www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

8.10.2006

120. Aito kikkelikortti

Nukuin todella hyvin, melkein kuin kunnon pillerikoomassa suljetulla. Unia en tosin nähnyt, en edes sellaista lyhyttä ja rietasta pornounta. Toisaalta, myös möröt pysyivät poissa, eli olivat varmaan jonkun toisen unissa. Nousin sängystä ja jätin alastoman Ilonan jatkamaan tuhinaansa. Astelin vessaan, jossa ensitöikseni pyyhin jalat Mikko Alapallo-pyyhkeeseen. Otin oman Puh-pyyhkeen naulasta ja laitoin sen lavuaariin odottamaan kuivausvaihetta. Väänsin suihkustereot päälle ja astuin suihkun alle. Vartin päästä olin takaisin makkarissa, jossa Ilona hieroi silmiään.

- Haluatko etuperin vai takaperin keitetyn aamukahvin? Ilona tiedusteli pukeutuessaan.
- Pysyvätkö ne molemmat samalla tavalla mahassa?
- Juu.
- Otetaan takaperin, kun sinulla on noin näpsäkkä peppu, läimäytin pyllistelevää tyttöäni pepulle.
- Hyvä, menenkin sitten takaperin keittiöön, Ilona hihkaisi ja lähti pelkät stringit, sukat ja rintsikat päällä kohti keittiötä.
- Koska ne karvaiset muuttokarjut tulevat?
- En tiedä, varmaan aamupäivällä.

Hitto tässähän taisi joutua vielä hommiin aamusta, manailin kalsareita pukiessani. Samassa minulla välähti, ja riipaisin ne pois jalasta. Puin päälleni keltaisen sadetakin ja vein toisen Ilonalle keittiöön. Hänen laitellessa kahvia, minä riisuin samalla stringit, rintsikat ja sukat pois. Sadetakin alla tuli olla aivan luonnollinen. Sääpellen kanssa kun ei parane jättää mitään sattuman varaan. Tämän jälkeen astelin polvet notkahdellen olohuoneeseen, jossa kävin laittamassa television pistokkeen seinään ja sen päälle. Minua suorastaan heikotti ajatus kohdata se säähullu.

- Ole valmiina hekkupeppuseni, huutelin keittiöön.
- Hihii, minä olen.
- Hyvää loppiaisaamua arvon katsojamme, alkoi kuuluttaja selittää samalla hetkellä.
- Kohta pitäisi tulla sää, katsoin kelloa.
- Niin, tänään meillä on erikoispitkä säätiedotus, kun säämiehemme Aimo Ukkonen on tuonut studioomme vieraan. Kohta näette, kuka on tämän päivän kuumin nimi kun puhutaan taivaankappaleista, tyttö viserteli aurinkoisesti.
- Kuka se on? minua ainakin jänskättää, Ilona tuli viereeni sohvalle.
Katsoimme vittumaiset kuusitoista mainosta, ennen kuin ruutuun ilmestyi tutut säätiedotuksen logot.
- Ei voi olla totta, parkaisin kameran kohdistuessa sääpelleen.
- Mitä sinä nyt?

Pomppasin ylös kuin vieteriukko ja nousin seisomaan sohvalle. Käskin tyttöäni tekemään samoin, sillä muuten studiossa tuolilla seisova sääpelle on käskyttävässä asemassa meihin nähden. Sohvalla oli aika kenkku seistä, mutta mitään muutakaan tässä tilanteessa ei voinut tehdä.

- Hyvää huomenta arvon katsojat ja Ernesti, tänään meillä on täällä studiossa hyvin tärkeä vieras taivaankappaleiden suhteen.
- Se, se sanoi minun nimen, änkytin paineen kasvaessa päässä.
- Ihmettelette varmaan miksi seison tällä tuolilla? sääpelle virnisteli.

Irvistin varmuuden vuoksi takaisin niin rumasti kuin vain ikinä saatoin. Naamaan sattui perkeleesti, mutta kyllä se pieni ja vähän suurempikin kipu on tuon maanvaivan kanssa kestettävä.

