www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

22.10.2006

122. Vessanpönttöraketti

Patsastelin parvekkeella kuin raskaansarjan nyrkkeilijä, voitettuaan elämänsä kovimman matsin. Minulla oli halvatun hyvä olo. Näin talvella kun ei tarvinnut pelätä patsastellessa, että lokit paskovat päälle. Kesällä kun patsaiden pahimmat viholliset ovat siivekkäät eläjät. Tästä tuli mieleeni suljetulla liikkunut arvoitus: mitä tapahtuisi jos lehmät lentäisivät? No, Suomi hukkuisi paskaan.

- Hähähähäää, aloin nauraa tuota muistellessani.
- Sen siitä saa, kun jättää napit ottamatta, kuului samassa vittumaisen tutulla äänellä.
- Mätönen, oletko tullut ulkoiluttamaan kikkeliäsi? huusin vastapäisen talon parvekkeella pelkissä kalsareissa pomppivalle kaljamahalle.
- Tosimies nai sisällä ja käy pieremässä parvekkeella, hän meuhkasi takaisin.
- Sinäkö nait? ettet vaan vetäisyt tumppuun jotain vanhaa Kallea katsellen?
- Hullujen horinoita tuollaiset, kräääh pthyi. Sitä kuule meikäläisellä on vetovoimaa naisten suhteen niin paljon, etten taida viitsiä edes keskustella tuollaisen pillerinpyörittäjän kanssa, Mätönen röhisi ja räki alas parvekkeelta.
- Kerro nyt edes minkä sivun mimmin edessä pippeliäsi ronkit? huusin takaisin.
- Kuule, minä se harrastan vain aitoa tavaraa, eikä ole mistään laitoshoidosta, toisin kuin teillä siellä, hähähää.

Katselin tarkemmin vittumaista naapuriani ja totesin se pökkelön olevan tavallista paremmalla tuulella. Jätkä oli tosiaan tainnut saada pimppaa ihan aidolta naiselta. Minua alkoi oikeastaan jo kiinnostaa, että mistä hän oli naisen löytänyt? Minä en ollut ainakaan sille mitään naista tilannut, kuten olin muutamia kertoja tehnyt. Niistä käynneistä Mätösellä saattaa olla pieniä traumoja, mutta nehän vain kuuluvat elämään ja vahvistavat heikkoa luonnetta. Kesken pohtimisteni, Mätösen parvekkeen ovi raottui ja ulos astui tuttu henkilö.

- Hei Liisa, mitä minä sanoin, huusin hänelle.
- Kiitos sinulle, meillä menee Jortikan kanssa tosi lujaa, siniseen sadetakkiin pukeutunut Liisa huikkasi takaisin onnellisen näköisenä.
- Jorma Jortikka Mätönen, heheheee, nauroin katketakseni.
- Etkö saanut aamulla pilleripurkkia auki, vai otitko vahingossa hiilitabletin? Mätönen karjui takaisin.
- Liisa, tuo Jortikka pitää siitä, että jätät sen lähtiessä sidottuna patteriin ja asunnon oven auki. Kato sillä ja talkkarilla on salainen suhde.
- No enkä, en varmasti pidä, Mätönen jäi möykkäämään minun palatessa takaisin sisälle.

Siinäs saivat jotain keskustelua sekstailun lomaan, ettei koko aika mene pelkäksi panemiseksi. Kerran Mätönen oli jätetty kiinni patteriin ja talkkari oli irrottanut hänet. Olin ollut tuon teon takana, mutta mitäs pienistä. Sehän oli vain piristänyt minua, joten en osannut olla moisesta edes pahoillani. Sitä paitsi myös Mätönen sai uuden kokemuksen, sellaisen mitä harva kokee edes koko elämänsä aikana. Kaikkiin uusiin kokemuksiin tuli suhtautua positiivisella mielellä.

Astelin keittiöön, jonne jätin patakintaat käsistäni. Ne suoriutuivat vaativasta tehtävästä todella hyvin. Nyt minulla oli täällä huushollissa yhdet liittolaiset lisää, joihin saatoin turvautua pahan paikan tullen. Ne kestivät kokemukseni mukaan kuumuutta ja neulasia. Tiedä miten kovia seikkailuja kävisimme vielä läpi tulevan elämämme aikana. En osannut sanoa miten pitkään patakintaat elävät, mutta nähtävästi aika pitkään. Toivottelin niille pitkää elämää laittaessani kaapin ovea kiinni.

