www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

13.8.2006

112. Isukin Pluto

Olin paniikissa, todella kovassa paniikissa, sillä olihan Aimo Ukkonen nähnyt minut pippeli paljaana kotisohvalla. Sohva on minulle niin pyhä paikka, että se oli nyt kyllä häpäisty raskaimman kautta Aimon toimesta. Minkälaisethan jutut ne nyt lähtee Ernestistä liikkeelle? Omalta kohdalta oli ihan sama mitä turuilla ja toreilla jutellaan, mutta äiti voi olla pahoillaan poikaansa koskettavista kikkelijutuista. Tosin kyllä äitikin aina viime kädessä ymmärtää, ja sillehän voi sanoa, että kikkeliskokkelis vaan.

- Joko se vilautti omaansa? tiedustelin selkänojan takaa Ilonalta.
- Varmaan aika pienet, kun ei uskalla raottaa tuota sadetakkiaan, tuli vastakommentti.
- Luoja, se näkee sinut tissit, parkaisin tajuttuani naiseni olevan nakuna.
- Mitä sitten, sehän on sellainen sadetakkimies.
- Ai niin, eivätpä sitä naiset heiluttele, myönsin hetken miettimisen jälkeen.

Lähdin konttaamaan keittiötä kohti, visusti televisiolta piilossa. Kävin repäisemässä rullasta pätkän talouspaperia. Käärin sen takapuolen ja pippelin suojaksi. Hitto miten nerokas idea ja kesken kovimman paniikin, ihastelin tekemääni keksintöä. Nyt en ole pukeissa, mutta en myöskään alastomana. Mitähän se sääpelle nyt sanoo?

- Tadaa! pomppasin olohuoneeseen nurkan takaa.
- Hui että minä säikähdin, Ilona piteli rintaansa.
- Olen aika karski jätkä, enkö olekin…siis sillä tavalla pelottavan karski?
- Naurattaa, hi, hii.
- Älä pidä hullua pellenä, sillä hullun kosto on pellen kepposta pirullisempi, varoittelin sormea heilutellen.
- En pidä, tuo paperi vain on niin söpöä. Saako siihen niistää nenää?
- Joo saa, tuonne perspuolelle, tuhahdin mokomallekin söpöilijälle.

Perkele, että muka söpöä, kun minä tässä yritän suojata vain omaa yksityisyyttäni karskilla ja äijämäisellä tavalla. Jäin tuijottamaan keltaisessa sadetakissa pomppivaa säämiestä, kun sain uuden entistä nerokkaamman ajatuksen. Mitäs jos shokeeraankin hänet seuraavalla kerralla oikein kunnolla? Ajatus oli kyllä myös pelottava. Siinä oli sellainen vaara, että se alkaa luulla minua kaverikseen ja ties vaikka saisin siltä henkilökohtaista postia. Minun pitäisi varmaan pyytää postia ennakkolukemaan kaikki kirjeeni. Ajatukseni oli ostaa kaupasta keltainen sadetakki ja tulla joku aamu katsomaan säätä ainoastaan se päällä. Kyllä menisi jätkä totiseksi, kun tajuaa muidenkin osaavan olla samanlaisissa asusteissa. Onhan olemassa vanha suljetun sanonta: ellet voi hullulle mitään, ole myös itsekin hullu. Tämä sanonta pätee varmaan hieman soveltaen myös sääpelleen.

- Pirrr, pirrr, pirrr, alkoi puhelin mekkaloida.
- Ei helvetti, nyt se soittaa minulla ja pyytää sadetakkibileisiin! karjaisin ja maastouduin taas sohvan taakse.
- Millä se soittaa, eihän sillä ole kädessään kuin tuo puinen karttakeppi, jolla se sohii nyt Ruotsia ja kehuu siellä olevan aina aurinkoista, Ilona kertoi hämmästyneen kuuloisena.
- Jos sillä on…sellainen salainen sadetakkipuhelin…vaikka ääniaktivoitu, nieleskelin palaa kurkusta.
- Ernesti, jos se on vaikka sinun äiti, kello on kymmenen.
- Kymmenen…puhelin…äiti! parkaisin ja loikkasin takaisin sohvalle kurkottamaan käteni puhelimeen. – Äiti, minä tässä, poikasi Ernesti.
- Huomenta poikani. Olitko jossain kauempana, kun et ollut vastaamassa puhelimeen? äitini rauhoittava ääni ihmetteli.
- Tuossahan minä…sohvan selkänojan takana. Aimo kiusasi minua taas.
- Niin se Ukkonen. Ole kuule varovainen sen kanssa. Isäsi tekee hänen kanssaan yhteistyötä.
- Ku-kulkevatko ne samanlaiset sadetakit päällä joissain kokouksissa?
- Ei nyt sentään. Aimo toimittaa isälle avaruussään joka kolmas tunti. Siihen kuuluu meteoriitti- ja tähtisumuvaroitukset sekä avaruusromun siirtymät.