- Niin, tämä tuoli on minun nikkaroima ja näytän miten se kestää jopa seisomisen yhdellä jalalla…hei, mitä minä oikein näenkään? sääpelle osoitteli sormellaan juuri minua kohti.
- Tadaa, minullapa on samanlainen sadetakki, eikä mitään sen alla, mutta enpä näytä sinulle lällällää, annoin palaa oikein kunnolla.
- Niin minullakin on ja minäpä vilautan sinulle sellaista namia mitä et saa, khihihii, Ilona repäisi takin auki ja hetkutteli itseään alastomana sohvalla.

Ilonan innostuminen itsensä esittelyyn johti siihen, että kaatua mätkähdimme päällekkäin sohvalle. Kaaduin sopivasti hänen rintojen päälle, joten käytin tilaisuutta hyväksi ja nuolaisin toista nänniä. Samassa muistin, että sääpelle on televisiossa ja sadetakkini oli auennut vähän kaatuessamme. Minun tuli kiire tarkistaa, etteivät vaan pallit vilku helman alta tai jostain nepparin raosta.

- Huh, ei näy mitään, huokaisin ääneen.
- Kato, sen vieras tuli, Ilona osoitteli televisiota kohti.
- Isä, parkaisin.
- Saanko esitellä Kaaleppi Kilarin, tämän hetken kuumimman nimen taivaankappaleiden saralla. Olen tehnyt hänen kanssaan antoisaa yhteistyötä jo jonkin aikaa. Mitä sinulla Kaaleppi on sanottavaa aamuvirkuille katsojillemme?
- Kiinalaiset pois avaruudesta! Isä heristi nyrkkiään.

Kameran kiertäessä studiota, yritin tiirailla, onko äiti mahdollisesti paikalla? Äiti ei kyllä puhunut tuollaisesta mitään, joten epäilin hänen olevan kotona.

- Näytä sille säärunkulle vielä persettä, kannustin Ilonaa.
- Okei, hän totesi ja meni pyllistämään aivan television eteen.
- Riittää jo, äläkä tuhri paskaan sitä television ruutua, murahdin kovin innokkaalle pyllistykselle.

Pitikö sitä aina mennä liiallisuuksiin noissa teoissa, puhisin itsekseni. Jos kehotin Ilonaa pyllistämään, niin siihen pitäisi riittää noin kuusi sekuntia, eikä tuollaiset raivostuttavat puolisen minuuttia. Siinä ajassahan kerkeää kiihkein kameramies vetää studiossa kuivat. Vaikka ne olivat televisiokaupassa väittäneet toisin, niin minä olin yhä sitä mieltä, että nämä televisiot ovat kaksisuuntaisia. Meille katsojille nauretaan ihan sata varmasti studioissa aivan räkänä.

- Niin Kaaleppi, eikös se olekin sillä tavalla, että avaruussäätieto ja avaruusromutiedote pitäisi saada jokaiseen päivän lehteen, myös sinne viikoittain ilmestyvien sarjakuvalehtien takakanteen? sääpelle haastatteli isääni.
- Ja Pluto pois Mikki Hiirestä, se kuuluu taivaalle sekä jokainen Jupiter-merkkinen polkupyörä on takavarikoitava niiden laittomasta käytöstä maanpäällä, isä jatkoi nyrkit ojossa paasaamista.
- Eikö tämä jo lopu? paruin tuskissani.
- Olemme koostamassa avaruusdokumenttia, jonka nimi on ”Avaruus on lähempänä kuin arvaatkaan.” Sääpelle hymyili ja teki kaksi pyörähdystä paikallaan, niin että sadetakin helmat nousivat uhkaavasti ylöspäin.
- Voih, se ei näyttänytkään mitään, Ilona huokaisi.
- Soitanko sille ja pyydän siltä sellaisen kikkelikortin, mutta nyt tällä kertaa sen omasta kikkelistä?
- Ihkua, voisitko sinä tehdä sen?
- EN!
- Höntti, ensin lupaat ja sitten et teekään, pyh! Ilona alkoi mököttää.
- Vittu, minä saa näppyjä sille soittamisesta, soita itse, ojensin puhelimen Ilonalle.

