www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

24.12.2006

131. Sekopäärasta

Istutin vieraani olohuoneen sohvalle ja istahdin itse nojatuoliin. Jäin odottelemaan, että Pekka alkaa kertoilla jotain saapumisestaan, mutta mies vain istui ja katseli kattoa. On se nyt perkele, että parhaimmat kaverit ovat niin kuutamolla, ettei niiden kanssa tahdo saada aikaiseksi edes keskustelua, manailin hiljaa mielessäni. Mitähän tuo Pekka on taas vetänyt, käväisi myös mielessäni sateenkaaren väreihin sävytettyä rastalettia katsellessani. Viimeksi letti oli ollut vihreä, mutta nyt se oli aivan jotain muuta.

- Onks sul myssyy? Pekka tokaisi viimein.
- Eikö tuo rastaletti suojaa tarpeeksi pakkaselta? kummastelin kysymystä.
- Poltettavaa, jotain poltettavaa, onko?
- Sovitaanko niin, että sinä et käryttele täällä mitään, niin minä en vedä sinua turpaan, niin kaveri kuin oletkin?
- Joo, okei, reggee, okei, älä hermostu, kunhan kysyin, Pekka alkoi viuhtoa käsillään.

Jätkä taisi olla tosiaan pihalla, sillä vasta vartin istuskelun jälkeen hän alkoi ihmetellä, että koska oli tänne minun luokse tullut ja millä laivalla. En tiennyt laivoista hevon persettä, joten raahasin sekopäärastan keittiön ikkunaan ja osoittelin pihalla olevaa mustaa konttia. Vihdoin miehen ilme alkoi kirkastua ja silmiin tuli eloa.

- Kuule, ihan vähän vain tuossa pössyttelin, hän ryki varovasti.
- Ei se mitään, kunhan et pilaa ilmaa täällä sisällä.
- Meillä on Jaskan kanssa teille kihlalahja.
- Jaa, no sehän kuulostaa kivalta.

Tosiasiassa mietin jo nyt, että onkohan kyseessä jotain herkästi räjähtävää, jostain varastettua vai itse kannabispäissä tehty vuosisadan kihlajaislahja? Pekalta ja Jaskalta kun saattoi odottaa vaikka mitä maan ja taivaan väliltä. Pienistä puutteistaan huolimatta nämä kaverukset olivat kuitenkin parhaimpia kavereitani.

- Tuota, miksi tuo kontti? kokeilin uudestaan udella siitä.
- No hitto, kenen luulet antavan meille enää asuntoa?
- Niin, se voi olla mahdoton yhtälö, naurahdin. – Oliko niiden asuntojen kanssa enemmänkin ongelmia?
- Muutettiin Venäjälle, kun luultiin sosialismin rippeiden sietävän meitä paremmin, Pekka tuhahti.
- Ja nekö eivät sitten sietäneetkään?

Eivät sietäneet joo, mikäli Pekan juttuihin oli uskomista. Ensimmäinen kerrostalo lähti maata kiertävälle radalle, kun kukaan ei ollut varoittanut heitä helposti syttyvästä kaasusta hellassa. Edes Jaska, joka on maailman salaisin agentti, ei tajunnut tuota, vaan pisti tupakaksi heti sen jälkeen, kun Pekka oli avannut kaikki kaasuhanat ja ihmetteli jostain kuuluvaa ihmeellistä sihinää. Toinen kerrostalo säilyi melkein ehjänä, kun Jaskan työsuhdepanssarivaunun tykki laukesi vahingossa Pekan höylätessä sen sisällä erään venäläisen upseerin vaimoa. Sen jälkeen sitä taloa tulitettiin ihan armeijankin toimesta, joten kovin montaa asuntoa ei tuostakaan talosta jäänyt ehjäksi. Utelin tarkempia tietoja, ja kahdestasadasta asunnosta asuttavassa kunnossa säilyi tasan kaksi.

- Ei mene teilläkään hyvin, totesin väliin.
- Mitäpä tässä, saatiin tuo kontti kun joku oli jättänyt sen rekan lavalle jonkun huolintafirman pihaan siellä Venäjällä.
- UPS, DHL tai joku muu kenties, luettelin huolintafirmojen nimiä.
- KGB, Pekka kohautti olkapäitään.
- Juu, ja te ajoitte sen rekan sitten suoraan Suomeen vai?
- Niin, entä sitten?
- Ei tullut rajalla mitään ongelmia?
- Ei, olisiko pitänyt?

