www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

24.9.2006

118. Sormuspano

Ajaminen Ilonan käsi haarojen välissä oli kuin pelin jättäminen huulille. Yritin siirtää ajatuksia seksistä muuhun kiilaamalla törkeästi pari autoilijaa. Eipä se juuri auttanut, sillä ne nyhvöt väistivät aivan liian helposti jalkakäytävälle. Kokeilin vielä huudattaa Mersun äänimerkkiä kaikille mahdollisille kulkijoille, jopa vihreillä valoilla suojatietä ylittäville jalankulkijoille. Paskat sekään mitään auttanut, vaan minua panetti yhä enemmän. Koska minua ei pahemmin kiinnostanut lähteä harrastamaan seksiä tammikuiseen pakkaseen, pyysin Ilonaa lopettamaan moisen kiusaaminen. Olisi pitänyt sittenkin panna Ilonaa siellä vessassa. Nyt voisin vain vihellellä ja suhailla ilman paineita kotiin. Helvetti, että alkoi taas ottaa pattiin tämä tilanne. Kaiken lisäksi Itäväylällä oli niin paljon liikennettä, etten saanut Mersun mittariin edes kahta markkaa.

- Tultiin lujaa, Ilona totesi sompaillessani autoa parkkiin.
- Kohta saat tietää, miltä tuntuu kun tulen lujaa, murahdin astuessani ulos autosta.

Komensin Ilonaa juoksemaan hissille ja tilaamaan sen alas. Itse taputtelin auton konepellin ja takaluukun ja seurasin hänen perässään. Onneksi hissi oli alakerrassa ja tyttöni piti sen ovea auki. Ryntäsin hissiin vauhdilla ja painoin yläkerran nappia. Minun oli aivan pakko lällätellä koko hissimatka, että kestäisin tämän suunnattoman paineen. Korvettien oveen oli lyöty kirves, mutta se ei tuntunut tässä tilanteessa mitenkään oleelliselta. Riuhtaisin oveni auki ja tuuppasin Ilonan sisälle. Vedin oven perässä kiinni ja aloin riisua vaatteitani lattialle.

- Jos munaa olet vailla, niin vaatteet pois, komensin Ilonaa.
- Ihkua, minä olen jo aivan märkä, khihihii.

Ilonaa ei tarvinnut komentaa sen enempää, vaan kohta lattialla tipahtivat hänen rintaliivit ja pikkupöksyt. Ennen kuin edes tajusin, oli tyttöni imaissut täysin pelivalmiin vehkeeni ahnaaseen suuhunsa. Hetken imuttelemisen jälkeen tuuppasin hänet naama edellä eteisen pöytää vasten ja painon kaluni pohjaa myöten takaapäin hänen tiukkaan tavaraansa.

- Iiiihanaaa, sormuspanoaaaa, Ilona kiljui persettään vatkaten.
- Ihan sama mitä, murahdin lisätessäni vauhtia.

Hyvä jos Ilonalla oli joku tarkoitus tälle panolle, minulle se oli vain pussien tyhjennyt ja elämän tasapainon hankkiminen. Minkä sitä ihminen pakkomielteilleen voi? Lääkärinikin sanoi aina, että itselleen ei saa hankkia mitään patoumia, ei edes seksin suhteen. Jos tekee mieli käydä panemassa naapurin muijaa, se pitää vain tehdä oman mielenrauhan takia. Naapurin isännältä tosin voi mennä siitä mielenrauha, mutta lääkärissä siihen löytyy kyllä sopivat lääkkeet tai ohjeet sen parantamiseksi. Menkööt toiseen naapuriin, oli ajatukseni siinä vaiheessa kun laskin lastin Ilonan sisälle.

- Voih Ernesti, se tuntuu tässä eteisessä niin kovalta.
- Ai jaa, vilkaisin pois vetämääni vehjettä.
- Tuo tuli tarpeeseen, Ilona hymyili nesteiden valuessa pitkin reisin sisäpintaa.
- Ellet halua pestä koko eteistä, niin kannattaisi kuivata itsensä, murahdin hänen jalkovälin tulvaa katsellessa.
- Nii´iin, minä olen niin onnellinen.
- Mene vessaan ja ole onnellinen siellä, opastin häntä.

