www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
9.7.2006
Meidän huumorista kaupan karkkihyllyn päädyssä ei meinannut tulla loppua, ei sitten millään. Jengi käveli totisina ohi, vaikka näytin lakupussia ja sanoin, että näitäkin myydään muka pahvilaatikoissa, siis ajatella pahvilaatikoissa. Lopulta naurut tulivat naurettua ulos ja koukkasimme vielä limuhyllyn kautta kassalle. Ehdotin Ilonalle siideriä, mutta hän tahtoi ostaa viereisestä viinapuodista muutaman kossupullon.
- Miksi kossua? utelin.
- Se ei kuseta ja menee päähän kuin muovipussi.
- Pitääkin ostaa reilusti, jos kerran Jaska ja Pekka tulevat. Niillä on yleensä aina jano, vaikkakin aika usein
omat eväät mukana.
Periaatteessa vieraani saisivat juoda omia juomiaan, mutta nyt olin niin hyvällä tuulella, että jospa sittenkin olisin reilu ystäviäni kohtaan. Olin viimeksi nähnyt heitä viime vuoden puolella. Jokohan Marlosen Pekka oli saanut tehtyä sen oman levytyksen, mistä se oli haaveillut jo lastentarhassa? Mielestäni idean kypsyttelyaika oli jo tarpeeksi pitkä, eikä häntä enää voisi haukkua hetken mielijohteesta levyttäjäksi. Ajatusten tasollahan Pekka oli jo musiikin veteraani.
- Ernestii, täällä, täällä on vapaa kassa, huhuu! Ilona huiskutteli jo reunimmaisen kassan luona.
- Älä laske siihen ketään, minä tulen!
Tartuin kaksin käsin kärryihin ja latasin kaiken energiani niiden kiihdyttämiseen paikaltaan. Evästä oli vaan niin paljon, ettei normaali keuliminen onnistunutkaan. Vaikka kuinka rytkin kärryjä, ei kärryjen eturenkaat nousseen minnekään. Edes jalalla alaosasta auttaminen ei tuottanut tulosta ja kaikenlisäksi törmäsin erään naisen takapuoleen.
- Perse, manailin hänen takapuoltaan tuijottaen.
Nainen kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi minua tuimasti suoraan silmiin, ennen kuin avasi suunsa:
- Se on rotupylly, ei mikään rahvaan perse.
- Jos en olisi menossa kihloihin, tulisin kyrvällä koittaa, että puhutteko totta. En nimittäin siedä ollenkaan
valehtelevia ihmisiä.
- Minä, minä, minä…
- Minä Ernesti, sinä…, autoin häntä hieman.
- Liisa, nainen sai kakisteltua.
- Sinulla on nätti pylly, mutta oma herkkupeppuseni odottaa tuolla kassalla, joten se on moikka ja parempi tuuri
ensi kerralla.
Koukkasin Liisan ohitse ja tein uuden kiihdytyksen, tällä kertaa onneksi väljemmillä vesillä. Onnistuin pääsemään kassan luo ilman toista törmäämistä ja kärrykin pysähtyi ennen kassaa.
- Ernesti, ethän vaan kutsunut tuota naista meille kahville?
- Hitto, ne kahvinsuodattimet. Ei, en kutsunut, se vaan yritti tarjota palveluksiaan, mutta kerroin etten ole
kiinnostunut maksullisesta seksistä.
- Ajatella, että ihan täällä kaupassa tarjotaan rahaa vastaan seksiä. Sitähän saa useimmilta, kuten minulta, aivan
ilman.
- Kävisitkö nopsaan niitä suodatinpusseja, niin minä ladon näitä tavaroita hihnalle?
- Ookkei!
Kassatyttö naputteli sormillaan kassakonetta, silminnähden hermostuneen oloisena. Lieneeköhän tytsyllä ollut jotain ongelmia poikaystävänsä kanssa? Olin kyllä vahvasti sitä mieltä, ettei palveluammateissa olevien pitäisi tuoda ongelmiaan työpaikalle, niillä on haitallinen vaikutus maksaviin asiakkaihin, kuten minuun. Noista hermoheikoista kassoista kun ei koskaan tiedä, ne voi vaikka tempaista lihanuijan tiskin alta ja takoa jo maksamani ostokset aivan littanoiksi. Olin jo harkitsemassa toista kassaa, kun Ilona palasi suodatinpussien kanssa iloisesti hihkuen:
- Tässä nämä pussit, voit pitää omasi pöksyissä.
