www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

21.09.2003

8. Äidin puhelu ja kytevä tiskipöytä

Makasin masentuneena olohuoneen sohvalla, kun puhelin pirahti ärsyttävän pirteällä äänellä. Annoin sen soida muutaman kerran, jotta varmistuisin äänen todella lähtevän tästä ihmisiä yhdistävästä kapineesta. Viimein nousin ylös, nostin luurin korvalle ja vastasin siihen.

- Jos siellä on joku muu, kuin äiti, niin ammu itsesi, sanoin luuriin.
- Ernesti kulta! Kuului luurista äidin ystävällinen ääni.
- Äiti, miksi sinä kidutit minua tällä tavalla?
- Miten rakas poikani? Äiti kuului ihmettelevän.
- Soitat näin myöhään, kello on jo yksitoista.
- Ernesti!
- Mitä äiti?
- Menepäs jääkaapin luokse.
- Miksi? Ei minulla ole nälkä, vituttaa vaan tuo sinun soiton myöhästyminen.
- Mene nyt sinne jääkaapin oven luokse, äiti komensi tiukan oloisesti.

En ymmärtänyt ollenkaan miksi minun piti mennä syömään jotain kesken puhelun. Luulikohan äiti, että pienellä välipalalla unohtaisin hänen katalan temppunsa? Koska kyseessä oli äitini, en viitsinyt alkaa väittämään vastaan, vaan otin puhelimen käteeni ja lähdin kävelemään luuri korvalla kohti jääkaappia. Onneksi minulla on puhelimessa niin pitkä johto, että se mahdollisti aika vapaan liikkumisen asunnossa. Äiti oli niin vanhankansanihmisiä, ettei hän soittanut koskaan kännykkään. Tämä olikin ainoa syy, miksi minulla oli vielä lankapuhelin.

- Äiti, nyt minä olen jääkaapilla, eikä täällä ole oikeastaan juuri mitään.
- Pistä se ovi kiinni mutta muista ottaa ensin pää pois oven välistä, äiti opasti.
- Okei.
- Mitäs siinä jääkaapin ovessa lukee?
- Helkama, kuinka niin? Ihmettelin äidin kiinnostusta minun jääkaapin merkkiä kohtaan.
- Siinä alempana, äiti tarkensi.
- Hmmm, tässä on lappu, jossa lukee, että äiti soittaa tiistaina vasta yhdeltätoista, tavasin omia harakanvarpaitani ihmeissään.
- Eli minähän soitin ihan ajoissa, äiti selitti rauhallisesti.

Katselin tuota lappua epäuskoisena, olikohan se jonkun humanoidin laittama? Itse en millään muistanut sellaista kirjoittaneeni, vaikka käsiala kyllä näytti ihan omalta. Päätin varmuuden vuoksi polttaa koko lapun. Otin keittiön kaapista tulitikut ja sytytin käteen ottamani lapun palamaan. Palavan lapun heitin tiskialtaaseen.

- Äiti, voiko tiskiallas jäädä kytemään?
- Voi Ernesti parka, eihän metalli pala, äiti huokaisi.
- Miksi sinä soitit näin myöhään?
- Etkö sinä muista, että minulla oli lääkäriaika tänään heti aamusta. Sen takia sinulla oli se lappu jääkaapin ovessa.
- Ai niin, sanoin äidille, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä lääkäristä.
- Miten sinä olet voinut? Joko hait uusia rauhoittavia?
- Minulla menee ihan hyvin, ainoastaan saippua vittuili aamulla.
- Kiva kuulla. Ethän vaan syönyt sitä saippuaa?
- En tietenkään, pidätkö sinä minua ihan hulluna? Parahdin.
- Hieman kyllä. Minulla puolestaan on ongelmia isän voinnin kanssa, äiti huokaili.
- Mikä isää vaivaa? Tiedustelin, vaikka se ei oikeastaan kiinnostanut pätkääkään.
- Isä kävi ostamassa taas uuden auton.
- Mitä ongelmia siitä voi tulla? Ihmettelin asiaa ja aloin jo hiukan kiinnostua isään liittyvästä ongelmasta.
- Sen automyyjän etunimi oli ollut Ernest, äiti nyyhkytti.
- Varmaa asiallinen kaveri, vaikka joutuukin tulemaan toimeen ilman iitä, totesin äidille.
- Isä ei vaan ole samaa mieltä, äiti jatkoi niiskuttaen.
- No kerro?

