www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

15.10.2006

121. Neulaset, AAAARG!

Istuin keittiössä ruokapöydän ääreen ja aloin mutustella Ilonan tekemää aamiaista, joka koostui alapuolelta voidelluista leivistä ja takaperin keitetystä kahvista. Mielestäni kahvi oli parempaa kuin etuperin keitettynä. Noiden leipien suhteen oli vain sellainen ongelma, että pöytä jäi ikävän rasvaiseksi niiden jäljiltä.

- Hihihohohohöhöhööö.
- Mikä sinulle tuli? Ilona pyörähti ympäri keittiössä.
- Naiset on keksitty, hihihii, jatkoin nauramista tajuttuani elämää suuremman asian.
- Eikö olekin kiva, kun meillä on vielä pimppa ja tissit, Ilona hymyili ja raotti sadetakkiaan kutsuvan riettaasti.
- En minä sitä, hihihii, vaan että minun ei tarvitse pyyhkiä tästä pöydältä noiden alapuolelta voidelluiden leipien rasvoja, hihihii.
- Ernesti, sinä puhut asiaa isolla K:lla.
- Häh, mihin kohtaan se K tulee?
- Kikkeliin, thihihii.
- Puhut itsekin asiaa, hymähdin ja aloin tunkea leipää suuhuni.

Mieleni parani huomattavasti, kun tajusin minulla olevan täällä henkilön, joka tulee huolehtimaan asunnon siisteydestä täyspäiväisesti. Tosin, nyt minulla ei ollut enää mitään syytä tilata tänne niitä alastonsiivoojia, joten ei tämä ehkä sittenkään ollut joka suhteessa paras ratkaisu. Miksi elämä onkin aina näin julmetun monimutkaista, manailin kahvia hörppien. Hetken päästä myös Ilona tuli pöytään nauttimaan omaa aamiaista, joka näytti koostuvan kaikenlaisista vihreistä tököteistä sekä kahvista.

- Pitäisikö tuo sinun joulukuusi viedä alas? hän viittoili olkansa yli olohuonetta kohti.
- Viedä, hulluko olet?
- Ehkä vähän, thihii.
- Nakkaan sen parvekkeelta, kunhan saan aamiaisen nautittua.
- Hei, mutta tuohan onkin kätevää.

Totta kai se on kätevää, koska minä sen keksin. Olin toteuttanut tuota parvekkeelta alas systeemiä monta kertaa. Naapurit tosin välillä valittavat, mutta käyttäkööt kypärää, mikäli eivät pelkotiloiltaan uskalla pihalla kulkea. Jos minä alkaisin olla kaikkien naapureiden mieliksi, niin elämänihän olisi tosi kurjaa. En saisi huudattaa sterkkoja täysillä suihkussa ollessa, en naida naapurin rouvia, en kusta parvekkeelta tai tehdä mitään muutakaan spontaania, jota mieleni ja kroppani suorastaan vaati. Kyllä syntymähullulle tuli taata kunnon huvit elämässään, oli minun mielipide ja erittäin vahva sellainen.

- Kiitti vitusti ja kokki ottakoot suihin, kiittelin noustessani pöydästä.
- Voih, olet sitten aina niin kohteliaskin, Ilona huokaisi ja ujutti kätensä sadetakkini sisäpuolelle.
- Tai hei, ei sittenkään nyt, muutinkin mieleni.
- No? herkkupeppuni kysyi pettyneenä.
- Nuo vitun kuusen neulaset, minulle tuli niistä äkkiä tosi paha olo, pitelin vatsaani.
- Ootko sairas?
- En, mutta en voi sietää metsän hyökkäämistä minua vastaan.
- Ai jaa. Älä, miten? pikku mutrusuuni katseli minua pää kallellaan.
- Ne pistelevät minua, kuin tuhat ja miljoona lääkäriä hullun kiilto silmissä.
- Mitkä?
- Neulaset, AAAARG! karjaisin tuskani pihalle perseeni pohjasta saakka.
- Käytä patakintaita, niillä minäkin olen poistanut oman kuusen.
- Ooh, voi kiitos, rutistin Ilonaa kiitokseksi.