Tämäpä oli lohdullinen tieto. Onneksi isukki oli niin kajahtanut nyt siihen avaruusasemaansa, ettei sitä kiinnostanut leikkiä sadetakkileikkejä Aimon kanssa. Vilkuilin samalla televisiota, ja totesin Aimon päättävän säätiedotuksen lentosuukkoihin. En kuullut kenelle se niitä lähetti, mikä saattoi olla televisioni kohtaloa ajatellen positiivinen seikka. Tarpeeksi hermostuttuani olisi sen elinkaari voinut muodostua vallan lyhyeksi. Eipä se olisi ollut Ernestin elämässä ensimmäinen televisio, joka poistuisi parvekkeen kautta pihalle. Kerran nuorena miehenä yksi televisio oli keskeyttänyt raa’alla tavalla viikon ainoan piirretyn lastenohjelman. Vaan kyllä lähti televisiokin ja lujaa. Se töllö ei katkaissut enää ainoatakaan lähetystä minun taloudessa. Eipä kyllä ollut televisiotakaan vähään aikaan, vaan piti käydä divarista sarjakuvalehtiä tyydyttämään piirrettyjen himoani.

- Ernesti, oletko sinä vielä siellä?
- Ai niin, äiti. Joo olen minä täällä ja Ilonakin on. Se on tuossa aivan nakuna.
- Noh, noh, ei nyt tartte niin tarkkaan kertoilla nuoresta lemmestä, äiti naurahti.
- Ei meillä paljon lempeä ole, mitä nyt naida ryttyytettään oikein urakalla.
- Eikö se hevonenkin potki rakkaudesta?
- En minä vaan. Etkös sinä aikoinaan opettanut, ettei naisia saa kivittää? se potkiminen kuuluu varmaan samaan kategoriaan, vai?
- Tottahan toki poikani, naisia pitää kohdella hyvin.
- Kerro jotain isästä. Onko se tosiaan vielä vapaalla jalalla?
- On toki, nyt se on siirtänyt avaruusasemansa Plutoon.
- Siis pois teidän pihalta?
- Ei toki, se nyt on aivan liikaa vaadittu. Isäsi sai ajatuksen siirtää asema Plutoon ja sen hän periaatteessa myös teki.

Äiti alkoi selittää tarkemmin isän tekemisiä. Pluto-ajatuksen noustessa päällimmäiseksi, oli isä käynyt ostamassa yhden Aku Ankan taskukirjan, jossa oli kuva Pluto-koirasta. Tämän jälkeen hän oli marssinut kyseisen sivun kanssa johonkin kopioliikkeeseen ja teettänyt siitä koiran kuvasta oikein jättiläismäisen kuvan mustalle kankaalle. Oranssi koira näyttää tosin äidinkin mielestä aika mahtavalta mustalta taustalta.

- Äiti, mistä isä sai rahaa siihen kuvaan, nehän maksaa maltaita?
- Kuule, isälläsi alkaa olla lähes sinun tuurisi veroinen onni mukana noissa tempauksissa. Se kopioliike oli ollut juuri heittämässä sitä jättikangasta pois siinä olleiden virheiden takia. Lisäksi niiden kone, jolla se painettiin, oli juuri huollon jäljiltä ja sitä piti testata johonkin ennen lopullisia säätöjä. Näin ollen ne tekivät isälle sen kuvan tavallisen A3 värikopion hinnalla.
- Isukillahan menee sitten hyvin, totesin happamana.
- Ei nyt ihan niinkään, äiti huokaisi ja jatkoi selittämistä.