En voinut sietää mitään eritteitä lattialla, en edes omiani. Entä jos joku päivä väliovi on auki ja posti sinkoutuu sen eritteen päälle ja liimautuu lattiaan? Miten minä sitten luen päivän lehdet? Ei perkele, siinä voisi joutua ottamaan seinähoitoa jo pitemmän aikaa. Onneksi tuleva kihlattuni totteli minua ja siirtyi vessan puolelle kuivailemaan paikkojaan. Menin perässä ja huuhtelin vehkeeni lavuaarissa. Tämän jälkeen laitoin vaatteet päälle ja siirryin olohuoneeseen odottamaan päivän ruokaa. Vein molemmat keltaiset sadetakit olohuoneeseen ja levitin toisen sohvan seinänpuoleiseen päähän, ikään kuin valmiiksi sitä seuraavaa sääpellen esiintymistä varten.

- Ilona, jospa sinä pitäisit tuota toista sadetakkia, minulla välähti.
- Saanko kokeilla heti? hän tuli kärttämään alastomana eteeni.

Katselin tyttöäni joka pomppi edessäni pienet tissit nytkähdellen. Näky oli jotain sanoin kuvaamatonta. Siinä eivät nytkähdelleet silikonit, vaan aivan aitoa suomalaista luomua, eikä taatusti yhtään liikagrammaa.

- Ota tuo paketissa oleva, viittasin pöydällä olevaa takkia.
- Pidetäänkö sadetakkipäivä?
- Okei, myönnyin ja riisuin jälleen vaatteeni.

Laitoimme molemmat alastomien kehojemme suojaksi pelkät sadetakit. Voi vittu, että me näytimme siisteiltä ne päällä. Aikani Ilonaa ja itseäni ihasteltuani, päätin mennä näyttämään sitä Korveteille. Pekka olisi varmaan siitä kateudesta vihreä. Ilona ilmoitti alkavansa laittaa niitä nuudeleita. Koska olin ollut eteisessä niin huomaavainen häntä kohtaan, oli minulle kuulemma luvassa joku ruokaylläri. Vatsassa alkoi oikein kunnon mylläys tuon kuultuani. Se kurina ei meinannut loppua millään.

Vatsa kuristen astelin eteiseen ja sitä kautta rappuun. Vähän siellä oli viileätä avojaloin, mutta onneksi sadetakki lämmitti yläkroppaani. Tutkailin hetken Korvettien ovessa olevaa kirvestä. Soitin ovikelloa aivan normaalisti, sillä kirveessä ei näkynyt verta tai mitään muutakaan merkkiä jonkun naapurin poismenosta.

- Kuka, sisältä kuului Ailan äänellä.
- Ernesti täällä.
- Huh, tule sisään, oven rakoon ilmestynyt Aila komensi.
- Saanko tuon kirveen, voisin ratkoa sillä tulevia perheriitoja?
- Saat, ihan vapaasti.
- Eihän se vaan ole kovin vanha?
- Ei ole, Pekka osti sen vasta viime viikolla.

Aila kertoi miehensä tulleen vähän aikaa takaperin takaisin ilman kotiavaimia ja soittaneen ovikelloa. Hän oli ollut juuri suihkussa, eikä näin ollen kerinnyt avaamaan ovea. Pekka luuli hänellä olevan sisällä jonkin vieraan miehen ja sen takia kirves oli lyöty oveen. Katsoin Ailaa tarkemmin ja totesin hänen olevan vieläkin aika vähissä vaatteissa. T-paidan lisäksi hänellä oli päällään verryttelyhousut, jotka myötäilivät hänen naisellisen pyöreitä, muutaman liikakilon muokkaamia, muotoja turhankin tarkasti. Suoraan sanottuna minua alkoi taas panettaa. Kyllä se pillereiden poisjättäminen oli näemmä suuri onni lähiseudun naisille, hihittelin itsekseni, sadetakin alkaessa nousta munieni kohdalla.