- Voi Ernesti, kyllä se vihreä käpy on paras tyydyttäjä, Ilona tuli selittämään keittiöön ilman rihman kiertämää.
- Ai jaa, ja minuako ei tässä enää tarvitakaan mihinkään?
- Totta kai tarvitaan, se käpy on siis paras niist koristeista, ei se sua voita, herkkutattiseni, Ilona kapsahti kaulaani ja antoi pusun.
- Täälläkö se käpy vieraili, ujutin keskisormeni Ilonan märkää tavaraan.
- Jooooh, siellä, se…kävi.
- Missä käpy, siellä myös Ernesti, murahdin ja tempaisin housuni kinttuihin.
- Oih, sinä olet niin…valtava, tyttöni huokaisi ja hotkaisi täydessä seisokissa olevan vehkeeni suuhunsa.
- Olen hullu ja hullut eivät löysille peleillä ajele, murahtelin tyytyväisenä seuratessani suihinottoa aitiopaikalta.

Koska minua ei tarvinnut paljon sytytellä, tempaisin toisella kädellä keittiöjakkaran lähemmäksi. Tämän jälkeen nostin Ilonan niin, että hän oli polvillaan keittiöjakkaran toiseksi ylimmällä rappusella, herkullinen pieni takapuoli minua päin. Saatuani hänet sopivasti hollille, annoin palaa hullua tarmolla aivan pohjia myöten, mitään tai ketään säälimättä. Ilona huusi sopivasti keittiön liesituulettimen hormiin kuin palosireeni, mutta eipä paljon haitannut. Muisto neulasista teki sen, ettei lasti meinannut irrota, ei sitten millään. Ilonan valitellessa polviaan, minun oli pakko joustaa ja antaa hänen tulla päälleni lattialle.

- Vittu, neulaseeet….arrrrgh, karjaisin viimein lastin singottua matkaan.
- Uiiiiiih, ooooo, Ilona jäi vapisemaan tappini päälle.
- Ajattelitko jäädä siihen asumaan, kysäisin parinkymmenen sekunnin päästä.
- Ai jaa, sorry, tää paikka tuntui niin hyvältä, herkkupeppuseni hymyili ja nousi pois päältäni.
- Äiti soittaa kohta, enkä halua ottaa vastaan hänen puheluaan kalu jäykkänä. Joku roti se pitää olla äidin kanssa puhellessa.
- Okkei, mä meen laittamaan myös vaatteet päälle, thihihii.

Vedin housut jalkaani ja astelin olohuoneeseen. Laitoin käteni lankapuhelimen luurille, sillä äidin soittoaika olisi aivan näillä sekunneilla. Samalla hetkellä, kun kelloni oli tasan kymmenen, nostin luurin.

- Äiti, Ernesti tässä, sanoin luuriin.
- Miten sinä jo siinä, eihän puhelin edes kerinnyt soida? äiti hämmästeli.
- Olen nopea ja täsmällinen.
- Hyvä että edes joku on, sillä isääsi ei voi luottaa millään tavalla. Tiedätkö mitä se on mennyt nyt tekemään?
- Tiedän, se oli sääpellen ohjelmassa.
- Niin oli ja isäsi kun piti mennä aamulla maitoa ostamaan. Ei tullut mitään maitoa, vaan soitto televisiostudiolta ja käsky avata televisio.
- Missä isä on nyt?
- Missä lienee, ei se ainakaan niitä maitoja ole tuonut vieläkään, äiti tuhahti.

Äidillä ei ollut mitään tietoa isän tämänaamuisesta esiintymisestä, ennen isän soittoa. Se ei äitiä haitannut, vaan ne ostamattomat maidot ja muut tarvikkeet, joita hän oli isukin laittanut hakemaan aamutuimaan.

