www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

14.1.2007

134. Halonhakkaajan jalat

Luojan kiitos, Unelman käsi poistui polveltani ja oloni alkoi muuttua sinisestä normaaliksi. Sininen olo ei tee kovin hyvää kenellekään. Äiti Höpi katseli minua aika tutkivasti, kuin olisi ollut orjaksi ostamassa. Perskele, minulla ei ollut mitään aikomustakaan lähteä maaorjaksi kenellekään, oli sitten sitä maata kuinka vähän tahansa. En tiedä, yrittikö rouva lahjoa minua pastilleilla, sillä hän kaivoi käsilaukustaan Sisu-askin ja tälläsi sen nokkani eteen.

- Ettei mene sisu kaulaan, hän sanoi askin lähestyessä vaarallisesti nenääni.

Mitähän tuo oikein yritti, mietiskelin kuumeisesti. Luuliko hieno rouva, että minä poika se vetelen Sisut nenän kautta mahaani? Vaikka hienoissa piireissä vedelläänkin nenään ties mitä jauheita, ei Ernesti vedä nenäänsä edes tavallista pastillia. Olin juuri kieltäytymäisilläni pastilleista, kun Pekka tempaisi koko laatikon Unelman kädestä ja nakkasi se suuhunsa.

- Laa, laa, laa, laulaja nääs, hän laalatteli suu täynnä pastillia ja pastillilaatikkoa.

Pekka vetäisi koko laatikon suuhunsa ja pureskeli sitä tyytyväisenä. Kyllähän oli Höpin pariskunnalla ilmeet katsomisen arvoisia, kun he töllöttivät Pekkaa. En oikein pitänyt moisesta, sillä mielestäni toisen hyvä ruokahalu ei ollut sirkustemppuun verrattavissa oleva yleisötapahtuma.

- Niin tuota…, Unelma aloitti.
- Sitä minä vaan, ettei kannata enää kotiin lähteä! isä huusi noustuaan seisomaan nojatuolin istuinosaan.
- Ai miksi? hämmästelin.
- Hullu, hullu, hullut eivät mitään tiedä, hähähää, hän räkätti ja osoitteli minua sormellaan.
- Nyt Kaaleppi hiljaa siellä olohuoneessa, äiti kivahti keittiöstä. – Ottaako joku nakkeja? täällä olisi jo pientä hiukopalaa.
- Ottaa! Pekka singahti ylös rasta oikosena.

En tiennytkään ystävääni noin nopeaksi, vaikka onhan Pekka aika hoikka poika. Hetkessä hän oli keittiössä ja äänistä päätellen nakit tekivät kauppaansa. Minulla kutisi persettä siihen malliin, etten viitsinyt lähteä mokomien nakkien takia retkelle.

- Tuota, ottaako joku niiden nakkien sijasta vaikka salaattia? kuului kohta äidin naurunsekainen kysymys.
- Ottakaa vaan, se on varmaan ihan hyvää, Pekka mumisi astellessaan takaisin kädet täynnä keitettyjä nakkeja.
- Hieno auto jollakin täällä, Matti tuumasi.
- Mitä, onko Mätönen maalannut Tercelinsä? hämmästelin.
- Sitä Mersua minä tarkoitin, ässäsarjan peli näytti olevan.
- Eikös se ole niin, että köyhät ne Mersulla ajaa ja valittelee kalliita autojen hintoja, heitin takaisin.
- Tuota, köh, meillä on myös Mersu, tosin sellainen E-sarjan dieseli.
- Aika köyhää, minulta lipsahti.
- Anteeksi? Matti kurtisteli kulmiaan.
- Ei tarvitse pyydellä, olen minä nähnyt paljon kurjemmassakin tilanteessa olevia ihmisiä, heilautin kättäni ja osuin melkein Unelmaa nenään.

Hitto kun minua alkoi naurattaa aivan sikana. Toinen Höpi katsoi suu auki kun haukuin Mersua köyhien autoksi ja toinen yritti painautua sohvaan mahdollisimman syvälle, ettei nenä vaihtaisi paikkaa huitomisieni takia. Minä en voinut sille mitään, että naurua vaan tuli ja tuli. Lopulta myös Jaska ja Pekka yhtyivät nauruun.