- Ernesti…sinun…sa…detakki, Aila huohotti katkonaisesti.
- Muna se on, ei sadetakki, tempaisin takin reteesti auki, paljastaen jo täydessä seisokissa olevan vehkeen.
- Minä…haluan sitä…se on niin…valtava, Aila huohotti ja alkoi riisua verkkareitaan.
- Missä Pekka? kysäisin ihan muodon vuoksi, sillä se perkeleen kirves oli vielä oven ulkopuolella.
- Käskin painua sen vittuun.
- Mutta et omaasi, hähähää, minua alkoi naurattaa Ailan painaessa minua lattialle selälleen.
- En todella…kaaaaaan, hän huokaisi istuessaan tappini päälle.
- Muista, ei hirnuta, varoittelin rietasta naapurinrouvaa.

Aila oli onnekseni oppinut pelisäännöt, joten hirnuminen jäi ratsastamisesta huolimatta hevosille. Pelisessio kesti nyt jo melkoisen paljon pitempään mitä äsken Ilonan kanssa. Viimein Aila lyyhistyi minua vasten ja antoi kiitokseksi pari kiihkeää pusua.

- Mitä muuten pidät sadetakistani? utelin hänen noustessa pois päältäni.
- Nätti ja keltainen.
- Sopiiko se minun imagoon täydellisesti?
- Kyllä sopii. Voit tulla milloin vain tänne kylään se päällä kun Pekka on poissa, hän puri riettaan näköisenä alahuultaan.
- Ai perkele, se ruoka, minulle palautui mieleen Ilonan puuhastelut meidän keittiössä.
- Muista se kirves, Aila huuteli vielä perääni.

Kyllähän minä sen muistin. Tempaisin mokoman vehkeen pois ovesta, johon jäi aika ikävä jälki. Onneksi kyseessä ei ollut oma ovi. Palatessani omaan asuntoon, minulle tuli mieleen, että vastahan olin eilen rykäissyt Ailaa siellä saunan vessassa. Eikö sen mies annakaan sille enää parruaan? Kävelin näitä ajatellen keittiöön, jossa Ilona oli jo saanut ruoan lähes valmiiksi.

- Oliko hyvä pano? Ilona kääntyi sadetakki auki kysymään.
- Kyllä se lasti lähti, joten eipä tässä pahemmin voi valittaa, naurahdin.
- Kiva, että sä jaksat auttaa noita naapureita. Mä olen huomannut, että tässäkin talossa on paljon puutteessa eläviä.
- Niin minäkin, hörähdin.
- Onneksi sinusta riittää useimmille, mutta silti sinä olet vain minun kanssa kihloissa.
- Vasta lauantaina, huomautin pään alkaessa suhista omituisesti.
- Niin, vasta lauantaina, Ilona korjasi.

Hyvä, että korjasi, sillä pään suhina alkoi jo olla huolestuttavalla tasolla. Asioiden edelle ei voinut mennä tuolla tavalla huolettomasti. Samassa Ilona komensi minut katetun ruokapöydän ääreen, jossa oli molempien lautasten vierellä viivoittimet. Ilona toi nuudelit ja sen minun yllätyksen. Sain lihapullia, jotka olivat ryhmitelty lautaselle nimikirjaimieni muotoon. Voi että, sain syödä sekä ison E:n että ison K:n. Tämä oli jotain ennen kokematonta, jopa minunkin vaiherikkaassa elämässäni.

- Piditkö ylläristäni? Ilona kujersi pöydän toisella puolen.
- Pidin, todella paljon. Mistä sinä oikein keksitkään tällaista?
- Mä en olekaan mikään tyhmä blontiini. Mitataanko nyt nuudelit, ennen kuin ne jäähtyvät?
- Mitataan vaan, vastasin ja tartuin omaan viivoittimeen.

Mittailimme niitä tovin ja teimme saatujen tulosten perusteella niistä kristillisen tasajaon. Jälkiruoaksi halusin ehdottomasti tissihilloa. Olin kerran nuollut hilloa erään naisen tisseiltä ja päätin kokeilla sitä uudelleen. Ilonakin näytti tykkäävän, kuin nuolin mansikkahilloa hänen tisseiltään. Kyllä ne nännit antavat hilloon oman makunsa, sanoi kuka mitä tahansa. Tämän nuolemissession jälkeen otimme sadetakit pois päältämme ja kävimme makaamaan päällekkäin olohuoneen sohvalle, minä alle ja Ilona päälle. Otimme tällä kertaa unet, sillä aseeni piti saada latautua hetki.




© Rauno Vääräniemi