www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

16.7.2006

108. Miesleppis

Survouduimme hissiin kantamuksiemme kanssa. Nostelin juomapussit ostoskärryyn, sillä käteni olivat alkaneet venyä aika uhkaavasti, enkä halunnut näyttää miltään puoliapinalta. Hissimatkan aikana Ilona nuuhki läpi jokaisen kossuputelin. Hän varmisti kuulemma, että niissä on oikeaa ainetta eikä ne ole vuotaneet. Yläkerrassa minä otin kärryt ajettavakseni ja suuntasin keulan kohti lääkkeidenmyyntipuotia. Työnsin ostoskärryt sisälle avoimesta ovesta ja parkkeerasin ne toisen kassan viereen.

- Lääkepäivää, saanko pysäköidä kärryni tähän valvovan silmän alle? tiedustelin kohteliaan asiakkaan tavoin.
- Päivää, päivää, kyllähän se vaan käy, kassatäti ilmoitti ja väläytti hymyn.

Hymyä kassan naamalla, tämäpä vallan merkillistä, ajattelin hämmentyneenä. Olikohan näillä täällä luontaisetuna jotain sellaista mitä tavallisissa kaupoissa ei ollut? Tähän oli varmaan joku pilleri haudattu, muuten ei kukaan hymyile ainakaan Helsingin kaupoissa.

- Päivää, miten voin palvella? viereeni ilmestyi hymyilevä mieshenkilö.
- Kiva hymy, totesin hymyillen.
- Kiitos, voinko olla herralle jotenkin avuksi? hymynaama jatkoi.
- Pesetkö hampaat valkaisevalla hammastahnalla? utelin häneltä.
- Kyllä pesen, harkitseeko herra kyseisen hammastahnan ostoa?
- Laitetaan sitä pari tuubia kun kerran tuli puheeksi. Varsinainen tarpeeni liittyy kuitenkin aivan tavalliseen Buranaan, jota pitäisi saada kotiin.
- Tässä näin, mies ojensi hammastahnat ja laatikon Buranaa.
- Saisiko näitä päänkivistyslääkkeitä enemmän?
- Valitettavasti vain yksi paketti per asiakas.
- Meillä on viikonloppuna päänsärkypotilaiden vuotuinen tapaaminen, eli kivuttomat kipupäivät meillä kotona. Olen luvannut huolehtia lääkityksestä tällä kertaa. Miten selitän niille lopuille, että päänne on kipeänä myös tämän tapaamisen aikana? Suurin osa niistä on orpoja ja sotaleskiä ja osa kädettömiä ja jalattomia sekä mukaan mahtuu myös pari sokeata ja yksi kuuromykkä.
- Anteeksi, pahoittelen töykeätä käytöstäni. Kyllähän me voimme joustaa koska kyse on useamman ihmisen tarpeista. Montako pakettia laitetaan?
- Kymmenen on nippa nappa riittävä määrä, mikäli joku peruu kuten tavallisesti.
- Laitetaan sitten kaksitoista, niin kaikki saavat helpotuksen oloonsa.
- Kiitos, täällä on ilo asioida. Muuten, mitä lääkitystä käytät?
- Vitamiinia, salaisuus on vitamiineissa, mies hymyili.
- Kiitos, tämä oli valaiseva kokemus, kiittelin miehen latoessa Buranalaatikoita kassalle.

Vasta siinä vaiheessa huomasin, ettei Ilona ollutkaan tullut minun perässä. Vilkaisin ulos lääkekaupasta ja totesin hänen katselevan pylly pystyssä eläinkaupan ikkunan läpi. Siellä oli nähtävästi jotain kovin kiinnostavaa. Myös kolme miestä oli huomannut jotain kiinnostavaa, sillä he katselivat Ilonan peppua hyvin keskittyneesti. Maksoin ostokseni hymyilevälle kassatädille ja nostelin ostoksen kärryihin. Kiittelin palvelusta ja poistuin kaupasta Ilonan viereen.

