Käynnistin auton ja lähdin ajamaan kohti lääkäriasemaa. Käyttämäni lääkäriasema on lähellä sitä hypermarkettia, jossa asioin viime kerralla. Käytän mielelläni tuttuja parkkipaikkoja, koska vihaan uusien parkkipaikkojen ajoreittien opettelua. Kyllä elämässä pitää järjestys olla, niin ruokailuvälineiden, kuin parkkipaikkojenkin suhteen. Ajoin Mersun parkkiin pysäköintialueen takimmaiseen reunaan, mahdollisimman kauas muista autoista. Toivottavasti kukaan kusipää ei tule pysäköimään viereen, vihaan noita toisten kylkiin liimautuvia idiootteja. Kävelin parkkipaikan läpi ja olin juuri ohittamassa hypermarketin oviaukkoa, kun sieltä ulos tuleva lihava rouva huudahti minulle.
- Hei herra, voisittekos auttaa minua?
Mieleeni tuli saman tien hississä tapaamani tiukkis ja sen seksuaaliset himot. Tiukkista olisin voinut jossain toisessa tilanteessa vaikka naidakin, mutta tuollaista hinaajaa muistuttavaa tapausta en edes kirveellä uhaten. Päätin olla kuitenkin hieman diplomaattinen, vaikka ahdistus alkoi nostaa taas päätään.
- Valitettavasti lääkärini on kieltänyt kanssakäymisen ylipainoisten ihmisten kanssa.
- Kuulkaapas herra, me lihavat olemme leppoisia, emmekä suutu tuollaisesta herjasta. Nyt otatte nuo ostoskassit käteenne ja
kannatte ne minun autolle, rouva jatkoi.
Ensimmäinen ajatukseni oli huutaa, että osta kameli, mutta asiaa hieman harkittuani päätin mennä kurkistamaan noihin ruokakasseihin, niissä oli varmaan jotain outoa, koska tämä hinaaja niitä niin kovasti minulle tyrkytti. Mielessä kävi, että tantan täytyi olla joku vieraanvallan agentti, joka halusi antaa pommikassinsa minulla ja saada minut näyttämään syylliseltä tämän kaupan räjäyttämisessä. Lähestyin varovasti tanttaa ja kurotin kassit käteeni mahdollisimman kaukaa.
- Missä se auto on? Kysäisin tantalta.
- Tuolla kolmannessa rivissä tuo vihreä Volvo farmari, tantta sanoi ja osoitti auton suuntaan.
Käänsin pääni tantan osoittamaan suuntaan ja jouduin välittömästi paniikkiin. Enhän minä pysty lastaamaan kauppakasseja mihinkään vihreään autoon. Punnitsin mielessäni kaupan räjäyttämistä ja siitä syylliseksi joutumista ja vihreän auton luokse menemistä. Valitsin pitkin hampain vihreän auton pienempänä pahana ja ryntäsin kassien kanssa juoksuun kuin satasen juoksija. Kurvasin kassien kanssa vihreän Volvon taakse ja maastouduin saman tien sen taakse. Nyt on ainakin auto pommin ja kaupan välissä. Viereisestä autosta oli juuri tulossa ulos kaksilapsinen perhe. En voinut ottaa heidän loukkaantumistaan omalletunnolle, joten huusin kuljettajana toimivalle isälle.
- Menkää äkkiä helvettiin, tässä kassissa on todennäköisesti pommi.
Jumalauta, en ole koskaan nähnyt, että vanha diesel Golf lähtee melkein lentoon paikaltaan. Isukki karautti Golfinsa kukkaistutusten ja puskien läpi suoraan kadulle. Minulla ei ollut aikaa jäädä spekuloimaan toisten ajotyyliä, vaan aloin tutkimaan kauppakassien sisältöä kovalla kiireellä. Pikainen analysointi antoi tulokseksi muutaman lenkkimakkaran, maitopurkin, erilaisia säilykkeitä ja rasiallisen kananmunia. Hetken tuumattuani tulin siihen tulokseen, että kananmunat ovat potentiaalisia pommeja, koska niiden paketti oli helppo avata ja oikeat kananmunat korvata vaikka pienillä pommeilla tai kranaateilla. Pikainen vilkaisu auton läpi osoitti tantan olevan vasta noin puolessa välissä matkaa, kerkeäisin hyvin tehdä nämä pommit vaarattomaksi. Haravoin katseellani parkkipaikkaa ja huomasin ison peltisen roskiksen parin auton päässä Volvosta. Painelin kananmunarasia kourassa ja pää matalana autojen välistä roskiksen luo. Nostin roskiksen kantta ja asetin kananmunarasian varovasti sen sisälle. Laitoin kannen varovasta kiinni ja oli juuri poistumassa, kun noin parikymppinen neitokainen oli juuri tarttumassa roskiksen kahvaa.