Tämän jälkeen äiti kertoili miten Isä oli saanut raivarin siellä autoliikkeessä ja hajottanut sen myyjäparan kopinkin ihan atomeiksi. Autoliike oli onneksi perunut syytteen isää vastaan, koska hän oli maksanut aiheuttamansa vahingot käteisellä.

- Eihän tässä ole enää mitään ongelmaa, jos kerran vahingotkin ovat maksettu, sanoin äidille.
- On tässä. Isän rahat menivät niin vähiin, että hän joutui tyytymään uuteen Yarikseen.
- Mitä vikaa siinä on?
- Se on keltainen, äiti parahti.

Silloin minulle selvisi tilanteen kauheus. Isä ei voinut sietää periaatteensa vuoksi mitään kirkuvia värejä, kuten minä en voinut sietää vihreätä väriä.

- Miksi keltainen? Kysyin äidiltä.
- Se oli ainoa yksilö, johon isän rahat riittivät ja minkä sai heti mukaan.

Olisinhan minä voinut lähettää hänelle hieman lisää rahaa siihen autoon, mutta tiesin isän olevan tosi jääräpäinen avun pyytämisen suhteen. Oikeastaan minun olo parani kokoajan, kun kuulin muillakin olevan ongelmia.

- Ernesti, äiti huhuili.
- Niin äiti.
- Haluatkos tietää loput, mitä isälle sattui sen autonoston takia?
- Kerro, alan olla oikeastaan jo aika utelias.
- Isä päätti maalata itse sen auton hieman rauhallisemmalla sävyllä, äiti aloitti kertomista.
- Tuliko siitä hyvä?
- Ei sitä maalattukaan, hain hänet vasta putkasta, äiti niiskutti.
- Häh?

Isä oli lähtenyt rautakauppaan polkupyörällä, koska ei iljennyt liikkua sillä kirkuvan keltaisella autollaan. Kaupasta isä oli ostanut kuuleman mukaan muovikassillisen erivärisiä spraymaaleja. Koska matka rautakaupasta kotiin oli aika pitkä, päätti isä mennä vähän rauhallisempaa paikkaan testailemaan niitä maaleja. Isä oli mennyt erään sillan alle ja alkanut kokeilemaan niitä maaleja maassa oleviin kiviin ja puunkappaleisiin. Hieman aikaa maalailtuaan, oli paikalle ilmestynyt isän puheiden mukaan kolme nuorta kaveria omat maalipurkit käsissään. Pojat olivat kysyneet lupaa testata isän maaleja ja isä oli mennyt antamaan luvan. Pojat olivat maalailleet aikansa ja jättäneet lopulta isän yksin sinne sillanalle. Tähän asti kaikki oli vielä mennyt ihan hyvin, mutta sillalle noustuaan oli siellä ollut Poliisit häntä vastassa. Isällä oli ollut muovikassissaan omat ja poikien jättämät tyhjät spraypurkit. Poliisit kävivät valokuvaamassa sen sillan alustan ja veivät isän putkaan.

- Saiko isä pampusta? Kysyin kesken äidin kertomuksen.
- Ernesti! Äiti kivahti.
- Miten isä nyt voi?
- Istuu siellä Yariksessa ja hokee itsekseen keltaisen auton olevan hänelle rangaistus.
- No niin, nyt isä tietää miltä minusta tuntui, kun hän osti sen vihreän auton.
- Muuten, miten isä saattoi testailla eri maaleja, hänhän on aika pahasti värisokea? Ihmettelin.
- Sitä ne Poliisitkin kysyivät minulta, äiti tuumasi masentuneen kuuloisena.
- Minkähän värisenä isä näkee sen keltaisen Yariksen?
- Omien puheidensa mukaan hän kyllä näkee sen keltaisena, mutta minä en usko. Äiti epäili.
- Miten niin?
- Kävimme sillä kerran kaupassa ja vieressä oli samanlainen, mutta punainen Yaris. Kaupasta tullessamme isä meni sovittamaan avainta siihen punaiseen Yarikseen.
- Mikä oli selitys?
- Halusi kuulemma kokeilla, että onko niissä todella erilaiset avaimet.
- Oliko? Tiedustelin uteliaana, koska minuakin hieman huolestutti kyseinen seikka.
- Oli ne erinaiset, äiti huokasi.