- Isukista tulee vissiin iso tähti, totesin puhelimeen.
- Niin, puhelin on soinut sen televisiolähetyksen jälkeen tauotta. Kaikki maailman ufoilijat soittavat ja toimittajat ja ties mitkä humpuukimaakarit ja suharit.
- Miten naapurit, ovatko niillä bisnekset menneet hyvin?
- Kyllä kait, kun tien toisella puolen asuva maanviljelijä tuli aamulla postilaatikolla käydessäni oikein juttusille.
- Mitä se, kauppasiko vähän käytettyä lehmänpaskaa vai heiniä?
- Ei kun jutteli mahdollisesta hotellihankkeesta. Että onko meillä mitään sitä vastaan, jos rakentaa tuohon pellolle hotellin? Lisäksi tiedusteli, että eihän meidän isä vaan mene mihinkään lääkäriin. Kuulemma turha sotkea mitään kallonkutistajia, kun ne vaan syöttävät ihmisille vaarallisia ajatuksia.
- Hehehee, kuulostaa aika rajulta.
- Lupasi se osan tuotosta eli kait jonkinlaisen osakkuuden siitä hotellista.
- Älä lähde mukaan, se menee nurin siinä vaiheessa, kun isä saa päähänsä jotain muuta, varoittelin äitiä.
- En minä mihinkään hömpötyksiin lähde. Minulle riittää tuo eläke hyvin. Rakentakoot vaikka sellaisen pyramiitin, jos rahaa ja haluja on, äiti nauroi.

Äidin kertoman mukaan heidän tonttia ympäröidään parasta aikaa jonkinlaisella vihreällä valojohtimella. Isä oli löytänyt jotain sellaisen toimittajan, joka oli vielä kaiken lisäksi hurahtanut avaruuden löytämättömiin planeettoihin. Isä oli luvannut auttaa valojohtimien toimittajaa niiden löytämisessä, mikäli hän saa tontin ympäröivän valon ilmaiseksi.

- Täh, että ilmaiseksi? kakistelin.
- Tosipuheessa tontille tulee isot valojohdinfirman mainokset ja ne kuvaavat vielä pari mainosta meidän tontilla, äiti selvensi.
- Jaa, mutta hullun tuuria kuitenkin tuollainen ilmaisuus.
- No pientä tuo on vielä niiden vessanpyttyrakettien rinnalla, äiti huokaisi syvään.
- Mitä ne ovat? kummastelin.
- Isä päätti alkaa suunnitella vessanpöntöistä raketteja ja avaruusaluksia, koska silloin avaruudessa voi ajaa keskeytyksettä vaikka monta vuotta.
- Miten niin muka keskeytyksettä?
- Ei tarvitse kuulemma mennä välillä vessaan kakalle. Riittää kun nostaa kannen ja paskoo sinne. Tämän jälkeen tyhjentää pytyn avaruuteen nupista vetäisten.
- Aika rankkaa, nauroin.
- Niin on eläminen ilman vessassa olevaa pyttyä, sillä isäsi otti meidän vessanpytyn koekappaleeksi pihalle, äiti narskutteli hampaitaan.
- Soita johonkin pyttyfirmaan ja tilaa uusi, minä maksan sen. Tai hei, tilaa niitä kolme, isä voi tarvita harjoituskappaleita.
- Ei kait tässä muukaan auta.

Kehotin äitiä pyytämään ne laskulle ja toimittamaan laskun minulle kun tulevat huomenna käymään, niin maksan sen sitten eräpäivään mennessä. Isän harrastukset alkoivat mennä jo huolestuttavan pitkälle, sillä paskominen omaan pönttöön oli jokamiesoikeus jokaisella asukkaalle. Äiti oli kuulemma joutunut käymään lähimmässä naapurissa tarpeillaan. Onneksi naapurit eivät olleet ottaneet siitä maksua, kuten äiti oli pelännyt. Ihmiset kun olivat tilaisuuden tullen armottomia lähimmäisen rahastajia. Mitä isompi hätä, niin sitä suuremmat olivat pyynnit joka asiassa.

- Heippa äiti, koeta pärjätä huomiseen ja tule sitten varmasti meille.
- Me tulemme, varmasti.

Katkaisin puhelun salamannopeasti hänen kommenttinsa jälkeen, jotta puhelun lopettamisen päätös olisi omani.