- Älä koske, ellet halua levitä pieninä palasina ympäri tätä parkkipaikkaa, sanoin hänelle mahdollisimman rauhallisella äänellä,
ettei tämä neitokainen saisi mitään kohtausta.
- Häh? Onkos tämä piilokamera tai joku vastaava juttu? Neito tiedusteli hymyillen ja pälyili ympärilleen.
- Hys, ei ole, vaan totisinta totta. Tuo lihava tantta on vieraanvallan agentti ja sillä on tarkoituksena räjäyttää tämä
hypermarketti kananmunakoteloon kätketyillä pommeilla, selitin tilannetta ja yritin työntää neitoa kauemmaksi roskiksesta.
- Toihan on mun mutsi, olin sen kanssa juuri kaupassa. Mitäs tuolla roskiksessa oikein on? Neito tivasi ja nosti estelyistäni
huolimatta sen kantta.
Nostettuaan roskiksen kannen ylös, neito otti sieltä kananmunarasian ja avasi sen. Katseltuaan aikansa sitä, hän laittoi sen kannen kiinni.
- Mitä nämä meidän kananmunat tuolla roskiksessa tekivät?
- Odottelivat räjähtämistä, mutisin ja mietin samalla tämän nuoren neidon osuutta tässä pommijutussa.
Minä olen katsellut sen verran paljon agenttifilmejä, että tiedän kauniiden nuorten naisten olevan niitä pahimpia piruja. Tutkailin tätä neitoa ja mietin, että onkohan sillä toisen rinnan tilalla sellainen tekorinta, jossa on pistooli tai myrkkynuolia ampuva laite. Siirryin varmuuden vuoksi pari askelta sivuun tulilinjalta. Silloin minulla välähti, tässä oli tosiaankin jotain hämärää, koska en ollut nähnyt neidon kädessä mitään roskiin laitettavaa. Siirryin vielä hieman sivummalle ja kysäisin varovasti.
- Tuota, mitäs olit tuonne roskikseen laittamassa?
- Ai niin, meinasi unohtua. Tätä, tyttö sanoi ja otti suustaan ison valkoisen, äkkiä katsottuna purkkaa muistuttavan klöntin.
Paljosta agenttifilmien katselusta johtuen osasin reagoida asioihin todella nopeasti ja niin tein nytkin. Tajusin varmaan miljoonasosasekunnissa, että kysymyksessä oli erittäin tehokas muoviräjähde, joka lämmitetään toimintakuntoon suussa. Hyvä etteivät kengät jääneet siihen paikkaan, kun ryntäsin juoksuun. Juostessani kiitin luojaani, että olin jättänyt Mersuni parkkipaikan kauimmaiseen nurkkaan, se ainakin säästyisi täydelliseltä tuholta. Ainoastaan jotain rojua voi sataa sen katolle. Päätin kuitenkin soittaa vakuutusyhtiöön ja kysyä vakuutuksen korvausehtoja tässä tapauksessa. Juoksin niin nopeasti, kuin vain pystyin parkkipaikan reunaan ja siellä olevan liikerakennuksen kulman taakse. Istahdin hetkeksi maahan rauhoittumaan, tällainen agenttipuuha ei oikein sovi minulle. Kaivoin kännykän esille ja valitsin vakuutusyhtiön palvelunumeron. Lyhyen pimpelipompeli musiikin jälkeen siellä vastattiin.
- Vakuutusyhtiö Täystuho, asiakaspalvelija Leena puhelimessa.
- Ernesti Kilari täällä terve, olisin kysynyt autovakuutuksen korvausehdoista pommin räjähtäessä.
- Saisinkos auton rekisterinumeron?
Kerroin Leenalle Mersun rekisterinumeron ja luurista kuului hetken aikaa pelkkää näppäinten ääntä. Välillä Leena kuului keskustelevan jonkun toisen asiakaspalvelijan kanssa. Parin minuutin odottelun jälkeen hän tuli jälleen ääneen.
- Kuulepas Ernesti, sinulla on niin hyvät vakuutukset, että vaikka joku räjäyttäisi sinun auton, niin me maksamme sinulle sen
korkoineen.
- Hyvä tietää, on nimittäin hieman tiukka paikka päällä täällä hypermarketin parkkipaikalla.
- Herran jestas, sehän on ihan tässä nurkalla, Leena parahti.