Ryntäsin sillä samalla sekunnilla makuuhuoneeseen ja vaihdoin sadetakin normaaleihin vaatteisiin. Laitoin sadetakin varovasti vaatekaapin henkariin, jotta se olisi saatavissa nopeasti, mikäli sääpelle alkaa soitella poskeaan televisiossa. Mietin takkia kaappiin laittaessa, että pitäisiköhän meidän mennä kihloihin sadetakit päällä? Jos soittaisi kaikille vieraille, että tilaisuudessa on sadetakkipakko, eikä niiden alle saa laittaa mitään, ei edes pikkupöksyjä tai rintsikoita. No, luovuin kuitenkin siitä, sillä tiesin äitini niin vanhoilliseksi, ettei hän lähde mukaan moiseen kotkotukseen, ei edes minun pyynnöstä. Vilkuilin kelloa ja totesin äidin puheluun olevan vielä jonkin verran aikaa. Kerkeäisin hyvin päästä eroon kuusesta ennen sitä.

- Tadaa, mitä sanot, Ilona pomppasi eteeni.
- Njaa, ihan kivat, niistä näkee läpi, katselin hänen stringejään ja rintsikoitaan.
- Jep, halusin peittää paikkani ilman, että ne ovat peitossa ja piilossa.
- Onnistuit siinä todella hyvin, nuolaisin huuliani.
- Mitä luulet, onko tämä sellainen kikkelin kohottaja-asu?
- O-ooon se, mumisin häntä tuijottaessani.
- Kiitti, sen halusinkin tietää, tyttöni ilmoitti ja pyörähti ympäri.

Jäin katselemaan hänen kiinteää peppua mietteissäni. Tarkemmin ajateltuna minun teki mieli seksiä, mutta ne neulaset ja kohta tulevat karvaiset muuttojätkät sotkivat ajatuksiani niin pahasti, etten voinut keskittyä edes omaan pikku herkkupeppuun. Eih, olinko minä tosiaan näin huono keskittyjä, aloin panikoida. Kömmin äkkiä sängylle ja paukutin päätäni kymmenen kertaa seinään. Tämä oli pakko tehdä, jotten joutuisi mihinkään pahaan psykoosiin tai symbioosiin tai vaikka Karpaateille. Koskaan kun ei tiedä mihin joutuu, kun alkaa pahasti ahdistaa. Varmistettuani kaikkien vaatteiden olevan päällä asianmukaisesti, kävelin sydän pamppaillen keittiöön ja tempaisin käteeni Ilonan salaisen aseen, eli patakintaat.

- KUUSTA PÄIN! karjaisin patakintaat kädessäni ja käänsin nenän kohti olohuonetta.
- HYVÄÄ, tee se Ernesti, Ilona tuli kannustamaan alusvaatteisillaan.

Astelin vakain ja määrätietoisin askelin parvekkeen ovelle. Tempaisin oven auki ilman pelon häivää ja jätin sen levälleen. Avasin myös uloimman oven ja laitoin sen stoppariin. Kuusta lähestyin takaperin, sillä näin ollen mokoma piikkipuu ei tajua minun tulevan sitä kohti. Juoneni onnistui, sillä kuusi ei inahtanutkaan kun hiivin sen viereen. Vasta sen vierellä muistin puuhun ripustamani koristeet ja valot. Miten minä olinkaan onnistunut sen koristelussa? Hetken asiaa mietittyäni, tulin siihen tulokseen, että siltä illalta minulla on muistin kohdalla sellainen pläk hole. Hetken pähkäiltyäni muisti palasi sen verran, että olin ottanut sinä iltana todellisen kossukooman, jotta saisin kuusen koristeltua. Se olisi ollut nyt yksi ratkaisu, mutta aikani ei riittänyt humaltumiseen niin totaalisesti, sillä kestin viinaa kuin hullut konsanaan. Vasta toinen ämpärillinen sai muistin pätkimään.

- Tykkäätkö puista? kysyin tytöltäni.
- Jes, hinkkasin nuorena tyttönä alapäätäni aina puihin, Ilona ilmoitti hymyillen.
- Ole hyvä, poista koristeet.
- Voih, saanko koittaa miltä koristekäpy tuntuu pillussa?
- Ihan sama, vaikka hinkkaisit itseäsi latvatähdellä, omaa tavaraasihan siinä rassaat, ilmoitin ja peräännyin kuusen luota sohvalle.
- Voih, nuo koristeethan suorastaan tihkuvat seksiä, hän huokaili sivellessään yhtä vihreää koristekäpyä.
- Hys, keskityn nyt Naken seikkailuihin, enkä halua mitään häiriötä, ettei nautinnostani tule vain puolikas. Minä vihaan puolikkaita nautintoja.

