti, sillä en keksinyt tähän hätään mitään haluamisen aihetta. Olisihan voinut kysyä, että haluaako joku naida Unelmaa, mutta ehkä se oli ruokapöydässä vähän tahditonta. Varmaan muuten olisin kysynytkin, mutta ainoana henkilönä maailmassa äitini sai minut vähän miettimään sanomisiani. Poliisi oli pieni auktoriteetti äitini rinnalla, joten aloin pistellä hiljaa ruokaa suuhuni. Äiti oli loihtinut vallan hyvää lihapataa, joka suoraan sanoen hakkasi Ilonan pöperöt kolmetoistatuhattakolmesataakuusikymmentäkaksi ja puoli – nolla. Ei Ilonankaan ruoat huonoja ollut, niissä oli vain hieman parantamisen varaa. Mitäpä sitä suotta hänenkään ruokia kovin pahasti haukkumaan, kun en itsekään ollut mikään mestarikokki.
- Nyt se tulee, nyt se tulee, nyt se tulee, isä alkoi hokea sekopään lailla ja ryntäsi haarukka tanassa
olohuoneeseen.
- Äiti, minä heitän tuon pellen pihalle, jos se tökkää haarukalla sohvaan, ilmoitin hampaita kiristellen.
- Eikä tökkää, ei se uskalla. Sitä paitsi sieltä tulee nyt päivän avaruussäätiedotus, äiti
lohdutteli minua.
Ilona joutui menemään laittamaan television päälle, sillä virtajohto oli irti. Viimein televisio oli oikealla kanavalla ja isä kapteenin tuolissaan haarukka ja termospullo tanassa.
- Hyvää päivää arvon katselijat, tänään meillä on ilo olla täällä studiossa, sääpelle alkoi narista
keltaisessa sadetakissaan.
- Vittu se mikään ilo ole, ainakaan minulle, tuhahdin.
- Olen tuonut tänään tänne rekvisiittaa suoraan avaruudesta. Näettekö tämän kiven tässä, se on aito
avaruuskivi.
- Hähähää, se on meidän pihalta, meidän omasta avaruudesta, hähähää, isä räkätti.
- Niin, tämä kivi on olennainen osa avaruussään ennustamista. Kivi kertoi tänä aamuna, että tänään avaruudessa
sataa pieniä kiviä.
- Kiinalaiset, kiinalaiset niitä siellä viskelee, kuolema avaruuskiinalaisille! isä heilutti termaria
päänsä päällä.
- Avaruussää on tänään paikoittaista kivisadetta lukuun ottamatta kohtalaisen hyvä. Suurten avaruusalusten
muodostama kulkue rajoittaa auringonvalon pääsyä koillisiin osiin iltapäivällä parin tunnin ajan. Lisäksi
auringonpilkut vaihtavat väriä tänään ja saavat aikaan välkkymistä. Heikkohermoisimpien tulisi viettää päivä
sängyn alla tai kaapissa.
- Hähähää, siinäs kuulitte mamerot, sängyn alle siitä, isä innostui taas heiluttamaan
termospulloaan.
Sääpelle ei kertonut tällä kertaa tavallista säätä ollenkaan, vaan lähetti avaruussään jälkeen terveisiä
isälleni ja poistui kivensä kanssa lavasteisiin.
- Tuota anteeksi, meillä ei näemmä tänään ole tavallista säätiedotusta, ruutuun tuli kummastuneen oloinen
nuori naiskuuluttaja.
- Eikä tule…, kuului vaimeasti jostain hänen takaansa.
- Niin, palaamme mahdollisesti normaaliin säähän vielä iltapäivän tunneilla. Olkaa kuulolla hyvät
katselijat.
Televisiossa alkoi pyöriä mainokset ja isä palasi tyytyväisenä takaisin ruokapöytään. Hän mutisi tosin jotain hullun kanssa samassa pöydässä ruokailemisesta, mutta alkoi kuitenkin mättää ruokaa suuhunsa. Taisi se ufoilu tehdä nälkäiseksi, hihittelin itsekseni. Hyvä että äiti oli tuonut ruokaa mukanaan, sillä minulla oli aika korkea kynnys tarjota isälleni itse ostamiani ruokia. Meidän välit olivat suorastaan tulisen lämpimät.
- Kahvia ja kaakkua? äiti tuli pöydän viereen kahvipannun kanssa viimeisenkin ruokailijan pyyhkiessä
suutaan.
- Joo ja paljon, innostuin.
- Minä skannaan sen ensin, Jaska sanoi ja nousi
tuoliltaan.
Hän kaivoi jostain pusakkansa taskusta pienen esineen, jolla kävi läpi kakun noin kymmenen sentin etäisyydeltä. Laitteessa vilkkui joku valo, mutta muuten se oli hiljaa.
- Sanooko rastaskanneri mitään? hän kääntyi Pekan puoleen.
- Siinä on vähän maitoa, Pekka mutisi päätään pyörittäen.
- Hyvä, siis kakku on vaaraton, Jaska
huokaisi.
