www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

3.9.2006

115. Kikkelirivistöt

- Tuota, niistä sormuksista, miten te haluatte ne? myyjä uteli jollain tapaa pölkyllä päähän lyödyn oloisena.
- Pyöreinä kiitos, vastasin hänelle.
- Niin, mutta kun niitä tulee ne neljä.
- Otetaan kaikki pyöreinä, eikö otetakki? Ilona kääntyi minua kohti.
- Joo, laitetaan kaikki pyöreinä, vahvistin.

En tiedä mistä minulle tuli sellainen kumma tunne, kuin tuo myyjä olisi halunnut ajaa meidät ulos ja sulkea koko liikkeen tältä päivältä. Kovin kummallista sikäli, sillä liike oli ollut auki vasta vähän aikaa tälle päivälle.

- Tuleeko niitä herralle kaksi ja neidille kaksi? myyjä keskittyi jälleen kysymyksiin.
- Tuleeko? Ilona kysyi.
- Njaa, otetaan molemmat kaksi, niin ei tule riitaa, ratkaisin asian.

Ei tämäkään ratkaisu mikään kovin hyvä ollut, sillä nyt minulla olisi yksi ylimääräinen kihlasormus kotonani, siis oma sormus. Missä sitä säilyttäisin, ettei se joudu hukkaan? Jos laitan sen johonkin naulaan, niin tarkoittaako se samalla, että minä, se naula ja Ilona olemme kolmestaan kihloissa? Ei, parempi sitä on varmaan säilyttää jossain kihlasormusrasiassa, sillä nehän eivät nähtävästi mene kihloihin ihmisten kanssa.

- Katsotaanko nyt ne koot? myyjä esitteli jotain reikälevyä.
- Kiva, saanks mä koittaa noita kaikkia? Ilona osoitteli reikiä.
- Saat, myyjä huokaisi antaessaan levyn Ilonalle.

Ilona tökki sormia sinne tänne ja oli riemuissaan mokomasta reikälevystä. Hänen mielikseen myös minä koitin niin montaa reikää kuin se omilla sormilla oli mahdollista. Viimein myyjän patistelun jälkeen tuleva kihlattuni sovitti oikeaa sormea ja saimme hänen koon selville. Omalla kohdalla homma meni nopeammin, sillä tykkäsinhän periaatteessa kaikenlaisista rei’istä. Myyjä oli vallan helpottunut, kun sai sormusten koot selville ja kirjattua ne ylös.

- Mitä kaiverruksia näihin laitetaan?
- Se, se meinaa porata meidän sorkkuja, Ilona rääkäisi paniikissa.
- Kaivertaa ainoastaan, mikäli haluatte niihin jotain tekstiä tai päivämääriä tai molempia.
- Saisinko siihen vaikka Mersuni rekisterinumeron? innostuin moisesta mahdollisuudesta.
- Hmm, kyllähän toki sekin käy, mutta eikös se ole vähän outoa kihlasormuksessa?
- Ei minun sormuksessa, murahdin takaisin mokomallekin outoilijalle.

Ensin annetaan lupa laittaa sormukseen vaikka mitä maan ja taivaan väliltä ja sitten haukutaan oudoksi, kun keksin heti jotain omasta mielestäni järkevää ja elämässäni tärkeää. Sitten minulla välähti, että halusikohan tuo myyjä kuitenkin minun sormukseen oman puhelinnumeronsa? Soittaisinko hänelle, mikäli minulla olisi se numero sormuksessani, jäin miettimään tuota vaihtoehtoa.

- Joo, kyllä siihen tulee Mersun rekisteritunnus, kihlajaispäivämäärä ja E & I kirjaimet, latelin omat vaatimukset.
- Selvä, entä neidin sormukseen?
- Ja sitä ei sit porata vai? Ilona varmisteli.
- Kaiverretaan vaan hieman, oikeastaan erittäin varovasti, myyjä vahvisti.
- No, sit mä haluun siihen sen I & E, sama päivämäärä ja sanan lakritsi.
- Tulevatko nämä tekstit teidän molempiin sormuksiin, siis siihen toiseenkin pariin?
- Voiko sen rekisteritunnuksen kaivertaa uuden kun vaihdan auton? utelin mieleen tullutta asiaa.
- Voi sen.
- Hyvä, sitten samat tekstit molempiin pareihin.
- Huh, myyjä huokaisi ja pyyhki vaivihkaa hikeä.

