www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

19.10.2003

12. Pizzaa kaikilla mausteilla

Kaahasin Mersullani reilua ylinopeutta kohti kotiani, kun yhtäkkiä huomasin minulla olevan nälkä. Nousin pois päätieltä ja ajoin liikenneympyrän valoihin. Valoissa yritin miettiä tuota ruokailupuolta vähän syvällisimmin. Kotona en jaksanut alkaa laittaa mitään sapuskaa, joten minun oli mentävä syömään jonnekin ulos. Valojen vaihduttua, lähdin liikkeelle ja aloin kiertämään sitä ympyrää. Kahden kierroksen jälkeen minua alkoi vaan vituttamaan koko ympyrä, siinä piti valojen takia pysähdellä ihan jatkuvasti. Ajoin autoni lähimmälle linja-autopysäkille, jotta saisin rauhassa miettiä ruokailuvaihtoehtoja. Ajatus ei vaan oikein kulkenut sen suhteen, joten päätin kysäistä pysäkillä olevilta ihmisiltä neuvoa.

- Hei sitä tuhti matami siellä katoksen alla, tulisitkos lähemmäksi? Huusin avonaisesta sivuikkunasta.
- Huusittekos minulle, tämä matami kysäisi arasti ja vilkuili samalla viereisiin ihmisiin, kuin etsien toista tuhtia matamia.
- No sinullepa juuri, nuo toiset ovat aivan liian nälkiintyneen näköisiä, että tajuaisivat mitään ruuasta.

Matami lyllersi arastellen auton vierelle. Pelkkä kevyenliikenteenväylän ylittäminen sai matamin puuskuttamaan, kuin höyryveturin. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan tiedustelin häneltä ruokapaikkaa.

- Missäs kannattaisi käydä syömässä? Pitäisi löytää paikka, jossa saa kohtuullisen nopeasti mahansa täyteen.
- Minä olen kasvissyöjä, en tiedä muista paikoista ollenkaan, matami selitti naama punaisena äskeisestä kävelystä.
- Vai kasvissyöjä tuolla perseellä. No missäs käyt niiden kasvisruokailujen välillä välipalalla?
- Tuolla teollisuusalueen rekkarastilla, siellä on tarpeeksi isot annokset, matami mutisi hieman vaivautuneena ja kokeili samalla takapuoltaan toisella kädellä.
- Ei lähempänä olisi mitään hieman kevyempää vaihtoehtoa?
- Joo, on tuossa parinsadan metrin päässä yksi pizzeria, josta saa myös kebabeita, käyn sieltä aina iltaisin pientä naposteltavaa television ääreen, matami kertoili.
- Asutkos lähellä?
- Tuossa pizzerian yläkerrassa.
- Jos kyyti kelpaa, niin hyppää kyytiin, vien sinut samalla kotiin, kun menen syömään.

Matami näytti tuumivan ankarasti jotain, niin pahasti hän naamaansa mutristeli. Pienen harkintatuokion jälkeen hän otti kiinni apukuskin ovesta avatakseen sen.

- Hei ei tänne eteen, me emme molemmat mahdu istumaan täällä, karjaisin ja osoitin takapenkkiä.

Matami siirtyi takaoven kohdalle ja änkeytyi takapenkille kauhean puuskutuksen säestämänä. Vaikka Mersussa on kohtuullisen jämäkkä jousitus, minusta tuntui kuitenkin siltä, että etupyörät ovat jo irti maasta. Kokeilin vääntää rattia ja se tuntui todella paljon köykäisemmältä, kuin aikaisemmin. Matamin ollessa turvallisesti autossa, laitoin vilkun päälle ja lähdin liikenteeseen. Ajoin yksien valojen kautta matamin näyttämän pizzerian eteen parkkiin. Avatessani takaovea matamille, minulla tuli mieleen kauhea ajatus. Entäpä jos tuo matami jemmasi lyhyen ajomatkan aikana vaikka puoliksi syödyn lihapiirakan auton takaistuimen väliin tai jonkun muun herkästi pilaantuvan ruokatarvikkeen.

- Tuliko kaikki mukaan? Tiedustelin matamilta, tämän ollessa ulkona autosta.
- Joo, eihän minulla ollut muuta, kuin tämä kassi, matami sanoi ja heilutteli muovikassiaan.
- Ettei taskuista vaan tippunut mitään tuonne autoon?
- Ehei, en kuljeta niissä mitään.