Sain kunnon halaukset ja pahoittelut siitä, ettei Ilona ollut huomioinut minun tulevia näppyjä, vaan alkoi tuolla tavalla edesvastuuttomasti mököttää ja vielä kun isäni on televisiossa. Pyysin häntä etsimään säästudion numeron puhelimen muistista ja soittamaan saman tien. Tiesin sen säärunkun vastaavan kun näkee keneltä puhelu tulee. Olin häirinnyt sitä ennenkin, välillä syystä ja välillä syyttä.

- Seuraavaksi meillä on vuorossa päivän…hetkinen, anteeksi, vastaan ensin tähän puhelimeeni, sääpelle kaivoi hervottoman kokoisen kännykän sadetakin taskusta.
- Ilona Höpi tässä hei, haluaisin sellaisen kikkelikortin sinun omasta kikkelistä. Saako siihen vielä nimmarin?
- Anteeksi, sääpelle mumisi nostaessaan pudottamansa puhelimen takaisin korvalleen.
- Kädet kannattaa pestä runkin jälkeen, niin ne ei ole niin lipsut, Ilona kajautti heleästi luuriin.
- Niin hyvät katsojat, täällä on eräs katsoja joka pyytää meitä näyttämään avaruusromutiedotuksen nyt tässä lähetyksessä, sääpelle alkoi mongertaa.
- No vittu, saanko minä sen kikkelikortin vai tulenko leikkaamaan sen jortikan omin käsin pois, häh? Ilona äkämystyi oikein kunnolla.
- Tulee se, anna osoite, säämies vastasi.
- Ilona Höpi on nimi ja asun Ernesti Kilarin kanssa samassa asunnossa. Joko se kortti on täällä maanantaina?
- Eh, tuota, ehkä tiistaina tai keskiviikkona.
- Ellei se ole täällä tiistaina, niin en katso säätä enää koskaan eikä Ernestikään, mokomakin sadetakkipervo, Ilona kivahti ja katkaisi puhelun.
- Kiih…keitä nuo katsojat näiden säiden suhteen, sääpelle mumisi studiossa ja tunki puhelimen taskuunsa.

Minä puolestani olin oikein otettu tulevan kihlattuni kipakasta äänensävystä tuota vähemmistöjätkää kohtaan. Siitäs sai niin että munissa tuntui, hihittelin tyytyväisenä. Toinen tyytyväisyyden aihe oli se, etten saanut mitään näppyjä kun ei tarvinnut itse soittaa mokomallekin sialle.

- Seuraa päivän sää. Tänään meillä on ulkona ilmaa, taivaalla pilviä ja maassa vähäisesti lunta. Lämpötila pyörii ja vaihtaa paikkaa yhtenään, mutta vispaa jossain tuolla plus kolmenkymmenen ja miinus viidenkymmenen välillä. Lämpimintä on jossain pimeimmässä Afrikassa ja kylmintä on napajäätiköllä, sääpelle selitti sadetakin helmat hulmuten.
- Hihii, jätkähän on sekaisin, kuin seinäkello, Ilona naureskeli.
- Avaruusromu tippuu, avaruusromu tippuu, käyttäkää kypärää, isä huusi vielä loppuun oma avaruuskypärä kädessään.

Sammutin television, sillä en halunnut enää nähdä tuota kaksikkoa. Isän tulisin näkemään kihlajaisissa livenä, joten miksi minun pitäisi katsella sitä vielä televisiossa yhtään sen pitempään kuin itse haluan?

- Kahvi on valmista, tuletko ottamaan sitä ja alapuolelta voideltuja voileipiä? Ilona huuteli jo keittiöstä.
- Joo, tulen sinne syömään, tuo televisiota tuleva paska oksettaa niin, etten halua katsoa koko aparaattia vähään aikaan.
- Nostetaan se parvekkeelle ja laitetaan tilalle vaikka akvaario.
- No ei varmaan laiteta, ne kalathan kuorsaavat öisin ja pierevät päivät pitkät, hyi helvetti!




© Rauno Vääräniemi