- Mille me…hahahaha…nauretaan? Jaska hekotteli.
- En tiedä, mutta nauretaan vaan…hahahahahaa, viittoilin kädellä sinne sun tänne.
- Ernesti, ota laku, se helpottaa, Ilona tuli luokseni lakupussin kanssa ja tunki yhden väkisin suuhuni.
- Mmmm, sluuurs, aloin imeä mustaa herkkua.

Laku auttoi jälleen todella nopeasti. Ilona kävi tunkemassa kavereidenikin suuhun lakut, ja nämä hiljenivät aivan yhtä nopeasti.

- Hahhahhahhah, isä koetti matkia meitä.
- Tuo ei kuulosta aidolta, Ilona vastasi topakasti ja katosi lakupussin kanssa keittiöön.
- Lauletaanko jotain? Pekka tiedusteli.
- Ei, Jaska ehätti vastaamaan.
- No? kummastelin.
- Vittu, mä en kestä enää sitä rekkamiestä!
- En minäkään, voi saatana, Pekka peesasi ja pamautti nyrkillä sohvaan.

Se siitä sitten, eli emme tehneet mitään, vaan istuimme hiljaa paikoillamme. Odotin tosin jännittyneenä, että aloittaako Matti uudelleen Mersu-keskustelun? Ei aloittanut suureksi harmikseni. Toisaalta, en minäkään kovin paljon välittänyt ainakaan taksimallin Mersusta keskustella. Olin saanut Ilonalta sellaisen kuvan, että hänen vanhempana ovat aika äveriäitä. Jotenkin tuollainen haisevalla dieselillä ajaminen ei tukenut tuota tietoa. Olipas tosi ikävä istua aivan hiljaa omalla sohvalla. Nappasin ajankulukseni pöydältä Naken ja aloin tutkia sitä takakannesta päin. Olin nimittäin lukenut sen jo pariinkymmeneen kertaan etuperin.

- Ernesti, Unelma laittoi kätensä kädelleni.
- Huuuh, hääääh! rääkäisin ja vippasin Naken turvaan olkapääni yli.
- A-anteeksi, tarkoitukseni ei ollut säikäyttää. Ilona kertoi sinulla olevan tietokoneen. Voisinko käydä koneella hoitamassa erään kiireisen asian?
- Ei oo, tuota…
- Ernesti, onhan meillä se kone makuuhuoneessa, Ilona huuteli.
- Minä vaan sitä, että ei ole vielä tänään avattu sitä konetta ja se olisi hyvä avata, selittelin nopeasti.

Ilonan kehotuksesta nousin ja opastin hänen äitinsä makuuhuoneeseen. Kumarruin laittamaan haaroitusrasian töpselin seinään pöydän alla. Juuri kun töpseli saavutti pistorasian pohjan, tunsin Unelman kädet takapuolellani. Yritin päästä livahtamaan tuosta tilanteesta luonnollisesti luonnon kaasuaseella, mutta pieru ei tullut pinnistelyistä huolimatta. Peräydyin viimein pöydän alta ja onnistuin jotenkin nousemaan pystyyn.

- Kylläpä täällä on kuuma, Unelma huokaisi.
- Ei muuten ollenkaan niin kuuma kuin eilen, keksin nopeasti.
- Pitäisiköhän minun vähentää vaatteita? rouva Höpi sipisi.
- E-een minä usko, se lupasi säätiedotuksessa paljon pakkasta. Minä voin aukaista ikkunan.
- Ai niin, eihän minulla ole mitään tämän iltapuvun alla, Unelma puri alahuultaan.
- Tiedätkö muuten miten veti aamulla vatsan ruikulle? Vieläkin on kalsarit paskassa sisäpuolelta, keksin nopeasti.
- Öh, tuota, minulla jäi yksi tärkeä lappu kotiin. Jospa minä teenkin sen homman kotona, Unelma nikotteli ja näytti kovin huonovointiselta.