Saimme sen jälkeen kuulla lyhyen luennon siitä, miten vihollinen tapaa ujuttaa kaikenlaista pommi- ja vakoilulaitteistoa kakkutarpeisiin. Ne kun sekoittaa kakuksi, niin valmis tuote voi olla melkein mitä vaan ja vaan ainoastaan näyttää kermakakulta. Ilonan vanhemmat olivat kovin hiljaisia kuunnellessaan Jaskaa. Molemmat suostuivat vasta äidin lukuisten vakuutteluiden jälkeen ottamaan pienet palat kihlajaiskakkua.
- Meillä on aika kiire aikataulu, Matti mutisi hörppiessään kahvia urakkatahtiin.
- Tultiin vaan ihan…piipahtamaan, hänen vaimonsa tuki miestään.
- Kyllä minä teidän kiireet tiedän, Ilona tirahti.
- Tyttö kulta, sinulla ei ole mitään käsitystä elämän realiteeteista, hänen isänsä huomautti kuivakkaan
tyyliinsä.
- Ei minulla tarvi ollakaan, sillä minulla on Ernesti, khihihii.
- Tuota, meillä on teille pieni kihlajaislahja, mikäli nuorelle parille vain sopii, Unelma nousi seisomaan.
- Sillä ei ole pikkupöksyjä, Pekka kuiskasi Jaskalle ja sai Unelman lehahtamaan aivan punaiseksi.
- Niin…köh…tuota, siihen lahjaan, Unelma kakisteli.
- Mitä, kerro jo, näytä jo? Ilona pomppasi ylös omalta
paikaltaan.
Hänen äitinsä astui pois pöydän äärestä ja isä teki seuraa. He asettuivat seisomaan vierekkäin ja olivat hyvin virallisen näköisiä. Odotin jotain puolentoistatunnin pituista saarnaa siitä, miten edesvastuutonta on mennä kihloihin ja plaap, plaap.
- Olemme isäsi kanssa päättäneet auttaa teitä elämässänne eteenpäin.
- Kiva, kiva, Ilona läpytti käsiään yhteen.
- Ostimme teille molemmille omat matkakortit ja isä latasi niihin kummallekin kymmenen euroa, Unelma
suorastaan hehkui ojentaessaan toisen korteista Ilonalle.
- Äiti, Ilona sanoi hämmästyneenä.
- Niin, kiitä vaan minua ja isääsi ihan kaikkien
kuullen.
Nousin myös ylös pöydästä ja kävin ottamassa vastaan oman matkakorttini. Voi vittu, että olin suunnattoman innostunut tuosta lahjasta. Kättelin Mattia ja halasin Unelmaa. Halatessa häntä, minulla kävi mielessä, että jos vaikka livautan sen matkakortin samalla hänen iltapukunsa kaula-aukosta sisään. Jätin sen kuitenkin tekemättä, sillä ehkä hyvällä käytöksellä pääsisin heistä eroon nopeammin.
- Tämä ei tarkoita sitä, että ne matkat pitäisi ajaa loppuun peräkkäisinä päivinä, Matti antoi ohjeita.
- Ei tulisi kuuloonkaan, mutisin takaisin.
- Meilläkin on teille jotain, Pekka pomppasi pystyyn.
- Niin muuten on, eikä se ole matkakorttia nähnytkään, Jaska jatkoi ja alkoi kaivella lukuisia taskujaan.
- Näytä, näytä jo, Ilona hoputti pomppien ylös alas.
- No niin, tässähän se olikin, Jaska ojensi minulle pienen
esineen.
Otin esineen käteeni ja katselin sitä ihmeissäni. Se oli päällystetty lukuisilla peilin kappaleilla. Jokainen kappale oli erilainen. Kokoa sillä oli cd-levyn verran, tosin paksuutta parin cd-kotelon verran.
- Se, se on hullu peili, Pekka rääkäisi.
- Hölmö, olisit antanut niiden itse arvata, Jaska murahti.
- Ihkua, minä olen aina halunnut hullun peilin, Ilona riemuitsi ja otti pelin minulta.
- Ennen kaikkea, se oli halpa, Jaska hymähti.
- Kiitos, olet ainakin rehellinen, kiittelin kaveriani ja kättelin
molempia.
Äiti oli seissyt vähän taaempana ja tuli nyt eteeni, kertoen heillä olevan myös jotain annettavaa meille molemmille. Isä murisi pöydässä jotain rahan haaskaamisesta, mutta äidin katse vaiensi hänet tehokkaasti. Nyt oli minun vuoro jännittää kovasti, sillä äiti ei yleensä ostellut mitään hulluja lahjoja. Oikeastaan hän oli liiankin konservatiivinen lahjojensa suhteen.
- Tässä, hän ojensi minulle kirjekuoren.
- Kuva sinusta ja isästä kun te olitte nuoria? ehdottelin.
- Ehei, äiti nauroi.
Avasin kuoren ja tutkin sen sisälle olleen kortin tekstin. Siinä oli kahden hengen viikonloppumatka erääseen isoon kylpylään.
- Pitäähän sitä nuoren parin päästä kihlajaismatkalle, äiti sanoi.
Halasin häntä ja kiittelin tuosta loistavasta valinnasta. Ilona kiitteli myös, ja kertoi heti perään pitävänsä kylpylöiden liukumäistä todella paljon. Isä huuteli pöydästä jotain siihen malliin, että sillä rahalla olisi saanut avaruusromuhuutokaupasta hyvän käytetyn avaruusaluksen tai uuden hyperajomoottorin.