- Saa niitä ostoksia latoa siihen hihnallekin, kassatyttö ilmoitti tuima ilme naamallaan.
- Onko se koko kaupan tapa vain pelkästään tämän kassan? utelin tarkempia tietoja.
- Ostokset pitää laittaa hihnalle, paitsi se kaljakori saa olla siellä kärryissä.
- Entä jos nostan sen hihalle ja annan muiden olla kärryissä?
- Ostokset kassalle, kiitos!
- Olkoon, kun noin nätisti pyydät, hymähdin takaisin ja aloin nostella eineksiä
hihnalle.
Ilona meni pakkaamaan ostoksia muovikasseihin, minun hoitaessa kärryn tyhjentämisen ja maksamisen. Saatuani kaikki pois kärryistä, siirryin kassatytön eteen ja jäin hymyilemään hänelle. Ehkä minun positiivinen hymyni parantaisi hänenkin päiväänsä ja saisin presidentiltä vuoden hymyilijämitalin, siis sellaisen prenikkamallisen, mitä voisin pitää pressan linnassa seuraavilla kutsuilla. Kyllähän jokainen mitalin saanut kutsutaan automaattisesti linnan kutsuille, niin minä olin sen ymmärtänyt.
- Kaksisataakaksikymmentäkolmeeuroajaviisisenttiä, tyttö pulputti summan kuin akvaariokala.
- Mumumumumu, vastasin samalla mitalla ja ojensin hänelle kolme saturaista.
- Eikö ole pienempää?
- Köyhät maksaa pienillä rahoilla, totesin ja jatkoin hymyilemistä.
- Niin varmaan, tyttö mutisi tuskin kuultavasti ja paukutti kassakonetta nuoruuden
aggressiiviolla.
Katselin hänen työskentelyään ja minulla tuli heti mieleen yksi ammatti, missä tuo tyttö olisi varmaan haka.
- Oletko muuten ajatellut kirvesmiehen ammattia?
- Minä, miten niin?
- Otteistasi päätellen naulojen naulaaminen onnistuisi erittäin hyvin. Vielä vähän lisää vihaa peliin, niin
isommatkin naulat uppoavat yhdellä ranneliikkeellä.
- Opiskelen kylläkin parturikampaajaksi.
Hui hitto, minulla alkoi samassa sattua päänahkaan niin maan perhanasti. Tunne oli samanlainen, kun päästäni olisi revitty hiuksia kolme kerrallaan. Yhden ja vielä kahdenkin hiuksen repimisen päästäni kerralla minä vielä siedin jotenkin, mutta kolme oli ehdottomasti liikaa, siis yksi kolmesta oli totaalisesti sietokykyni yli. Otin vastaan vaihtorahat yhä hymyillen. Mitään vastahymyä en saanut koko aikana, mutta sehän olisikin ollut aivan liikaa vaadittu neiti kassatädiltä. Koska minulle eivät kassat soittele, heitin vielä lähtökommentin:
- Sinuna minä puristaisin tuon finnin, näyttää helvetin yököttävältä.
- Ooh, kassatytteli parahti ja peitti kasvonsa käsillään.
Takanani tullut mies jäi katsomaan suu auki, kun tyttö lukitsi kassan ja pinkaisi letit viuhuen kohti kaupan takaosaa. Toivottavasti löytää naamaltaan jonkun finnin, ettei tuo spurttaaminen menisi ihan hukkaan, hihittelin mielessäni. Harmi, etten syönyt purkkaa, olisin voinut heittää sen tyttelin tuolille tuomaan lisää aktiviteettia hänen elämäänsä. Purkan kynsiminen persuksista on aika rasittavaa touhua, ellei ole varustautunut vaihtovaatteilla. Tällä välin Ilona oli saanut jo ruokakassit pakattua ja odotteli minua kärryjen kanssa.
- Kossua koneeseen, hän ilmoitti ja viittoili juomapuotia kohti.
- Odota tässä, käyn muutaman putelin.
