www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
23.4.2006
Lakritsipussin tyhjennyttyä kuin itsestään, jäimme Ilonan kanssa istumaan nenät vastakkain sohvalle. Minusta tuntui, että lakritsi oli liimannut nenämme kiinni toisiinsa. En uskaltanut liikahtaakaan, sillä pelkäsin nenäni repeytyvän irti. Millä sitten haistaisin kiimaisen naisen, jos nenäni roikkuu Ilonan kärsässä. Olin juuri suunnittelemassa hätänumeroon soittamista, kun lakritsinsyöntikumppanini käänsi päätään, ja naps, nenät olivat irti toisistaan.
- Ernesti, haluatko hieroa tuon mustan nenäsi minun pimperoon?
- Upea ehdotus, mutta sorry, olen Ernestibaatissa.
- Tarkoittaako tämä sitä, että kihlajaisyönämme me panemme kuin kanit? Ilona innostui ja alkoi pomppia sohvalla
kiimaisen kanin lailla.
- Niistä kihlajaisista vielä. Milloin olen luvannut mennä kihloihin kanssasi ja sisältyykö siihen jotain
muutakin?
- Minä muutan tänne!
- Hahahahahaaa.
- Kiva, minustakin on hauskaa asua jonkun toisen kanssa saman katon alla ja jakaa pyttyvuorot.
- Mitä?
- Minä haluan parittomina päivinä ensin aamukakalle, mutta parillisina päivinä sinä saat mennä, kultaseni…
- Helvetti, siinä seinässä on todellakin jotain vikaa,
manailin ääneen.
Ilona katsoi minua pää kallellaan, nuollen samalla kielellään lakritsia suunsa ympäriltä. Minun ajatukseni olivat seinässä ja siinä pesivässä viruksessa. Mitä sille pitäisi oikein tehdä? Voisin purkaa sen pois, mutta siinä tapauksessa saisin jakaa elämäni naapurin Lissun kanssa. Vaikka hän oli kyllä aikamoinen pakkaus, en välttämättä halunnut kumppanikseni epäsäännöllistä työtä tekevää blondia. Blondit ovat luonteeltaan sen verran heikkoja, että hän saattaa tulla joku kaunis päivä luokseni ja ilmoittaa ottaneensa silikonit rintoihinsa.
- Ei tässä seinässä mitään vikaa ole, se on ihan pystyssä, Ilona kummasteli korva olohuoneen seinässä.
- Älä koske siihen, siirry välittömästi etemmäksi!
- Miksi? minä niin tykkään halata seiniä ja kiipeillä niille.
- Tarttuu, paha seinävirus voi tarttua ja saada sinut vaikka käyttämään pitkiä kalsareita.
- Uuuh, hyi, paha seinä, hyi, hyi, sssss! Ilona alkoi sähistä seinälle raivohullun nartun lailla.
- Odota, älä mene shokkiin, minä kyllä keksin jotain, rauhoittelin nyt lattialla nelinkontin sähisevää tulevaa
kihlattuani.
Nyt oli pidettävä pää kylmänä, vaikka mitä tapahtuisi. Virukset olivat tuttuja tietokonemaailmasta, vaikka niitä ei koneellani ole koskaan ollutkaan. Kiitos siitä Pontin Jaskalle ja hänen tekemälle palomuurille. Jaska oli tosin joutunut tekemään palomuuriin pieniä säätöjä, sillä se oli jostain syystä pysäyttänyt kaupunginosasta kaiken muun nettiliikenteen paitsi minun. Miksi näin oli käynyt, ihmettelee internetyhteyden tarjoava operaattori vieläkin useamman miehen voimin. Siinähän ihmettelevät, sillä Jaska ei tunnetusti kertoillut salaisena agenttina tekemisistään ja konsteistaan. Nappasin nopsaan langattoman puhelimen käteeni ja soitin numerotiedusteluun.