- Mitä siellä on, eläviä purujako?
- Kato, pieni suloinen marsu, Ilona osoitteli karvapalloa.
- Ei mitään elukoita meille, ne kuorsaavat öisin ja jyrsivät sähköjohtoja päivisin. Ajattele jos tuollainen jyrsijä pääsee vaikka seinänväliin. Sehän saattaa tuhota vaikka koko talon ihan hujauksessa. Pyydystetään sinulle kesällä leppäkerttu, sopiiko?
- Minä en halua mitään kerttuja!
- No miten olisi sellainen pilkkupekka?
- Miesleppiskö, ihanko tosi?
- Juup.
- Ihanaa Ernesti, sinä se tiedät miten naisia pitää hemmotella. Ajatella, miesleppis minulle, huoh.

Sain vastaanottaa tämän jälkeen lukuisia kiihkeitä suudelmia ja pusuja, muiden mieskatsojien suunnattomaksi harmiksi. Ties kuinka moni niistä oli jo unelmissaan ehtinyt riisua Ilonalta pikkupöksyt pois jalasta. Pitäisi antaa korville mokomillekin rietastelijoille. Taputin Ilonaa pepulle ja käskin seurata johtajaa.

- Ihanaa, kun joku johtaa, hän huokaili ääneen ja näytti kieltä töllistelijöille.
- Te muut, paikka! komensin varmuuden vuoksi, sillä en halunnut autooni mitään kyytipummeja.
- Ajetaanko me taas hissillä? Ilona tiedusteli.
- Jep.
- Ihanaa, minä kun tykkään hissistä, kun se on niin lähellä tissiä.
- Ja molemmissa on sellaisen nappulat, mitä painaen tapahtuu kaikkea jännää, lisäsin oman huomioni.
- Vau Ernesti, sinä se olet sitten mies joka tietää kaiken nappuloista ja painamisesta. Painatko minua tänään, pliis?
- No perhana, murahdin tyytyväisenä ja näin jo silmissäni alastoman herkkupepun.

Hissimatka oli lyhyt, mutta sitäkin intohimoisempi. Hieman sitä tosin häiritsi eräs mies, jota vasten Ilona tuuppasi minut hyökätessään kimppuuni. Setä ei virkkonut mitään, vaikka onnistui pudottamaan salkkunsakin hissin lattialle. Hetkessä olimme taas alakerrassa ja minä käänsin kärryt kohti parkkipaikalle vievää käytävää. Hurautin pullot kolisten pienten kynnysten yli ja päädyin parkkipaikalle hidastetöyssyjen väliin. Koska en ollut koskaan kokeillut miten ostoskärryt menevät niiden yli, tein sen nyt.

- Suorastaan vittumaiset patit, kerroin mielipiteeni vieressä tallustelevalle Ilonalle.
- Mennään kotiin, minulla on nälkä, hän ilmoitti mahaansa pidellen.
- Selvä, onhan täällä jo värkättykin yhdelle päivälle.

Käänsin kärryt ja lähdin työntämään niitä Mersua kohti. Puolessa välin matkaa minulla alkoi hermo loppua. Kärryt seilasivat vasemmalle ja oikealle, mutta suoraan ne eivät menneet metriäkään. Jos minulla olisi nyt pakettiauto, niin nostaisin taatusti ne kyytiin ja kävisin antamassa niille pientä kurinpalautetta jollakin syrjäisellä paikalla. Matka oli niin tuskaa, että jouduin käyttämään koko kirosanavaraston ennen autolle pääsyä.

- Kannattaisi siistiä sitä kielenkäyttöä, tuimailmeinen jakkupukuinen nainen kivahti keltaisen Seatin takaluukun luona.

Vilkaisin naista ja totesin hänen olevan aika käyttökelpoisen näköinen. Poikamies-Ernesti olisi lepyttänyt helposti tuollaisen tuittuilijan, mutta melkein kihloissa oleva Ernesti ei voinut alkaa kovin julkeasti ehdotella seksiä vieraiden kanssa. Koska sanallinen vastike tuohon voisi johtaa pidempään mielipiteiden vaihtoon, pysähdyin vain hetkeksi, nostin vasenta jalkaa ja pieraisin kuuluvasti. Miten lieneekin kaasua kertynyt noin sopivasti varastoon.