Tämän sanottuaan matami kiitteli kyydistä, käännähti ympäri ja lähti kohti lähintä ovea. Odotin, että matama pääsee sisälle ja menin tutkimaan Mersun takapenkkiä. Huolellisen etsintäni tuloksena oli vain yksi koivunlehti, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Suljin auton oven ja suunnistin pizzeriaan. Jostain syystä tämä isohko pizzeria oli aika täynnä porukkaa. Koko paikassa ei ollut yhtään täysin vapaata pöytää. Totesin siinä samassa vitutuskäyräni alkavan kasvaa, en voinut sietää ruokailua ventovieraiden ihmisten kanssa samassa pöydässä. Suunnistin tiskille tilausta tekemään.

- Päivää, mitä sinä haluta? Tiskin takana oleva tumma mieshenkilö kysäisi.
- Oma pöytä ja vitun iso pizza.
- Me emme anna pöytä omaksi, sinä saada lainata sitä.
- Vai niin. Voisitkos heittää jonkun noista muista pihalle, jotta saisin syödä rauhassa, tiedustelin tyypiltä ja viittoilin pöytiin päin.
- Me emme heitä ketä pihalle, sinä sopia istuma tuonne.
- Vain niin, no laita minulle yksi pizza kaikilla mausteilla.
- Kaikillako? Se tulla aika kallis pizza.
- Pistät vaan kaikilla mausteilla ja kerrot hinnan.
- Mitä juomaksi?
- Litra vettä ja katsokin, ettei se ole vessanpytystä.

Pizzamies mulkaisi jostain syystä aika pahasti minua, mutta alkoi laskea taskulaskimellaan. Pienen aikaa sitä näppäiltyään hän ilmoitti kokonaishinnan, joka oli pizzan listahintaan nähden melkein kaksinkertainen. Koska syöminen ei ole ollut tähänkään asti rahasta kiinni, maksoin sen mukisematta. Otin ruokailuvälineet ja menin pöytien luokse. En oikein osannut päättää kenen pöytään menen, niin päätin kysäistä hienovaraisesti.

- Päivää vaan kaikille. Vieläkö jossain pöydässä olisi tilaa yhdelle, joka ei käytä Rexonaa ja on kaiken lisäksi hullu.

Kummallista sakkia, kukaan ei edes vilkaissut minuun päin. Joko nuo idiootit ovat todella epäkohteliaita, tai olin saapunut kuuromykkien lounaalle. Päätin hieman testata tätä teoriaani. Otin taskusta kahdenkymmenen euron setelin ja huusi uudelleen.

- Kenellä oli jäänyt kaksikymppinen tuonne tiskille?

Eivät ne olleetkaan kuuroja, sillä nyt jokaisen pää kääntyi minun suuntaan ja yksi sun toinen alkoi kaivella taskujaan ja lompakoitaan.

- Sorry, tämä olikin ihan oma raha, huusin ruokailijoille.

Katselin vielä kerran kaikki pöydät läpi ja lopulta päätin mennä erään noin parikymppisen nuorenparin pöytään. Menin istumaan näpsäkkään näköisen ruskeaverikön viereen.

- Terve, minun nimeni on Ernesti Kilari, sanoin tytölle ja ojensin käteni.
- Sari, tyttö sai vaivoin kerrottua nimensä.
- Entäs tämä viriilin näköinen pukki, mitäs nimeä sinä tottelet? Kysäisin vastapäätä istuvalta kundilta.
- Juuso, kundi tuumi ja oli jotenkin hermostuneen oloinen.

Minua arvelutti suunnattomasti syödä vieraiden ihmisten kanssa samassa pöydässä, hehän voivat laittaa vaikka myrkkyä minun ruokaan. Tohtori Psyko oli antanut minulle neuvoksi, että pitää yrittää tutustua ihmisiin mahdollisimman hyvin, niin pelkotilat vähenevät. Mielestäni säästä puhuminen ventovieraiden kanssa on todella tylsää ja raivostuttavaa, joten päätin aloittaa keskustelun ihan omalla tavalla.

- Näpsäkkään näköiset pikku tisut sinulla, sanoin Sarille.

Ehkä olisi kuitenkin pitänyt aloittaa säästä, sillä Sari punastui korvia myöten ja Juuso sai pizzapalan väärään kurkkuun. Minua tällaiset reaktiot eivät huolestuttaneet ollenkaan, normaali-ihmiset tuppaavat yleensä reagoimaan meitä hulluja oudommin.