- Virusfirmaan kiitos, ilmoitin vastanneelle numerotädille.
- Yhdistän Virukset Veks Virmaan, pieni hetki.
Katselin tyttöystävääni ja hän näkyi nuolevan olohuoneen lattiaa hullun kiilto silmissä. Voi, se vittumainen virus näemmä tarttui häneenkin ja teki pienestä ihmisestä hetkessä sätkynukkensa. Voi helvetti, menetänkö minä nyt vuosisadan parhaimman sielunkumppanin ja tiukimman panopuuni? Ei, elämä ei todellakaan voinut olla näin julma minulle.
- Virukset Veks Virma, mitä voimme poistaa? nuori miesääni vastasi tekopirteästi.
- Kuulehan kloppi, ensinnäkin lopetat sen huumeen vetämisen heti alkuunsa ja toiseksi kerrot nimesi, niin voidaan
päästä asiaan.
- Anteeksi, nimeni on Kasper Destroy, ja toiseksi; en todellakaan käytä mitään huumeita.
- Ernesti Kilari tässä terve, kuis huiskii?
- Meillä menee ihan hyvin, mutta mitä voin poistaa teiltä?
- Et varmaan koske minun munuaisiin tai muihinkaan elimiin, kivahdin mokomallekin elinvarkaalle.
- Siis mitä viruksia voin poistaa? ilmaisin itseni ehkä hieman epätarkasti.
- Seinä, kuiskasin hiljaa.
- Seinä?
- Niin, minun seinässä on virus ja se pitää poistaa.
- Mjaa, voisitteko mahdollisesti lähettää siitä näytteen meille, niin teemme siitä analyysin laboratoriossamme?
- Hullu, ei seinää voi lähetellä kenellekään! karjuin luuriin.
- Hullultahan tuo minustakin kuulostaa, Kasper hymähti.
- Älähän poju kuule ala soittelemaan minulle mitään hulluja, en siedä sellaista ollenkaan.
- Niin tuota, te kyllä soititte meille.
- Poskeasi paviaani!
- Klik!
No voi perse, nyt niiden puhelin meni mykäksi, manailin tuuttaavaa luuria katsellen. Maksaisivat puhelinlaskun, niin ei menisi linjat poikki, perkeleen viiruspellet. Samassa mieleeni tuli toinen vaihtoehto, eli kaveri oli lyönyt minulle luurin korvaan. Kiukusta kihisten aloin näppäillä numerotädin numeroa uudemman kerran, kun sormeni jäykistyi juuri ennen viimeistä numeroa.
- Vitun virus, se on tarttunut tähän puhelimeenkin, karjaisin ja heitin sen kaaressa kirjahyllyn vieressä olevan
kaiuttimen taakse.
- Mjauuuu, Ilona naukui lattialla nelinkontin jalkaani vasten kiehnäten.
- Ei saatana, eikä minulle ole edes kermaa tuolle mirrille, huokaisin hirmuisten paineiden kasaantuessa mustiksi
pilviksi pääni sisälle.
- Hrrrr, minä tiedän, laita siihen sellainen suoja, Ilona sanoi yllättäen.
- Häh, kortsuko?
En tiennyt mitään muuta suojaa kuin nuo kuuluisat kumiukot. Niitähän minulla riitti, joten jos tuossa oli ratkaisu, niin vittumainen virus oli kohta muisto vaan. Aloin jo kaivella taskujani suojatakseni langattoman puhelimeni, kun Ilona tarttui minua kädestä.
- Nuo käytetään kikulin ja pimpin välissä, paitsi ei meidän koska olemme tuleva kihlapari.
- Mitä suojaa missä? eihän minulla ole autossakaan mitään suojapeitettä enkä käytä kuukautissuojia eikä minulla
ole suojakypärää eikä fillaria jossa olisi ketjunsuojaa, panikoin.
- Hys, minä sain kerran kuulla pettämättömän konstin päästä viruksista.