Olisin totta vieköön halunnut olla katsomassa, kun tuo parivaljakko jyrää rajan yli KGB:n rekalla niiden kontti lavalla. Joko rajavartioina käytetään nykyisin sokeita tai sitten hulluilla on vain niin ilmiömäinen tuuri, ettei sitä voi järjellä selittää.

- Ilona kertoi teidän olleen jossain vankina, otin puheeksi mieleeni tulleen asian.
- No joo, pari kertaa siellä Venäjällä ja kerran ne nappasi meidän täällä Suomessa kiinni.
- Miten te pääsitte ulos?
- Kerran ne jättivät oven auki mennessään juomaa vodkaa. Toisen kerran joku varasti junakiskoja pätkän ja juna ajoi vankilan seinästä sisään. Sit sen kolmannen kerran täällä Suomessa Jaska keksi, että tekeydytäänkin Lada-kauppiaiksi ja kerrotaan meillä olevan uusi salainen prototyyppi vain ja ainoastaan heille ajettavissa.
- Höh, ei kait noin tyhmiä voi ollakaan, epäilin miehen juttua.
- Oli ne. Ne päästi meidän ulos hakemaan sitä Ladaa, sillä me sanottiin sen olevan niin salaisessa paikassa, ettemme voi päästää niitä sinne.

Pekka kertoi heidän kävelleen vihellellen ulos portista ja hävinneen sen siliän tien. Tosin he olivat kyllä pitäneet lupauksensa jollain tapaa. Käveltyään tunnin, oli kohdalle sattunut joku englantilainen turisti jotain kummallista ravintolaa hakien. Pekan neuvoessa häntä paikkaan, jossa he olivat olleet pidätettynä, maalasi Jaska mukana olleella spraylla englesmannin Roverin kylkeen tekstin ”uusi salainen Lada”. Oli siellä pidätyssellissä ollut ihan hyvää ruokaa, joten Pekan mielestä se turistin lähettäminen sinne oli aivan oikeutettua. En minäkään tuossa mitään väärää nähnyt, joten olin hänen kanssaan samaa mieltä. Siihen venäläiseen rekkaan oli pitänyt tehdä uudet kilvet. Jaska kun tuntee vaikka mitä tyyppejä, niin homma oli onnistunut päivässä. Vielä tähän mennessä eivät poliisit olleet pysäyttäneet heitä, vaikka kilometrejä oli tullut jo pelkästään kotimaassa kaksikymmentätuhatta. Siihen päälle tuli vielä kiertelemiset eri puolilla Eurooppaa.

- Moikka, Raisa tuli keittiöön täysin puettuna.
- Tässä on Pekka Marlonen ja tässä on Raisa Pykälä, esittelin heidät toisilleen.
- Kari Tapio vai Bob Marley? Pekka kysyi, samalla naista katsellaan mittaillen.

Raisa antoi katseensa viivähtää vähän pitempään Pekan hiuksissa, ennen kuin avasi suunsa:

- Kari Tapio tässä tapauksessa.
- Kuule Ernesti, sinuna minä hankkisin parempaa seuraa, Pekka ilmoitti suorasukaisesti.
- Sorry Raisa, et olekaan meidän Pekan mieleen, mutta älä välitä, minä pidän sinusta silti, iskin silmää veroneidille.
- Kuule Ernesti, minun pitää ihan aikuisten oikeasti lähteä nyt menemään. Kiitos oikein paljon sananmukaisesti tyydyttävistä bileistä. Kiittelin jo Ilonan tuolla suihkussa, hän iski silmää takaisin.
- Eipä kait tässä voi muutakaan sanoa, kuin että paneskellaan taas kun tavataan, rutistin häntä puhumisen lomassa.
- Moikka! Raisa heilautti vielä kättään kadotessaan käytävään.

Jees, nyt oli viimeinenkin bilevieras lähdössä, joten asunto oli valmis ottamaan vastaan uusia vieraita, joihin ikävä kyllä kuului oma isäni. Ilonan vanhemmat olivat vähän arvoitus minulle, sillä en tuntenut heitä oikeastaan ollenkaan. Kuvia olin nähnyt, mutta ne harvemmin kertovat mitään ihmisen luonteesta. Todella pahat mulkut kyllä erotti jo kuvista, mutta pienet mulkvistit eivät välttämättä näy päällepäin. Samassa Pekan rastasta alkoi kuulua musiikkia.