Heittäydyin täysillä Naken seikkailuihin, sillä kuten Ilonalle sanoin, minä vihasin puolikkaita nautintoja. Luin aina jokaisen tarinan kahteen kertaan, sillä se takasi parhaimmat naurut. Kerran naurettu sarjakuvalehti oli kuin puoliksi syöty omena, siis vain puolikas nautinto. Kerkesin lukea lehteäni aika pitkään, ennen kuin Ilona ilmestyi sohvan viereen.

- Erkkuliinii, nyt se kuusi on riisuttu.
- Mahtavaa, sattuiko yhtään?
- Ehei. Mä meen nyt testaileen näitä käpyjä tuonne makkariin.
- Ok, mutta pese ne käytön jälkeen.
- Oukkeli doukkeli, Ilona ilmoitti pirtsakasti ja lähti kohti makuuhuonetta.

Vähän teki kyllä mieli mennä nurkalle katsomaan, että miten läheiseksi Ilona on tullut noiden koristeiden kanssa. Tiedä vaikka alkaisi kuljettaa jotain koristekäpyä rintojensa välissä. Sen vielä voisin sietää, mutta kunhan ei perkele vaan varaa niille paikkaa ruokapöydässäni. Se olisi niin paksua, että siinä tapauksessa eukko saisi painua käpyjensä kanssa vaikka norsun perseeseen. Johonkin se raja käpyjen kanssa kaveeraamisessa piti vetää ja meillä se on tuo ruokapöytä. Näitä miettien nousin sohvalta, laitoin patakintaat käteeni ja lähestyin nyt alastomaksi riisuttua kuusta takaperin. Kuusi ei edes huokaissut, kun tartuin sitä nopeasti rungosta ja vippasin sen ovesta parvekkeelle.

- Hyvä Ernesti, selvitit ensimmäisen osan tästä vaativasta tehtävästä, kiittelin itseäni ääneen.
- Ok, tsemppiä jatkoon, kannustin lisää.

Seisoin parvekkeen ovella varmaan kolme minuuttia aivan hiljaa, sillä halusin varmistaa millä tuulella parvekkeelle paiskaamani kuusi on. Jos se alkaa rähjätä, käyn avuksi Korvetin ovesta ottamani kirveen. Mikäli tilanne vaatii, niin pilkon sen tuossa parvekkeella ja sirottelen osat pitkin Etelä-Suomea. Hähähää, siinäpähän saisi rähjäävä kuusi etsiä palasiaan pitkin maita ja mantuja.

Kuusi oli joko tajuttomana tai sitten se hyväksyi kohtalonsa, sillä en havainnut silmilläni mitään vastarintaan viittaavaa. Tosin, se saattoi olla kuusimaisen ovela ja odottaa minun seuraavaa kosketusta. Tiedä vaikka se päästäisi vasta silloin pihkansa valloilleen ja valuttaisi sitä päälleni pari sataa litraa. Sitten se kidnappaa Ilonan ja alkaa lisääntyä sen avulla.

- Ernesti hei, se on vain puu! komensin itseäni.
- Niin, mutta vaarallinen, jatkoin itseni kanssa jutustelua.
- Totta, myönsin itselleni.

Kyllä tuo kuusipuu oli nyt saatava alas pihalle, otin itseäni niskasta kiinni ja astuin sen vierelle parvekkeelle. Kurkistin pihalle, ettei vaan kukaan hyvännäköinen nainen jäisi alle ja paiskasin kuusen kaaressa alas. Siinä oli sellainen näky jossa silmä lepäsi, nimittäin komeassa kaaressa lentävä joulukuusen rähjä. Kuusi lensi niin pitkälle, että se kolahti pihalla olevan kontin kylkeen. Jäin odottelemaan, että tuleeko kontista kukaan ulos sitä katsomaan. Olin tullut siihen tulokseen, että siinä kontissa täytyi olla isännöitsijän uusi toimisto, sillä muuten se olisi jo siirretty siitä pois. Paskat siitä kukaan tullut ulos, vaan olla möllötti paikallaan entiseen malliin.




© Rauno Vääräniemi