Niin lähti Unelma pornoine ajatuksine, jäin hihittelemään makuuhuoneen tuolille. Jotenkin minua ei napannut ajatus seksihirviöstä Ilonan äidistä, vaikka nainen oli melkein suora kopio tytöstään tai toisinpäin. Entä jos Ilonan äiti olisikin ollut parempi ja tiukempi panokone? Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Miten Ilona ja hänen isänsä olisivat ottaneet sen jos minä ilmoittaisinkin meneväni kihloihin Unelman kanssa? Tuossa asiassa oli niin paljon jossittelua ja avoimia kysymyksiä, etten viitsinyt alkaa moiseen urakkaan. Aloin siinä makuuhuoneessa miettiä mitä Ilona oli sanonut äitinsä iäksi. Se oli melko lähellä omaani, joten minkään mummon kanssa en olisi siinäkään tapauksessa kihloihin mennyt.

- Ilonaaa, tykkääkö äitisi lakuista? huusin keittiöön.
- Ei tykkää, se inhoaa niitä, kun ne sottaavat niin pahasti.
- Tämä selvä, olet ra…rattoisaa seuraa, korjasin nopeasti.

Mitä helvettiä, olinko minä sanoa tosiaan rakas? Onneksi kerkesin korjata nopeasti tuon erheen, sillä liika pehmeys miehessä vetää munan veltoksi ja omatunto alkaa painaa vieraissa käymisessä ja toisten vaimojen lainaamisesta. Oli minullakin kerran omatunto, se jäi tosin synnytyssairaalaan, aloin hihitellä itsekseni.

- Ernesti, anteeksi, Unelma palasi makuuhuoneeseen.
- Ei se mitään, kyllä minä ymmärrän, lohduttelin häntä.
- Tuota, se kakkajuttu, olihan se vitsi?
- Toki, toki, sitäpä juuri, mutisin tuijottaessani tiiviisti hänen rintojaan.
- Niin, niin minä vähän ajattelinkin, hän huokaisi.
- Kuule, pitääkö se paikkansa, että kaikilla teikäläisen ikäisillä naisilla on eriparitissit ja jalat kuin halonhakkaajalla?
- Mitä?
- Vähän näyttäisi siltä, nostin hänen iltapuvun helmaa.

Taisin olla oikeassa, sillä Unelma lähti melkoisen rivakasti vierestäni. Tällä kertaa hän ei mennyt olohuoneeseen, vaan suoraan käytävän toisella puolen olevaan vessaan. Vittu mikä oven paukuttaja se oli kaiken muun lisäksi, manailin korviani pidellen. Seuraavan kerran kun rouva tulee käymään, niin nostan koko oven saranoiltaan kellariin. Siinähän menee sitten verkkokellariin paukuttamaan ovea, hihittelin tyytyväisenä.

- Missä mude? Ilona tuli makuuhuoneeseen.
- Meni vessaan, sille tuli joku hätä.
- Ernesti, ethän sanonut sille pahasti?
- Pikkaisen siihen suuntaan tuli mainittua, myönsin.
- Voi kuinka ihanaa, että sinuun voi luottaa tässäkin asiassa, Ilona kapsahti kaulaani ja suuteli intohimoisesti.
- Voi kiitos, teetkö sen nyt heti? tempaisin housujeni vetoketjun auki.
- Höspö, ei nyt, Ilona veti vetskarin takaisin kiinni.
- Miten minuun voi luottaa? katselin häntä pää kallellaan.
- Tiedätkö kuinka monta poikaystävää äiti on minulta vampannut?
- Yksi, kaksi, kolme? ehdottelin, mutta sain vain pään pyörityksiä vastaukseksi.
- Kuusitoista ennen sinua.
- Entä isäsi? kummastelin.
- Ei se ole koskaan kotona ja sitä paitsi sillä on joku jalkavaimo.
- Onnellinen perhe näköjään, totesin.
- Niin, me kaikki olemme onnellisia tahoillamme, minä ainakin, Ilona kilkatti.




© Rauno Vääräniemi