- Älä, kerro minullekin? rukoilin kädet ristissä.
- Printataan suojaksi sellainen virustuholaisen kuva ja laitetaan se siihen saastuneeseen kohtaan.
- Kuva, seinä, printata, hoin sanoja samalla kun korvistani nousi mustat savut.
- Ernesti, sinä savuat kamalasti, Ilona huomautti ja köhi päälle korostetusti.
- Aika hullua, mutta tiedätkö, etteivät ihmiset savua korvistaan?
- Niin…mutta…sinä savuat.
- Olenkin puoliksi robotti.
- Ernesti, herää jo, herää Ernesti, Ilona ravisteli minua hartioista ja kiskoi nenästä.
- En minä nuku, joku, varmaan se virus, laittoi suuhuni kummia sanoja,
puistelin päätäni.
Nuuhkin ilmaa ja totta tosiaan, täällä haiskahti savu. Oliko joku naapuri grillaamassa tammikuussa makkaroita parvekkeella, vai kävikö päänuppini tosiaan ylikierroksilla? Ilona kiskoi minut ylös sohvalta ja kohti makuuhuoneessa olevaa tietokonetta. Laitoimme koneen päälle ja menimme netissä äskeisen Virukset Veks Virman kotisivuille ja tulostimme Ilonan ohjeiden mukaan sieltä viruksentappokuvan. Kuvassa oli joku logo ja sellainen kammottavan isohampainen ötökkä. Teimme varmuuden vuoksi mustavalkoisen ja värillisen tulosteen, sillä emme tienneet, kumpi tepsii paremmin valkoiseen betoniseinään pureutuneeseen virukseen.
- Liimaa sinä. mi-minä en uskalla, pyysin ääni väristen.
- Odota, Ilona ilmoitti ja riipaisi kaikki vaatteensa pois.
- Mitä tuo on, ei meillä ole aikaa makkaranpiilotusleikkeihin.
- Höhlä, kukaan ei tee pahaa alastomalle naiselle, eivät edes virukset.
- Ai niin…mutta jos ne vaikka panee sinua?
- Entä sitten, sitä vartenhan meillä naisilla on pimpero.
Ilona teippasi kuvat ”Ei kortsuja sängyn alle!” paperin molemmin puolin. Toisen hän laittoi suoraan päänhakkaamiskohtaan. Kuulemma sen takia, että siinä se puree kaikista parhaiten virukseen.
- Aika vittumainen tuo virus, manailin päätäni pidellen, sillä tuska seinäni sairastumisesta oli kova.
- Hei, mikä pistää vitun polvilleen? hän kiekaisi ja pomppasi ainakin metrin ylöspäin.
- Kyrpä ja varsinkin iso sellainen!
- Sepä juuri, hän jatkoi ja kaivoi pöytälaatikosta
mustan tussin.
Tämän jälkeen Ilona piirsi molempiin tulostamiimme kuviin ison peniksen kuvan, oikein sellaisen valtavan.
- Ilona, olet kyllä mahtava pakkaus, kiittelin häntä.
- Tykkäätkö sinä tosissaan vielä minusta?
- Valtavasti.
- Nuolaise minun nänniä, edes kerran, pliis.
- Okei, mutta vain kerta. Lupasin ja lipaisin heti perään oikein kunnon sluprsin.
- Kiitos Ernesti, sinun nuolaisu voittaa jopa suljetun sähköshokit!
- Olen paras, olen Ernesti, totesin vaatimattoman minäni tuottamalla vaatimattomalla
äänellä.
Tämän jälkeen jäimme istumaan sängynreunalle, molempien katse seinää seuraten. Puristimme vielä varmuuden vuoksi toisiamme käsistä, sillä huoneessa oleva pelko ja jännitys olivat käsin kosketeltavissa. Epäilin tosin seinässä olevan viruksen pelkäävän tällä hetkellä meitä enemmän.