www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

1.10.2006

119. Posti ei palvele

Otimme Ilonan kanssa melkoisen pitkät torkut. Johtuikohan se siitä, että nukuimme sukupuolivärkit vastakkain? No, joka tapauksessa Ilona heräsi ensimmäisenä ja pieraisi niin kovaa, että heräsin siihen. Onneksi sain väistettyä pierusta lähteneen kaasupilven ja sain itseni istualleen sohvalle.

- Kerroinko muuten, että muuttomiehet tuovat huomenna minun tavarat tänne? Ilona tiedusteli samalla, kun haisteli kainaloitaan.
- Eipä tuo tullut puheeksi. Meinaatko maksaa luonnossa?
- Eivät huolineet. Panemalla ei kuulemma saa ruokaa muijalle ja muksuille, Ilona mutristeli huuliaan.
- Mitä ne tuovat?

Vittu, tännehän ei tarvitse tuoda mitään ylimääräistä, sillä asuntoni oli jo täydellisesti kalustettu. Tuleeko tästä asunnostani nyt joku vuosisadan kirpputoritarina myymättömine huonekaluine ja kuolleine kasveine? Ei saatana, jätelavalle vaan mokomat huonekalut.

- Jotain pientä, ihan pieniä huonekaluja ja sen sellaista.
- Tuota, asuitko muuten omassa vai vuokrakämpässä?
- Omassa, isukki osti sen minulla aikoinaan.
- Mitä meinaat tehdä sille?
- En tiedä.
- Vuokrataan se joko helvetin enkeleille, homoille tai skineille.
- Miksi, ovatko ne kavereitasi?
- Ei, kun Mätönen asuu samassa talossa. Pitäähän meillä löytää Mätösen mulkulle jotain sellaisia naapureita, että niillä menee sukset ristiin jo ensimmäisenä päivänä, kjäh, kjäh, kjäh.
- Vihaako Mätönen niitä kaikkia?
- Aivan varmasti vihaa. Se torvi vihaa ja inhoaa kaikkia muita paitsi kaltaisiaan paskamahoja, jotka istuvat päivät pitkät tuolla ostarin kuppilassa.

Tämä oli totta, sillä naapuritalon Mätönen ei ollut millään tavalla suvaitsevainen ihminen, mikäli kyse oli varsinkin jostain vähemmistöryhmästä. Oli se sitten värin, aatteen tai sukupuolisen suuntauksen suhteen vähemmistö. Minulle taas itselle oli yksi vitun hailee, kuka asuu ja missä. En ollut vielä tavannut ihmistä, jota en voisi naapuriksi ottaa. Mätönenkin oli tavallaan hyvä naapuri, sillä sitä oli kiva ärsyttää.

Naapurijuttuja miettiessäni mieleen hiipi sääpelle ja sitä kautta postilaitos. Olikohan niillä tosiaan sellaista ennakkolukupalvelua kirjeille, etten vaan saa sääpelleltä mitään henkilökohtaista postia. Vilkaisin kelloa ja totesin sen olevan jo aika paljon. Kipaisin makuuhuoneeseen selaamaan puhelinluetteloa ja löysin erään numeron, joka palvelisi vielä pari tuntia. Näppäilin kyseisen numeron kännykkääni.

- Postin huolet, murheet & kadonneet lähetykset, pirtsakka naisääni vastasi.
- Ernesti Kilari täällä terve…
- No moi mitä Ernesti, minut keskeytettiin samassa.
- Kuka? alaleukani tipahti polviin.
- Annikki, olin ennen siinä neljän peen palvelussa ja sitä ennen sen yhden pizzerian yläosattomana lähettinä, muistatko?
- Joo, sinulla oli ne kivat pystytissit ja ruskea poikatukka, koin valaistuksen tuon naisen osalta.
- Juu, tissit ovat vieläkin pystyt, mutta tukka on nyt vaalea. Pidätkö muuten blondeista?
- Njaa, otatko yhtä hyvin suihin kuin ennenkin?
- Paremminkin, hihii.
- Sitten minä suorastaan rakastan blondeja.

