www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

14.5.2006

103. Kontti

Upea pylly, jäin katsomaan mietteissäni kahvinkeittäjäni perään. Pitäisiköhän oikein hankkia sellainen veivattava kahvimylly, nyt kun minulla on pyllyä pyrittävä kahvinkeittäjä. Samalla vaivallahan se jauhaisi pavut, alastomana totta kai. Keittimen alkaessa röpöttää, heräsin haaveistani ja marssin vessaan ottamaan suihkun. En voinutkaan ajatella päivän alkamista ennen paskojen pois hankaamista. Suihkuttelu sujui normaalirutiinien saattelemana, sähkömiesten cd:n pauhatessa täysillä. Nalle Puhiin kääriytyessä muistin, että minulla on tänään saunapäivä. Nyt oli menossa sellainen kausi, että keskiviikkona piti saada olutta ja käydä saunassa ottamassa kunnon hiki pintaan. Heitin Puhin naulaan, puin kalsarit jalkaan ja astelin makuuhuoneen ovelle.

- Huhuu, onko viiruksia? huhuilin varovasti makkariin.

Huoneessa oli täysin hiljaista, joten astuin sisälle ja puin vaatteet päälleni mahdollisimman nopeasti. Ilonan asettama puurokattila oli lattialla täysin koskemattomana. Olikohan virus pelästynyt sitä ja paennut ikkunantiivisteiden välistä raikkaaseen ulkoilmaan, jossa se pikkuhiljaa jäätyi kuoliaaksi? Hihii, olisi kiva nähdä sellainen siniseksi jäätynyt virus, hihittelin tyytyväisenä. En halunnut koskea puurokattilaan, vaan pyysin Ilonaa hakemaan sen pois makuuhuoneesta ja eliminoimaan mahdollisesti viruksen saastuttaman puuro. Ilonan mennessä vessaan tyhjentämään kattilaa, minä puolestani astelin valmiin aamupalapöydän ääreen.

- Kiitos herkkupeppuseni, nämä voileivät ovat juuri oikealla tavalla asetettu.
- Ole hyvä, muistelin sinun pitävän leipiä pöydällä voipuoli alaspäin.
- Hyvää kahvia, totesin hörpätessäni mukista. – Laitoitko tähänkin Buranaa?
- En, sillä kaikki meni niihin lettuihin.
- Ostetaan lisää, niin voit kokkailla mitä haluat.

Keskiviikkoaamu vaikutti vallan loistavalta, vaikka olimmekin nukkuneet pikkaisen liian pitkään. Kuuntelin vessan ääniä aamiaista syödessä ja totesin Ilonan jääneen myös suihkuun. Hieno juttu, puhdas nainen on aina parempi kuin likainen suttura. Tyytyväisyys muuttui kuitenkin hetkessä paniikiksi. Helvetti, meinaako se puhtauden puolijumalatar imettää itsensä kuivaksi minun Puhillani? Ei, sellainen ei käynyt päinsä millään. Minä en suostu jakamaan Puhiani, en, en, en, vaikka se olisi viimeinen pyyhe koko maailmassa. Kahvinjuonti loppui siihen paikkaan, sillä en voinut keskittyä mokan makuun, kun elämääni rassasi noin iso ongelma. Olisi kyseessä ollut vaikka ydinsota, niin se ei olisi haitannut mitään, mutta minun Puhini. Tuskallisen pitkien minuuttien päästä suihkun ääni vaimeni ja kuulin Ilonan rallattelun. En kestänyt enää, vaan nousin ylös ja marssin vessan ovelle. Onneksi hullut eivät juuri lukitse vessan ovia, joten tempaisin oven auki.

- Haa, et kyllä…, aloitin, mutta jätin lauseen kesken ja suuni auki hämmästyksen merkiksi.
- Iiik! Ilona kirkaisi ja pudotti kädessään olleen pyyhkeen lattialle.
- Mikä, mikä tuo on? osoitin pyyhettä.
- Mikko…Alapallo, Ilona niiskutti pelästyneenä.
- Häh?
- Elä suutu, olen aina salaa rakastanut Mikkoa.
- Hehehee, mikä suunnaton helpotus, hekottelin kaksin kerroin.
- Etkö…sinä…olekaan vihainen, vaikka minulla ja Mikolla on näin intiimi suhde?
- Ei haittaa, hiero vaan itseäsi Mikkoon vaikka koko päivä, ei kuule tunnu missään.
- Tosi kanssa?
- Tosi, tosi, kunhan et käytä vaan minun Puhia hyväksesi.
- Hienoa, saanko laittaa Mikon kuitenkin Puhin viereen?
- Totta kait, pitäähän niiden tutustua tarkemmin toisiinsa, kun kerran asuvat samassa vessassa.