- Niin on, totesin jo rauhallisemmalla mielellä, sillä olihan minulla vakuutusasiat kunnossa.
- Mitä siellä oikein tapahtuu? Leena kysyi ääni väristen.
- Yksi hullu tantta ja nuori nainen vihreästä farmari Volvosta yrittävät räjäyttää tämän hypermarketin. Niillä on useammanlaisia
pommeja mukanaan, valaisin tilannetta.
- Piiiip, sanoi kännykkäni ja linja oli poikki.
Katsoin hölmönä puhelintani ja totesin akun olevan loppu. En voinut uskoa tätä todeksi, että en ollut muistanut ladata puhelimeni akkua. Juuri tällaisella tärkeällä hetkellä se sitten sanoo sopimuksensa irti. Minua alkoi vituttaa niin kovasti, että aloin paukuttaa takaraivoani liikkeen isoon näyteikkunaa.
- Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä, hoin iskujen tahtiin, jotta tajuaisin seuraavalla kerralla olla fiksumpi.
Olin hakannut päätäni jo jonkun aikaa ikkunaan, kun iskuäänien sekaan tuli jotain ihmeellistä ja rytmitöntä koputusta. Lopetin pään paukuttamisen ja ne epärytmiset koputuksetkin lakkasivat. Ravistelin päätä puolelta toiselle, mutta mitään ei kuulostanut olevan ainakaan pahasti irti. Koska nuppi tuntui olevan kunnossa, jatkoin takaraivon paukuttamista ikkunaan. Noin kymmenen iskun jälkeen se epämääräinen koputtelu alkoi taas. Se tuntui tulevan jotenkin oudosti sarjoissa ja kovenevan koko ajan. Lopetin pään paukuttamisen jälleen kerran ja ne koputuksetkin loppuivat, kuin seinään. Nyt minua alkoi ahdistaa oikein todenteolla. Enkö minä pysty enää edes itseäni hoitamaan tällä pään paukuttamisella, ilman harhojen kuulemista. Lysähdin masentuneena näyteikkunaa vasten ja aloin miettimään vaihtoehtoisia hoitoja, kun eteeni pölähti hermostuneen oloinen mieshenkilö Sentinlato myymälän nimikyltti rinnassaan.
- Mitä sinä hullu oikein teet? Myyjä tiedusteli hengästyneenä.
- Näkyykö se päällepäin? Tiedustelin ihmeissäni hänen hullu kommentistaan.
- Mikä?
- No se, että olen hullu.
- Voi jumalauta, älä vaan sano, että olet lomalla jostain laitoksesta.
- En ole, eivät ne huolineet minua sinne, selvensin tilannetta.
- Nyt lopetat tuon ikkunan paukuttamisen tai kutsun Poliisit paikalle, myyjä sanoi tiukka ilme naamallaan.
Hyvä, että hän kerkesi edes lausettaan loppuun, kun alkoi kuulua helvetinmoista sireenien ulvontaa ihan läheltä. Vastapäisen liikerakennuksen ikkunasta peilautui useamman Poliisiauton muodostama letka. Lisäksi kuulosti siltä, että vähän etempänä olisi tulossa vielä jotain isompaa kalustoa, äänimerkkien törähdykset muistuttivat norsun ääntelyä. Myyjä meni jostain syystä ihan kalpeaksi, olikohan sillä mahdollisesti jotain omallatunnolla, ajattelin häntä katsellessani. Koska oma omatunto oli puhdas kuin pulmusella, nousin ylös ja menin kurkkaamaan nurkalta. Poliisiautot estivät osittain näkyvyyden, mutta saatoin havaita niiden välistä, että ne olivat motittaneet juuri liikkeelle lähteneen vihreän farmari Volvon. Pian kajahti komentokaiuttimesta tiukka käsky.
- Tulkaa rauhallisesti ulos sieltä Volvosta. Pitäkää kädet näkyvillä.
Tämän jälkeen seurasimme, kun Volvosta ulostulleet naiset kaadettiin asfalttiin ja raudoitettiin nopeasti. Taisi siinä jossain välissä hieman pamppukin heilahtaa. Minun mielestä tuollaiset terroristit pitäisi hakata kunnolla, eivätpähän olisi ihan heti tavallisia ihmisiä pelottelemassa. Olisin seurannut tätä näytelmää vielä pitempään, mutta muistin sen saamarin lääkäriin menon. Jotenkin vaikeata päästä tällä kertaa tohtorin luokse. Ikävää, että maailma on näin täynnä kaikenlaisia seksihulluja sekä psykopaattisia terroristeja. Käännähdin ympäri ja lähdin suunnistamaan kohti tohtorin vastaanottoa.