- Noi ei varmaan roiku vielä? Tiedustelin Sarilta.
- E- ei, Sari mutisi yhä punastuneena.
- Kröhöm, alkaakohan tuolla ulkona sataa, Juuso ryki vaivautuneena pöydän toisella puolella.

Jumalauta, juuri kun minä päätin olla juttelemasta säästä, niin tuon pellen piti ottaa se puheeksi ja saada oloni jälleen huonontumaan. En voi sietää ihmisiä, jotka vaihtavat puheenaihetta toisen puolesta.

- Mene sinne pihalle katsomaan sitä sadettasi, me jatkamme ainakin Sarin kanssa keskustelua mielenkiintoisemmasta aiheesta. Vai mitä Sari?

Jostain kumman syystä Sari ei vastannut mitään, vaan tunki pizzaa suuhun vaivautuneen oloisena. Vihjailuistani huolimatta, Juusokaan ei mennyt ulos sadetta katselemaan, vaan jatkoi ruokailemistaan. Koska heitä ei näemmä kiinnostanut jutella omista asioistaan, niin päätin jatkaa keskustelua kertoilemalla tänään itselle sattuneista tapahtumista.

- Tiedättekös mitä? Minäpä olisin päässyt tänään nussimaan yhtä naapuria verkkokellarissa, mutta enpäs tehnyt sitä. Osaattekos arvata miksi kieltäydyin tuollaisesta tilanteesta?
- En tiedä, Juuso mutisi suu täynnä pizzaa.
- Minulla oli kiire hakemaan rauhoittavia ja muita hullujen mömmöjä, selitin innoissani ja otin taskustani molemmat purkit.
- Vai niin, Juuso jatkoi harvasanaista artikulointiaan.
- Täh, eikö seura kelpaa, kun ollaan niin vaitonaisia?
- Joo joo, kelpaa totta kai, Sari nikotteli vieressä.

Selittely ei oikein vakuuttanut minua, joten jouduin turvautumaan pieneen itsehoitoon, ettei olo olisi mennyt todella huonoksi. Koska en istunut seinän vieressä, aloin paukuttaa päätäni pizzeria pöytään. Hyvä, että kerkesin edes aloittaa tätä hoitojaksoa, kun pizzamies oli vierellä pizzansa kanssa.

- Tässä tämä teidä kaikki mauste pizza.
- Laita se tuohon pöydälle ja leikkaa siitä itselle palanen, sanoin pizzamiehelle.
- Ei minä syö, tämä olla teidän pizza.
- Sinä perkele syödä nyt palanen.
- Miksi?
- Sinähän voit olla vaikka myrkyttänyt tämän pizzan jollain aineella, joka tappaa minut vasta viikon tai parin päästä hiljaa ja tuskallisesti.
- Oletko sinä hullu? Pizzamies kysyi hämmästyneen näköisenä.
- Olen ja sinä maistelet nyt tätä pizzaa, sanoin ja lykkäsin pizzamiehen kouraan haarukan ja veitsen.

Pizzamies leikkasi pizzasta pienen palasen ja laittoi sen suuhunsa. Seurasin tarkasti hänen ilmeitään pureskelun ajan. Ensimmäisen palan mentyä, viittoilin häntä leikkaamaan lisää pizzaa. Pizzamiehen pureskellessa toista palasta, minä puolestaan käännyin pöydässä istuvaa pariskuntaa kohti ja annoin heille esimerkin.

- Ajatelkaapa, jo noi apinat ovat vaikka räkineet tuohon pizzaan, niin miten sinä erotat räkäklimpin tuollaisesta juustosta? Sanokaapa se minulle. Paras konsti on laittaa noista joku maistamaan sitä pizzaa.
- Must tuntuu, ettei mulle enää maistu, Juuso totesi ja työnsi lautastaan hieman kauemmaksi.
- No nythän sinä voit mennä ulos sitä sadettasi odottelemaan, niin minä keskityn juttelemaan Sarin kanssa vaikka siitä, että käyttääkö hän pikkuhousuja noiden kireiden farkkujensa alla.
- Mä meen vessaan, Juuso ilmoitti ja lähti pöydästä hieman pahoinvoivan näköisenä.
- Tämä olla hyvä pizza, sai pizzamies vihdoin sanottua.
- No hyvä, näytät ainakin vielä terveeltä, joten kipaisepas hakemassa puhtaat ruokailuvälineet.