Huh, kylläpä helpotti kummasti. Nyt minun ei tarvinnut pelätä ainakaan Puhini koskemattomuuden puolesta. Ajatella jo Puh innostuu naisista, niin se voi jättää minun kuivaamisen ja siirtyä toiseen leiriin. Mikkoa minä en kyllä ympärilleni kietaisisi, vaikka hän onkin Suomen kuuluisin viulunvinguttaja. Lähinnä hän kait pääsi kuuluisuuteen tiukkojen nahkahousujensa ja puolenhehtaarin silmälasiensa ansiosta. Lasien takia hän mahtui kulkemaan vain pariovista. Palasin rauhoittuneena takaisin aamiaispöytään ja hörpin kahvimukin tyhjäksi. Ilona tuli suihkusta sopivasti kaatamaan lisää sumppia, tällä kertaa nätteihin rintsikoihin ja stringeihin pukeutuneena. Niistä näki läpi, joten nätithän ne olivat varmaan kaikkien muidenkin miesten mielestä.

- Mitä tuolla ulkona tapahtuu? hän jäi ihmettelemään keittiön ikkunan ääreen.
- Pitelee varmaan pakkasta tai sataa lunta, tuumasin tunkiessani toista voileipää suuhuni.
- Ei kun siellä on iso kuorkki.
- Koira, ryssä, villieläin tai joku muu kummajainen? ihmettelin mokomaa vieraskielistä sanaa.
- Anteeksi, minun piti sanoa kuorma-auto.
- Millainen? uteliaisuuteni heräsi ja nousin pöydästä nähdäkseni paremmin ulos.

Menin Ilonan taakse ja painauduin kiinni hänen peppuunsa. Otin kiinni hänen tisseistään kaksin käsin ja suuntasin katseeni pihan perälle, jossa kyseinen kuormapeli oli peruuttamassa. Auto oli aivan musta ja siinä näytti olevan jotkut ulkomaalaiset rekisterikilvet. Ovatkohan ne isän avaruudessa kiusaamat kiinalaiset päättäneet muuttaa kostoksi hänen poikansa pihalle? Konttiin mahtuu paljon kiinalaisia, jos sen pakkaa aivan lattiasta kattoon ja jättää riisit pois tilaa viemästä. Seurasimme silmät kovana, kun auto peruutti aivan mattotelineen eteen. Aloin miettiä jonkun naapurin muuttavan jonnekin kauan vaikka töiden perässä, kun auto alkoi laskea konttia maahan. Hetken päästä musta kontti oli maassa, niin että se esti mattotelineelle pääsyn ja vaikeutti naapuritaloon kulkemista. Pääsihän sinne vielä kävellen, mutta mitään autoa ei viereisen talon rapun eteen kyllä ajettu. Sitten minulle tuli mieleen Mätönen. Olikohan se imbesilli tilannut jostain kunnon asearsenaalin, jolla yritti päästä eroon meikäläisestä. Vaihtoehtoisesti se suuruudenhullu häviäjä on myös saattanut keksiä uuden bisneksen, kuten konttibordellin tai -peliluolan.

- Minäkin olen aina halunnut oman ulkovaraston, Ilona huokaisi.
- Mitä sinä varastoisit sinne?
- Vessaharjoja ja rapisevia karkkipussin kuoria.
- Tuossa on kyllä ideaa, totesin katsellessani pihalla näkyviä vihreitä vessaharjoja.

Ihme, ettei kukaan nipottaja ollut tullut vielä mesoamaan noista vessaharjoista. Yleensä joku tulee ovelle nalkuttamaan, ettei täällä saa heitellä parvekkeelta alas mitään. Helvetti, kulkekoot kypärät päässä, jos kerran ovat niin vainoharhaisia. Minä en ainakaan pelännyt minkään parvekkeelta tippuvan tavaran vuoksi. Jos sieltä jotain tippuisi, niin hullun tuuri pelastaa minut kuten ennenkin.