Hitto, johan oli maailma pieni, kun tämän tästäkin törmään vanhoihin tuttuihin minne satunkaan soittelemaan. Tosin olen ollut hyvin aktiivinen erilaisten palveluiden käyttäjä, joten naispuoleisia tuttavia varsinkin yläosattomasta bisneksestä oli aika paljon.

- Mitäs sinä olet vailla? Annikki uteli.
- Kuule, onko Postilla sellaista palvelua, että te luette kaikki kirjeet ennen minulle toimittamista?
- Ei ole. Olen pahoillani, mutta kirjesalaisuus estää sen.
- Voi paska, minä olisin halunnut turvata selustani erään julkikaapistelijan mahdollisilta kirjeiltä.
- Niin, me emme kyllä voi tuolle mitään.
- Onko sinun puhelinnumero vielä sama?
- On kyllä, oletko seuraa vailla?
- En, mutta voitaisiinhan me silti joku yö läähätellä puhelimitse toisillemme.
- Niin, tuo täytyy pitää mielessä, Annikki naurahti heleästi.

Kiittelin vanhaa tuttua informaatiosta ja suljin puhelimen itsekseni kiroillen. Että nyt perkele noin iso laitos kuin Posti, ei voi lukea yhden pienen ihmisen kirjeitä ennen toimittamista. Posti ei palvele, saatana. Kyllä tämä nykymaailma on sitten mennyt perseelleen. Suomessa on vaikka kuinka paljon työttömiä, jotka varmasti mielellään lukisivat naapureidensa kirjeet ennen niiden jatkolähettämistä. Muka laki takana, perkele, sorvataan se laki uudelleen naisedustajien saunaillassa, puhisin kiukkuisena. Eukoille muutama siideri ja kunnolla parrua, niin johan Posti-Pekan seuraaja höyryttelee kirjeitä auki hymy suupielessä. Olin aika masentunut tuollaisesta paukusta päin korvaani. Suorastaan vapisin pelosta laskiessani kännykän makuuhuoneen pöydälle. Konttasin sängyn poikki seinän viereen ja aloin paukuttaa päätäni siihen. Noin sadan paukautuksen jälkeen puhti oli niin pois, että en jaksanut enää olla edes huolissani mahdollisesta sääpellen henkilökohtaisuuksiin menevästä kirjeestä.

- Haluatko nuolla pimpin, se yleensä helpottaa? Ilona kysyi sängyn vierellä seisten.
- En taida voida, purin nimittäin kieleeni päätä hakatessani, kiroilin huonoa tuuriani.
- Okei, sit joku toinen kerta. Muuten, sen pihalla olevan kontin ovet on auki.
- Mitä hittoa? älähdin ja kampesin itseni ylös jumalattomasta päänsärystä huolimatta.

Pään seinään hakkaaminen oli saanut aikaan kovan jysärin, mitä ei yleensä tapahdu. Pistin senkin Postilaitoksen saamattomuuden syyksi, vittu mitä pellejä. Laahustin munia rapsutellen käytävää pitkin keittiöön ja sen ikkunan ääreen. Totta tosiaan, mustan kontin parkkipaikan puoleiset ovet olivat auki. Eipä tuo paljoa auttanut, sillä emme nähneet sinne sisälle täältä asunnosta. Että tuokin vielä perkele! Mikseivät ne tee läpinäkyviä kontteja, olisi tullillakin rajalla paljon helpompaa. Ikkunan edessä palleja rapsutellessani minulle tuli mieleen kalsarit. Ne olisivat jo pesun tarpeessa. Oikeastaan minulla on vessan likavaatekomerossa jo hyvinkin reilu koneellinen pyykkiä pestäväksi.

- Etkö mene katsomaan tuota konttia alas? Ilona painautui paljain tissein vasten minua.
- Mitä suotta, siellä on kuitenkin Mätösen ruohonleikkuri. Mitä vittua sellaisella tekee tammikuussa?
- Minulla kutisee siihen malliin, että siellä on jotain muuta?
- Mene hyvä tyttö lääkäriin kutinasi kanssa, ettei käy niin kuin sille yhdelle hullulle.
- Ai mille?