- Hys, Jaska soittaa rastapuhelimeeni, Pekka sihahti ja painoi ranteessa olevaa nahkaremmiä kämmenpuolelta.

Jäin kuuntelemaan tuota omituista kommunikointia. Pekka vahvisti reitin olevan selvä ja paikalla olevan vain ja ainoastaan luotettavia A+ + + + -ryhmään kuuluvia henkilöitä. Samoin hän vahvisti, ettei rastaskanneri ollut löytänyt asunnosta mitään vieraita lähettimiä, ellei kahta havaittua hieromasauvaa, partakonetta, mikroaaltouuni ja muutamia muita sähkölaitteita lasketa uhkaksi. Ei laskettu kuulemma Jaskan mukaan. Olin hetken aikaa paniikissa, että joudunko tosiaan heittämään menemään nuo kaikki vermeet? Hieromasauvat tulivat tosin yllätyksenä, sillä niistä ei ole ollut Ilonan kanssa mitään puhetta. Pekan jatkaessa puhelua, minä päätin mennä selvittämään, että millaisilla tekokikkeleillä se Ilona itseään hinkkaa. Kävelin makuuhuoneeseen, johon Ilona oli äänistä päätellen hetkeä aikaisemmin mennyt.

- Heippa pornohullu, huikkasin ovella rintsikoita tissiensä peitoksi virittelevälle Ilonalle.
- Hihihii, me vähän innostuttiin Raisan kanssa tuolla suihkussa.
- Ääh, en minä siitä, vaan niistä hieromasauvoista.
- Jaa, ai niistä, mitä niistä?
- Sitä vaan, että eihän ne vaan ole missään tapauksessa verkkokäyttöisiä?
- E-ei ole, ihan ne paristoilla.
- Huh, minä jo säikähdin, pyyhin hikeä otsaltani.

Pyysin kuitenkin ne näytille ja Ilona kaivoi ne yhdestä lipaston laatikosta. Tutkin niitä hetken ja tulos oli mieleinen – ei verkkokäyttöisiä. Tiedä millaiset sähkölaskut verkkokäyttöisistä sauvoista olisi tullut, kun ne olisivat surranneet kuitenkin kolmea vuoroa jossain kolossa. Lisäksi verkkokäyttöinen laite saattaa pillastua ilman mitään näkyvää syytä ja hyökätä vaikka minun kimppuun mustasukkaisuuttaan. Minä en halunnut iltapäivälehtien lööppeihin miehenä, joka oli joutunut hieromasauvan pahoinpitelemäksi kolmiodraamassa. Halusin mielelläni olla suurelle kansalle hyvin tuntematon Ernesti. Vertailin sauvoja omaan munaani ja totesin toisen olevan tarkoitettu hevosille, sillä se oli todella valtava. Toinen taas oli sellainen pieni, mikä lieneekään prinssinakin korvike.

- Saanko esitellä, veli Nakki ja isoveli Parru, Ilona esitteli ne minulle puna poskilla.

Laitoin kokeeksi isoveljen käyntiin ja se hyppäsi samassa lattialle sätkimään.

- Tsot, tsot, ei aloittelijoille, Ilona heristi sormeaan ja nappasi isoveljen näppärästi käteensä.
- Okei, minä uskon, huokaisin sydän kurkussa, sillä tilanne oli ollut todella pelottava.
- Haluatko, että näytän miten tämä toimii?
- Tuota, e-en varmaan ja Pekka on tuolla keittiössä.
- Ai niin, ei seksiä poikaystävän kavereiden kanssa, Ilona sanoi ja sammutti isoveljen sekä tunki molemmat veljekset takaisin lipaston laatikkoon.

Kehotin häntä laittamaan vaatteet päälle ja tulemaan moikkaamaan Pekkaa. Kerroin myös Jaskan olevan lähistöllä ja tulevan kohta tänne. Hänen jatkaessa pukeutumistaan, minä palasin keittiöön Pekan luo. Rastafari oli lopettanut puhelun ja heilutteli päätään puolelta toiselle, samalla hymisten jotain outoa ja kummallista.

- Mitä nyt? tiedustelin varovasti turvallisen matkan päästä.
- Eiii, mitääään, tulee vain pieniä takaumia noista vedetyistä aineista, Pekka räväytti silmänsä auki.
- Onko pahojakin?
- Ei, vähän voodoota ja Šamanismia, hän heilautti kättään kaaressa päänsä päällä.




© Rauno Vääräniemi