Kumma homma miten tällainen kihlojen myynti voi olla myyjälle noinkin vaativa paikka. Ei kait tiskin takana seisominen ja asiakkaiden toiveiden toteuttaminen kovin raskasta voi olla. Onneksi en alkanut nuorena poikana myyjäksi, sillä tiskin takana hikoileminen ei olisi minun laji edes näin tammikuun pakkasilla.

- Milloin haluatte nämä?
- Nyt! ilmoitin.
- Äh, periaatteessa meillä on nuo sormukset, mutta kaiverrus kestää jonkin aikaa ja jonoa on tuollaiset kolmisen päivää.
- Tuossa, joko se jono lyheni, iskin satasen tytön eteen tiskille.
- Niin, tuota…ei meillä olekaan sitä jonoa. Voisitteko käydä vaikka kahvilla tai jotain, niin ne sormukset ovat valmiita tunnin päästä.
- Mitä se tai jotain on? Ilona tuijotti myyjää suu mutrussa.
- Niin mitä, minäkin haluan tietää, puutuin asiaan.
- Niin no, se nyt on vaan sellainen sanonta. Voitte käydä vaikka jossain kaupassa, syömässä tai vaikka elokuvissa. Tosin elokuvat kestävät yli tunnin, mutta sormukset kyllä odottavat täällä.
- Mietitäänkö me sitä tai jotain juttua? Ilona uteli minulta.
- Joo, mennään ensin kuselle ja pohditaan pöntön äärellä mitä tehdään, kerroin suunnitelman.
- Hyvä, palataan asiaan aikaisintaan tunnin päästä, myyjä huokaisi taas kerran.

Ilonan kiiteltyä vielä kädestä pitäen myyjän, me poistuimme ulos myymälästä. Minä en kätellyt, sillä näin myyjän naamasta hänen suuttuneen, kun en pyytänytkään sen kännykkänumeroa sormukseeni. Liikkeen ulkopuolella minun piti hetken aikaa miettiä missä lähin yleisövessa on. Lopulta muistin sen olevan yläkerrassa, joten suuntasin askeleeni lähimpiä moottoriportaita kohti.

- Seistäänkö takaperin? Ilona kysyi portaiden juuressa.
- Miksi?
- Katos yläkerta tulee sit sillai yllättäen.
- Upeeta, rakastan yllätyksiä, innostuin ehdotuksesta.

Olin todellakin menossa kihloihin oikean naisen kanssa, sillä Ilonalla näytti olevan kaikenlaisia hyviä ideoita tuon tuosta. Hänen kanssaan ei tavallinen kauppareissukaan tulisi olemaan tylsä. Oli muuten melkein Lintsifiilis seistä takaperin moottoriportaissa. Saimme kaikenlisäksi vielä matkijan, sellaisen arviolta viisivuotiaan pojan, jonka äiti vaikutti melkoisen kireältä.

- Kuulitko miten tuo täti tiuski pojalle? Ilona kiinnitti huomiota samaan asiaan.
- Joo, täti on tainnut nousta väärällä jalalla tai väärästä vuoteesta.
- Niin, jospa se onkin noussut tänään ylös naapurin sedän vuoteesta.
- Tai sitten se nukkuikin sängyn alla ja sai heti herätessään karmean päänsäryn, jatkoin teorioita.
- Mä en nyt tajuu, Ilona mutristeli suutaan.
- No katsos, kun nukkuu sängyn alla ja herää siellä normaalisti, niin ensimmäisenähän sitä iskee päänsä sängyn pohjaan ja pam, pääkipu on valmis.