Kerroin Ilonalle miten eräälle hullulle oli aikoinaan käynyt suljetulla ollessa. Hän oli kuollut kutinan aiheuttamaan nauruun, eli nauranut itsensä sananmukaisesti kuoliaaksi. Tämä tosin oli käynyt niin, että kaveri oli kiivennyt toisen pölvästin kanssa yöllä suljetun katolle ja siellä vielä savupiipun päälle. Toinen oli keksinyt että kokeillaan syyhypulveria kuunvalossa. No, sitä oli kokeiltu ja nauru oli ollut melkoinen pulverin alkaessa kutista. Toinen tipahti ja toinen jäi jalastaan kiinni savupiipun reikään. Onneksi kyseinen piippu ei ollut käytössä, muuten siitä toisesta olisi tullut palvattu hullu tai ainakin sen koipi olisi ollut huolella savustettu.

- No höh, ei minua sillai kutise, päässä vain kutisee korvien välissä, Ilona totesi topakasti.
- Jaa, sittenhän siinä ei ole mitään vaaraa.
- Hyvä, hyvä, Ilona alkoi taputtaa käsiään yhteen.

Tyttöni läpytellessä käsiään yhteen, minä käänsin rintamasuunnan kohti vessaa ja suunnistin sinne. Menin suoraan likavaatekorille ja tungin kyseiseen koneelliseen sopivat pyykit sinne. Kipaisin ennen luukun sulkemista olohuoneesta kalsarit samaan kyytiin. Laitoin pulverin ja huuhteluaineen niiden omille paikoille ja käynnistin koneen.

- Otin eväät, Ilona totesi astuessaan tuolin kanssa vessaan.
- Niin? kurtistelin kulmiani.
- Minä haluan aina katsoa livenä, kun pyykki peseytyy. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku vaate ei lähtisikään pyörimään muiden mukana.
- Jaa, tuossa on kyllä ideaa, raavin päätäni.
- Ajattele, jos vaikka sukat päättävätkin jäädä johonkin nurkkaan tai tuohon ikkunaan kiinni.
- No eihän sellainen käy! karjaisin.
- Sitä minäkin, että sen takia toin meille evästä ja tuolin. Istutaanko sylikkäin?
- Istutaan vaan, sanoin ja istuin penkille alimmaiseksi.

Voi helvetti miten tylsää oli istua kaksi tuntia pesukoneen äärellä. Minua ei ollenkaan auttanut se, että Ilona oli välillä aivan jännityksestä jäykkänä, kun joku vaatekappale teki hänen mielestään jotain kummallista. Päätin siltä istumalta, että vaikka pyykin peseminen kuinka ahdistaisi, niin en taatusti istu koneen äärellä kahta tuntia toista kertaa. Laitatan ennemminkin sen eteen videokameran ja seuraan pyykkejä olohuoneen sohvalta.

- Mä olen ihan poikki, Ilona ilmoitti pyykkikoneen pysähtyessä.
- Mene nukkumaan, minä laitan pyykit kuivamaan.
- Minäkin voin tehdä sen.
- Et varmaan tee. Minun Nalle Puh kalsareihin ei koske muut kuin minä!
- Hei, tuohan kuulostaa kivalta, Ilona totesi aurinkoinen ilme naamallaan.
- Niin mikä?
- Teidän tuollainen henkilökohtainen kalsarijuttu Nalle Puhin kanssa. Minulla on samanlainen jutska Mikko Alapallon kanssa. Voih, antaisin Mikolle pimpsaa ihan milloin tahansa, on se vaan niin seksikäs niissä nahkahousuissaan.
- Vittu, nukkumaan siitä rietas emakko, karjaisin mokomallekin Alapallolle levittäjälle.
- Ihanaa, kun sinä olet noin miehekäs rakas Erkkulini, Ilona huokaisi ja poistui makuuhuoneeseen.

Menin itse hänen perässään saatuani pyykit kuivumaan. Ilta oli sen verran pitkällä, että oli parasta ottaa yöunet.