- Nyt se auto lähti, Ilona sanoi.
- Kuski ei tullut edes ulos, totesin ääneen.
- Jospa se oli robotti.
- Tai ujo.
- Niin tai jalaton ja kädetön, Ilonan jatkoi pohtimista.
- Tai se ei osannut avata sitä auton ovea sisältäpäin.
- Tai sit se oli niin pieni, ettei me huomattu kun se kävi ulkona.
- Virus! karjaisin paniikin nostaessa päätään.
- Missä, iiiik!
- Ei kun se autonkuljettaja, jos se oli vaikka virus.
- Ei se niin nopeasti pääse auton rattiin, vaikka olisikin säilynyt puurossa hengissä. Vastahan minä vedin sen alas vessanpytystä. Mistä luulet viruksen saaneen niin nopeasti kuorma-auton tai kerinneen ajaa kuorma-autokortin?
- Ai niin, tuota korttiasiaa en tullutkaan ajatelleeksi, jouduin myöntämään.
- Vedetäänkö varvit? Ilona kääntyi minua kohti ja pussasi suoraan suulle.
- Käykö saunan jälkeen, nyt on jotenkin sellainen olo, ettei hotsituta?
- Okei, otan sitten vain sinulta poskeen pöydän alla, kun juot nuo loput kahvit, Ilona ilmoitti ja meni pöydän alle odottamaan minun istuutumista.
- Kuule, minulla olisi parempi idea, kurkkasin pöydän alle.
- No kerro, pyydätkö jonkun naapureista tuuraamaan?
- Mitä jos menisit katsomaan saunalla olevasta listasta, että onko minulla tänään saunavuoro? Jos on, niin laittaisitko siihen kiukaan viereiselle paikalle lapun, että siihen ei saa kukaan istua tänään. En nimittäin halua istua kenenkään toisten hikien päälle.
- Ernesti, mistä tiesit että tykkään kirjoitella lappuja?
- Olen aika älli.
- Etkö käytä peppusuojaa saunassa?
- Käytän toki, mutta ärhäkkä hiki voi tunkeutua siitä läpi ja iskeä itsensä minun takapuoleen. En haluasi hiota kenenkään toisten hikeä toistamiseen. Omassakin hikoilemisessa on aivan tarpeeksi tekemistä.

Ilona tempaisi vaatteet päällensä, kaivoi esiin valkoisen paperin ja mustan tussin. Annoin hänelle poikkeusluvan jättää rapun ovi auki, jotta pääsee takaisin sisälle. Tällä tavalla vältyimme turhalta ovikellon renkkaamiselta, sillä sen ääni hermostutti minua suunnattomasti. Miten jotkut voivatkin olla niin pässejä, että renkaavaat ovikelloja jopa huvikseen. Sellainen käyttäytyminen ei mennyt minulle kaaliin ollenkaan. Olihan tuossakin toki poikkeus, nimittäin naapureiden ovikellot. Silloin kun itse olin soittamassa niitä, niin minua ei ärsyttänyt niiden ääni ollenkaan. Pitäisiköhän minun asentaa asuntoni oveen ovipuhelin ja poistaa ovikello? Ovipuhelimeen olisi helppo huutaa, että painu vittuun häirikkö. Jos siinä olisi vielä kaksisuuntainen kamerasysteemi, niin voisin tehosteeksi heilutella täällä sisällä vaikka pesäpallomailaa. Tulisi kaikenmaailman turhaan notkujille ja kauppamiehille kiirus lähtö, hihittelin uusille suunnitelmille. Samassa herkkupeppu palasi saunareissulta.

- Puuh, nyt se lappu on siellä saunassa. Laputin varmuuden vuoksi kaksi viereistä paikkaa, sillä minä haluan myös saunomaan tänään. Pidensin muuten meidän saunavuoroa tunnilla.
- Hienoa, soititko isännöitsijäntoimistoon?
- Ei, pyyhin vain tussilla yli seuraavan saunavuoron. Se oliskin ollut illan viimeinen, joten tuskin se Mätönen panee sitä pahakseen.
- Hyvin tehty, taputin häntä pepulle ja nuolaisin nenänpäästä kiitokseksi.




© Rauno Vääräniemi