- Ohhoh! nainen hämmästeli ja otti nenästään kiinni.

Hymyilin vain nätisti perään ja työnsin kärryt oman autoni perän kohdalle. Tuon naisen Seat ja minun Mersu olivat melkein kohdakkain, perät toisiaan vasten. Kyllähän maailmaan hämmästyneitä ihmisiä mahtuu, joten en antanut hänen häiritä omia tekemisiäni millään tavoin. Nainen kyllä kuului huutelevan jotain perääni, mutta tosi hullu ei toisista välitä ellei itse niin halua.

- Minä vaadin selitystä? nainen ilmestyi yhtä äkkiä viereeni.
- Voi kulta puppeli, mihin sinä vaadit selitystä? noihin pieniin rintoihisiko vain hieman levinneeseen takapuoleesi. Pulla, pulla levittää takapuolta, kysy vaikka lääkäriltäsi.
- Minä, minä kyllä raivostun kohta!
- Nauta hyvä, odottakaa vielä hetki, kunnes olemme poistuneet ja raivostukaa vasta sen jälkeen.
- Minulle ei puhuta noin!

Minua alkoi jo tympäistä mokoma nainen, kun Ilona puuttui keskusteluumme.

- Nätti huulipuna, saanko nuolaista sitä vähän? hän kysyi pää kallellaan ja otti naisen päästä kiinni molemmin käsin.
- Hullu, hullu, minua ei nuoleskella!
- Ihanaa, ollaanko me oltu samalla osastolla? Ilona innostui.
- Minä…olen kirjanpito-osaston johtaja, nainen nikotteli otettuaan pari taka-askelta.
- Kiva, minä taas olen ollut siellä suljetulla osastolla. Osaatko keittää muuten perunoita?
- O-osaanhan minä. Oikeastaan kaikki osaavat.
- Miten päin ne keitetään?
- Miten niin miten päin? tuohan oli aivan hullu kysymys.
- Pystyssä vai vaakasuoraan, häh? Sano vielä jotain hullua tai hullusta, niin kiskon kirkkoveneesi pääsi yli, Ilona kivahti.
- Vaakasuorassa suolan kanssa ja kokonaan veden peitossa. Kelpaako tämä?
- Kiitos, oli kiva jutella kanssasi. Otatko lakua? Ilona tiedusteli ja tempaisi takaluukussa olevasta kauppakassista lakupussin.
- En minä…pidä lakritsista. Maha ei tykkää.
- Ernesti hei, sitä alkaa pierettää lakritsi, kuulitko? Ilona kailotti niin kovaa ja korkealta, että kaikki muutkin autoilijat käänsivät hymyillen päänsä meitä kohti.

Tämä riitti meitä piinanneelle naiselle ja hän pinkaisi vauhtiin kuin satasen juoksija. Hän pääsi kauppakeskuksen ovelle aika nätisti, ellei niitä kolmea kaatumista laskettu mukaan. Nainen vaikutti olevan aivan sekaisin. Huh huh millaisessa kunnossa ne ihmiset lähtevätkin kauppaan perheelleen ruokaa ostamaan. Mitähän ne lapsetkin sanovat kotona, kun äiti tulee yltä päältä ryvettyneenä ja rivoja puhuvana kotiin. Tuossa kunnossa se tuskin muistaa edes ostaa kaikkia ruokatarvikkeita. Olihan tässä tietysti sellainenkin vaihtoehto, että tuo jakkupukutäti oli menossa ostamaan lisää viinaa, joka olisi jollain käsittämättömällä tavalla paremmin ymmärrettävä vaihtoehto.

- Ernesti, saanko minä jättää aurinkolasit tänne hansikaslokeroon? Ilona kärtti kun olimme istuutuneet autoon.
- Vain nenäliinaan käärittyinä, en halua että ne raaputtavat auton papereita.
- Voih, minä tiesin että saan jättää lasini Mersuun. Minä olen niin onnellinen…




© Rauno Vääräniemi