Isä ei olisi isä, ellei hän olisi tehnyt uutukaisen kuvansa kanssa jotain normaalista poikkeavaa. Hän ei ollut uskonut siellä kopiofirmassa, että kuva on päivänvalossa hyvä ja oli käynyt levittämässä sen liikkeen edessä menevälle tielle. Kuva oli ollut sielläkin todella hyvä – vähän aikaa. Hetken päästä oli tietä pitkin pyyhkäissyt kuorma-auto, joka jyräsi sääliä tuntematta Pluton yli. Nyt isän Pluton yli kulkevat kuorma-auton renkaanjäljet.

- Isukki on dorka, eihän avaruudessa ajeta autoilla. Miten se selittää ne renkaanjäljet?
- Hyvin, kiinalaiset kuulemma käyttävät kumipyöriä avaruudessakin. Isä teki siitä aivan virallisen tutkimuksen ja dokumentit videokamerallaan.
- Täh, millä kameralla?
- Se kaveri, joka hitsaili tuota avaruusasemaa, möi isälle vanhan videokameransa.
- Onko mitään muuta uutta?
- Ai niin, se meidän lähin naapuri on alkanut vuokrata talonsa huoneita ihmisille.
- Ovatko siltä loppuneet työt vai lähtikö muu perhe jonkun liipparin mukaan?
- Ei suinkaan, vaan isän avaruusasema kuulemma tuo hänelle vuokraustuloina niin paljon rahaa, että hänelle tulee kannattavammaksi ottaa töistä palkatonta ja kestittää talossa asuvia vieraita. Hän jopa kustansi paikallisen lehden etusivulle kokosivun mainoksen elämysmatkoista ja majoituksesta. Täällä oli muuten eilen oikein poliisit ohjaamassa liikennettä. Tuo tien toisella puolen asuva maajussi on alkanut vuokrata pakettipeltojaan parkkipaikaksi ja myy siinä samalla makkaraa ja lihapiirakoita.
- Hihii, isukki näyttää pyörittävän aika isoa projektia.
- Niin, äiti huokaisi. – Ainoa huono puoli tässä on se, että kaikki muut ymmärtävät rahan päälle ja tienaavat sika voittoja, paitsi tietenkin isäsi.
- Äiti, onko sinulla rahasta tiukkaa? Ellet saa enää edes leipää suuhusi, niin minä pistän tulemaan sinun tilille pari tonnia näin ensi alkuun. Voin laittaa sinne joka kuukautisen siirronkin, jos niin haluat?

Hitto, en voinut sietää äitini näkevän nälkää isän toilailujen takia. Minulla kun eivät rahat tule loppumaan tämän elämän aikana, niin voin ihan hyvin auttaa äitiäni vaikka joka kuukausi. Oma säätiö ja sen hoitamat sijoitukset tuottavat rahaa niin perkeleesti, jos siteeraan kirjanpitäjäni sanoja. Onneksi tein silloin nuorena poikana muutaman kokeilun bisnesmaailmassa ja kaikki mitä kokeilin – meni putkeen ja rahaa tuli joka lävestä. Nyt olen periaatteessa eläkkeellä työnteosta ja perustamani säätiö hoitaa kaikki raha-asiani.

- Kiitos Ernesti, mutta kyllä me pärjätään isäsi kanssa. Pankki siirtää puolet isäsi eläkkeestä minun tilille, joten ei se saa käyttöönsä kuin sen toisen puolikkaan. Meillä kun ei ole mitään isompia menoja täällä maalla, niin pärjäämme oikein mainiosti. Olethan sinä auttanut isääsi tuon viimeisimmän auton ostossa ja se on oikein hyvä asia.
- No sitten, annan sinulle äitienpäivälahjaksi taas kybätonnin, niin saat itselle jotain kivaa.
- Sovitaan niin, äiti naurahti.

Tapanani oli ollut antaa äidille tasaraha äitienpäivälahjaksi. Isänpäiväksi olen lähettänyt isälle välillä purkin silliä ja välillä puoliksi syödyn lakupussin. Siitä lakupussista äiti on tosin motkottanut. Lahjojen pitäisi hänen mukaansa olla avaamattomia.

- Kuule Ernesti, minun pitää mennä katsomaan tuota puuroa. Palataanko taas huomenna asiaan?
- Kyllä palataan äiti, heippa ja näkemiin.

Katkaisin puhelun nopeasti, sillä en voinut vieläkään sietää ihmisiä, jotka lopettavat puhelun ennen minua. Minun pitää saada tehdä itse lopettamisratkaisu ja toteuttaa se!




© Rauno Vääräniemi