Pizzamies kävi hakemassa minulle uuden haarukan ja veitsen. Ottaessani niitä vastaan, kiinnitin huomiota vessan edessä olevaan pitkään jonoon. Juusokin näytti olevan vasta puolessa välissä jonoa. Olinkohan sittenkin sattunut oikeaan sen räkäteoriani suhteen, tai sitten täällä laitettiin pizzoihin muuta sairaaksi tekevää ainetta. Olenkin aina miettinyt, että miksi pizzerioiden omistajat ovat lähes aina ulkomaalaisia. Kun olisi oikean henkilön puhelinnumero, niin soittaisin FBI:lle ja kysyisin heiltä, että onko tämä joku maailmanlaajuinen salaliitto? Koska minulla ei ollut Amerikan Poliisin puhelinnumeroita, niin aloitin pizzan syömisen hyvällä ruokahalulla. Suorastaan hotkin tätä todella mainion makuista herkkua. Olin jo suurin piirtein puolessa välissä pizzan syöntiä, kun tunsin käden polvellani. Käännähdin katsomaan Saria ja kysäisin häneltä.

- Mitäs typyllä mielessä?
- Onkos toi Mersu tuossa ikkunan edessä sinun oma? Sari tiedusteli ja tapitti suoraan silmiin.
- Totta kai, ei hulluille yleensä mitään luottoa myönnetä, vastasin ja tungin lisää pizzaa suuhuni.
- Voisit sä heittää minut kotiin?
- Sinutko pelkästään?
- Joo, ei me Juuson kanssa asuta yhdessä.
- Jos noiden farkkujen alla ei ole pikkuhousuja, niin sitten käy vallan mainiosti, totesin pizzaa pureskellessani.
- Taidan mennä käymään myös vessassa, Sari tuumi ja nousi pöydästä.

En antanut näiden vessa-asukkien häiritä ruokailuani, vaan jatkoin pizzan tuhoamista hyvällä ruokahalulla. Minulla olikin hirmuinen nälkä, sillä pizza oli syöty alle aikayksikön. Ympärilleni katseltuani, totesin Sarin päässeen vessaan saman tien, kun miesten vessan ovella oli vielä useampi kaveri jonottamassa. Nuolin vielä lopuksi sormet ja pyyhin sen jälkeen naaman. Totesin ylösnoustessani, että pizza oli alkanut pierettämään ja pieraista turautin, ettei vaan sisuksiin jää haitallisia kaasuja vaikeuttamaan oloani. Koska en halunnut kenenkään toisen päälle tätä pieraisemista, niin kerroin muillekin olevani siihen syyllinen.

- Minä se pieraisin äsken, turkinpojat olivat laittaneet pizzaan jotain pierettävää ainetta, olkaa tarkkoina niiden ruokienne suhteen.

Jotenkin minusta vaikutti, että takkia päälle laittaessani vessajonot olisivat taas hieman pidentyneet. Taidankin mennä seuraavan kerran jonnekin muualle pizzan syöntiin. Heilautin kättä tiskin takana olevalle pizzamiehelle ja poistuin massu täynnä ulos. Ulkona huomasin olevani aika hyvällä päällä, mikään asia ei kaivanut mieltäni tai harmittanut. Olikohan se tohtori Psykon tapaaminen vaikuttanut näin positiivisesti? En todellakaan aikonut koskea hänen antamiin lääkkeisiin, ellei olo mene todella huonoksi. Kävelin Mersun luokse ja istahdin autoon. Minulla oli suunnitelmissa tempaista pienet ruokatorkut tässä pizzerian edessä ennen ajamaan lähtemistä, mutta havahduin pian koputukseen. Avasin silmäni ja totesin Sarin olevan auton vierellä. Avasin hänelle oven ja pyysin sisään.

- Hei, lupasit viedä minut kotiin, Sari kujersi.
- Ainoastaan, jos sinulla ei ole pikkupöksyjä farkkujesi alla.
- Ei minulla olekaan, kokeile vaikka, Sari sanoi ja aukaisi samalla farkkujensa napin ja vetoketjun.

Että piti taaskin joutua tällaiseen tilanteeseen, manailin mielessäni. Tilanne harmitti minua siinä mielessä, että täydellä vatsalla ei ole kovin terveellistä alkaa rehkimään, oli sitten kyse vaikka sekstailusta nuoren kauniin naisen kanssa. Työnsin kuitenkin varovasti sormeni Sarin jalkoväliin ja totesin hänen puhuneen totta, ei siellä ollut pikkuhousuja, vaan paljas ja kostea pimppi.