Myös Ilona näytti tajuavan asian, sillä hän ainakin nauroi sille antaumuksella. Nauramisen johdota viisivuotiaan äiti roikotti lapsensa korkokengät sutien pois meidän vaikutuspiiristä. Tuo päänsärkyasia ei taas minua vaivannut, sillä itsehoitona käyttämäni pään seinään hakkaaminen oli tehnyt minusta immuunin tuollaisille pienille jysäreille.

- Hei, mennään yhdessä miesten vessaan, minä haluun nähdä ne pitkät kikkelirivistöt, joohan Erkkuli? Ilona kärtti vessoille johtavan käytävän suulla.
- Mennään vaan, ei väliä, kohautin olkapäitäni.
- Mä ensin, Ilona kiirehti sisälle ovesta.

Astuin hänen perässään vessatiloihin. Näin tyttöni ilmeestä, ettei homma mennytkään ihan putkeen. Siellä ei ollut yhtään asiakasta lorottelemassa pisuaareihin. Ehkä tänne olisi pitänyt tulla vasta vähän myöhemmin, mutta oma pissahätäni ei sitä ymmärtänyt. En halunnut jättää tyttöni pulaan sen suhteen, ettei hän näkisi yhtään kikkeliä koko vessareissulla. Astelin tapojeni ja fobioitteni vastaisesti pisuaarin luo ja aloin lorotella siihen. Kylläpä helpotti, sen verran pitkään olinkin joutunut pidättelemään siellä kihlasormusliikkeessä. Ilona katseli tarkkana vierestä, harmitellen samalla, että hän olisi halunnut nähdä samalla jonkun uuden kikulin.

- Onko, onko siellä joku nainen? kuului matalalla miesäänellä jostain kopista.
- Minä täällä, Ilona, tyttöni vastasi salamana.
- Tämä ei ole naisten vessa, voisitteko poistua?
- E-en poistu, sillä minä tulin bongailemaan kikuleita. Onko setä siellä kakalla? pyllyä en pyyhi mistään hinnasta, hyh, hyh.
- En ole, kusta yritän, perkele.
- Ernesti, sillä raukalla on joku hätä.
- Olisikohan kusihätä? hihittelin mokomallekin hädälle.
- Setä hei, et kait vaan runkannut ennen pissimistä? Ilona huuteli vallan huolestuneena.
- En, en vaan voi keskittyä kusemiseen mikäli paikalla on naisia.
- Sillä on ujo pissa, Ilona sipisi.

Pesin käteni ja kiroilin käsien kuivaajaa, sellaista lämpimällä ilmalla toimivaa mallia. En ole ikinä törmännyt ärsyttävämpään laitteeseen mitä tuollainen on. Ensinnäkin ne tekevät ihmisen kuuroksi sillä tohinallaan ja toiseksi ne eivät kuivaa mitään. Kädet pysyvät niiden käsittelyn jälkeen jopa pitempään märkinä mitä ilman mokomaa tohotusta. Taistelin taas kunnolla itseäni vastaan, etten kiskonut koko hökötystä irti seinästä ja tunkenut lähimpään vessanpyttyyn.

- Hei setä, kokeile kakata, niin pissa tulee siinä sivussa, Ilona opasteli vielä koppimiestä.
- Ettekö te vain voisi poistua? ääni vastasi.
- Voidaanko me? Ilona kysyi minulta.
- Ellet ole menossa ottamaan tuolta jätkältä suihin, niin poistutaan vaan.
- En minä, vieras mies ja sillai. Sit se on kuitenkin siellä kakalla, Ilona nyrpisti nenäänsä.

Poistuimme vessasta pienten varotoimenpiteiden saattelemana. Otin ensimmäisen kopin vessapaperirullasta vähän paperia, jonka avulla avasin oven. Minähän en poistuessa mokomiin kuppapesäkkeisiin koske. Tiedä mitä paskaa niistä tarttuu sormiini ja seuraavan kerran nenää kaivaessani menee sieraimeen. Uskookohan kukaan lääkärikään sitä, kun menen valittamaan kuppaa vasemmassa sieraimessa, epäilen. Ovenavauspaperit nakkasin tyylikkäästi lattialle, sillä vessakäytävällä ei ollut roskista.