Astelin käytävän poikki kossukauppaan ja otin siellä ostoskorin. Kävelin kirkkaiden juomien luo ja nostin koriin viisi pulloa Ilonan pyytämää voimajuomaa. Hetken mietittyäni nostin siihen vielä yhden pullon lisää. Nyt sen pitäisi riittää viikonlopun yli. Menin kassalle ja nostin korin hihnalle. En nosta koskaan viinapuodissa pulloja tiskille. Täällä käy niin epämääräistä porukkaa, että joku on saattanut räkiä hihnalle ja pullojen pohjaan voi tarttua joku arskaflunssa. Lisäksi kuohuvia juomia ostettaessa pitää varoa hihnaa vittumaisesti nytkyttäviä kassoja. Jotkut tekevät tahallaan paljon nytkytyksiä, jotta asiakkaat saavat juomansa silmille. Tällaiset tyypit nauravat varmaan koko illan himassa ja laskevat, montako lärviä kastuu kuohuvaan. Ai että minua sieppasi tuollaiset hihnan nytkyttäjät ja toisten lärvien kastelijat. Onneksi kirkkaat juomat eivät kuohu, ainakaan kossu, joten ne saattoi nostaa huoleti hihnalle.
- Tuliko vielä muuta? kassatäti kysyi vienosti irvistäen.
- Parit päähän sopivat, jos teille vain sopii, irvistin nätisti takaisin.
- Mitähän herra mahtaa tarkoittaa, njäää, muija njaukui tympeästi.
- Näitä, totesin ja iskin tiskiin kaksi muovikassia.
- Ne maksavat rahaa.
- Odota, haluan ensin testata, sanoin ja avasin toisen muovipussin.
Vedin sen kylmän rauhallisesti päähäni ja huusin sieltä pari pelottavaa pöötä. Tuntui toimivan haluamallani tavalla, joten en alkanut testata toista. Periaatteessa mihinkään tuotteeseen ei pitäisi luottaa, mutta oletin näiden muovipussien olevan veljeksiä ja siitä johtuen aivan samanlaisia.
- Etkö meinaa testata tuota toista? kassa narisi ja virnisteli häijysti.
- Hullunako minua pidät? kivahdin takaisin.
- Tartteeko tuota pitää?
- Pidetäänkö teillä muuten mattoja lattialla? utelin häneltä silmiin tuijottaen.
- Totta kai.
- Miten tyhmää, meillä ne pysyvät pitämättä. Hankkisit jonkun mielekkään harrastuksen, mattojen piteleminen
lattialla on aika sairasta hullujenkin mittapuun mukaan.
Keskustelu loppui siihen paikkaan, jota ihmettelin suuresti kaivellessani seteleitä taskusta. Että ihmiset ovatkin sitten yksitotisia palveluammatissa. Jos niille menee heittämään jotain normaalista poikkeavaa läppää, niin puolet menee aivan jumiin ja toinen puoli alkaa soitella vaikka millä nuotilla, yleensä mollivoittoisesti. Sain vaihtorahat ja pakkasin juomat rivakasti kasseihin, kolme pulloa kumpaankin. Nyt minulla oli helppo kävellä, kun molemmissa oli yhtä paljon painoa. Minua raivostuttivat eripainoiset muovikassit. Siihen oli kuitenkin pitänyt tottua, sillä hedelmätiskin vaa’at eivät kuulemma ole ostoskassien punnitsemista varten. Tuo oli minulle käynyt jo aikaa sitten selväksi erään huumorintajuttoman vartijan toimesta. Ehkä se oli hermostunut lisää erään kaupan tutuksi tekemästä lauseesta tai sen alusta. Olin sanonut vartijalle, että on se vaan niin tyhmää olla vartija. Hitto, elämässä on paljon muitakin tyhmiä asioita, mutta tuo vartija oli tarttunut juuri tuohon lauseeseen oikein suurennuslasin kanssa, mikä pelle.
- Ernesti, Buranaa, pitää saada lääkettä että voin taas kokkailla kunnolla, Ilona muistutti minua.
- Selvä, mennään seuraavaksi yläkertaan ostamaan kunnon satsi kipua poistavaa, ilmoitin suunnatessani askeleita
kohti kauppakeskuksen hissiä.