- Huomaatkos, uuuh, ei housuja, Sari huokaisi.
- Huomaan kyllä, otit näköjään siellä vessassa myös rintaliivit pois ja avasit muutaman napin tuosta paidasta, totesin hänen pystyjä rintoja tuijottaessani.
- Ei kait se haittaa?
- Ei minua, mutta sinulla voi tulla kylmä tuolla bussipysäkillä seistessäsi, totesin tyynesti.
- Hei, mutta sinähän lupasit viedä minut kotiin, jos minulla ei ole pikkuhousuja, Sari hätääntyi.
- Joo, se oli sillä hetkellä siellä pizzeriassa. Sinä kävit ottamassa ne pois myöhemmin, enkä minä voi hyväksyä sellaista kieroilua missään tapauksessa.
- Voitaiskos me sopia tätä mitenkään? Sari aneli ja tuijotti suoraan silmiin.
- Okei, jos istut siinä kotimatkan ilman farkkuja, niin sitten vien sinut kotiin.
- Hei, mulla ei ole mitään niiden alla, Sari parahti.

Olen monesti ihmetellyt miten muijat ovat kaikenmaailman renttujen ja hullujen perään. Jotenkin välistä tuntuu siltä, että nuo muijat ne tarvitsisivat jotain hoitoa ja lääkitystä enemmän, mitä meikäläinen syntymähullu koheltaja. Toisaalta minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että noita anteliaita naisia pyöri ympärillä. Ainoastaan lääkityksen päällä ollessa niistä tuntui olevan todella haittaa. Lisäksi minua vitutti suoraan sanoen se, että ne tuppasivat seuraan monesti ihan vika aikaan ja vika paikassa. Minä kun en voi sietää, että päivärytmiäni sotketaan millään pimpillä tai muullakaan tavalla. Seurasin suurella mielenkiinnolla vieressä, kun Sari kiemurteli tiukoista farkuistaan ja istahti lopuksi paljaalla pyllyllä Mersun nahkapenkille. Farkut hän laittoi tiukasti syliinsä.

- Kelpaakos? Sari kysyi ja jopa hymyili jo.
- Kyllä kelpaa, siis teille kotiin, sanoin ja käynnistin auton.

Sari neuvoi tietä ja minä ajoin hänen ohjeidensa mukaan. Sari asuikin yllättävän lähellä, vain muutaman korttelin päässä. Perillä Sari neuvoi ajamaan talon vieraspaikalle. Saatuani auton parkkiin, Sari alkoi jälleen voimistella, saadakseen farkut takaisin jalkaansa. Sari sai farkut jalkaansa ja avasi Mersun oven.

- Tuletkos sisälle? Hän tiedusteli silmää iskien.
- Tullaan, tullaan, vastasin ja mietin meneekö päiväohjelmani nyt pieleen.

Kävelimme peräkanaa viereisen kerrostalon A-rappuun. Sari meni hissin luokse ja painoi sen nappia.

- Mikä kerros? Minun hissikiintiöni on täysi tälle päivälle, sanoin Sarille.
- Seitsemäs.
- Selvä, nähdään sitten siellä, tuumasin ja lähdin nousemaan rappuja pitkin.

Jotenkin minua alkoi ahdistaa pelkkä hissin näkeminen. Tässä tilanteessa oli kaikista parhainta mennä rappuja pitkin. Aina tullessani hissinoven kohdalle, laitoin silmät kiinni ja yritin ajatella kaikkea portaisiin liittyvää. Mitä ylemmäksi pääsin, niin sitä vaikeammaksi minulla kävi hissinoven ohittaminen. Lopulta minun piti laittaa sormet korviini ja alkaa laulamaan, etten olisi kuullut hissin pitämää ääntä. Onnistuin tällä tavalla saavuttamaan ylimmän kerroksen. Onneksi Sari oli jo vastassa asuntonsa ovella. Pääsin luikahtamaan suoraan sisälle ja saatoin vihdoin ottaa sormet pois korvista. Sari laittoi oven kiinni ja tuli perässäni olohuoneeseen. Menin sohvan luokse ja aloin riisuutumaan.

- Mitä sinä...? Sari aloitti, mutta katkaisi lauseensa minun riisuttua bokserit pois jalasta.
- En ala turhaan hyvän tavaran ympärillä pyörimään, joten housut pois, että päästään asiaan, totesin palleja raapien.
- Ooh, se on hyvä idea, Sari tuumasi ja riisuuntui todella vikkelästi.




© Rauno Vääräniemi 2003