Isää ei saanut millään myöntämään, ettei hän näe kaikkia värejä oikein. Toivottavasti hän tottuu sen uuden autonsa väriin ennen pakkasten saapumista. Pakkasella alkaa olla kylmä istuskella autossa, ellei laita sitä käyntiin.

- Ernesti, mene käymään tänään siellä lääkärissä.
- Onko ihan pakko?
- Kyllä, jos oireesi pahenevat, niin saat hieman apua niistä lääkkeistä.
- Entä jos minä kuolen niihin, kuten se naapurin koira?
- Ei niitä pidä syödä kaikkia kerralla, kuten syötit sille koiralle.
- Okei.
- Pärjäätkö nyt? Äiti tiedusteli.
- Totta kai.
- Soitan taas huomenna, tasan kymmeneltä, äiti lupasi ja sulki puhelimen.

Nyt minun päivärutiinit olivat jälleen kohdallaan. Äidin puhelinsoitto oli todella tärkeä päivän sujumisen suhteen. Vaikka äiti vuodattikin taas isään liittyvistä ongelmista, niin pelkkä hänen äänensä kuuleminen riitti rauhoittamaan minun olotilaani. Laitoin puhelimen paikoilleen ja kävelin keittiöön ottamaan lasillisen vettä. Vettä juodessani minulle iski paniikki, tuo perkeleen tiskipöytähän saattaa leimahtaa ilmiliekkeihin minun ollessa lääkärissä. Vaikka äiti oli vakuutellut, ettei se pala, en sitä ihan uskonut. Heillä oli muistini mukaan hieman erilainen tiskipöytä, joten mistä äiti voi tietää, ettei tämä malli jää kytemään. Missään kohti ei kyllä näkynyt mitään merkkejä kytemisestä, mutta sehän saattoi olla tuntien prosessi ja erittäin vaikeasti havaittavissa.

Olin niin jumissa tämän asian suhteen, että menin taas makuuhuoneeseen ja aloitin seinähoidon. Paukuttaminen auttoi jälleen asiaan, sillä jo muutaman lyönnin jälkeen pystyin paljon rauhallisemmalla mielellä miettimään tätä ongelmaa. Minulle tuli mieleen, että kellarissa on seinällä sammutin ja sammutuspeite. Kävin avaintaulusta kellarin avaimen ja laitoin kengät jalkaani. Menin sen jälkeen hissiin ja sillä kellarikerrokseen. Kävelin vähän matkaan kellarin käytävää ja tulin verkkokoppien luokse. Sillähän ne sammutin ja peite olivat, kuten oli muistellutkin. Sammutinta en viitsinyt ottaa, koska ne sottaavat aivan liikaa.

Yritin repiä sitä sammutuspeittoa pois seinästä, mutta joku mäntti oli ruuvannut se suojuksen niin tiukasti seinään, etten saanut sitä irti. Koska en halunnut sitä ottaa pois suojapussistaan, niin otin sammuttimen ja aloin hakata sillä peitteen kiinnitysruuvia irti seinästä. Olin juuri päässyt vauhtiin tässä hakkaamisessa, kun paikalle ilmestyi nutturapäinen nainen.

- Mitä sinä puuhaat? Tämä tiukkis kivahti.
- Ei vittu kuulu sinulle, karjaisin takaisin.
- Ei sitä peitettä saa varastaa.
- En minä vastastakaan, ainoastaan lainaan täksi päiväksi.
- Minä vaadin, että laitat heti sen sammuttimen takaisin seinälle ja menet pois täältä kellarista, tiukkis marmatti.
- Saan minä täällä olla, sanoin hänelle ja mietin samalla, että leppyisiköhän tuo, jos vähän puristelisin sitä rinnoista.

Hui, mitä minä olen ajattelemassa. Minun piti keskittyä tähän sammutuspeitteen irtiottamiseen ja mieleen tuli tuon tiukkiksen tissit. On se kumma miten seksi tulee aina mieleen naisten kanssa tekemisissä ollessa. Varsinkin kun olen jättänyt ne rauhoittavat pois, on ajatukset alkaneet harhailemaan tuolla osa-alueella entistä useammin. Koska minulle tuottaa suuria vaikeuksia keskittyä kahteen asiaan kerrallaan, jäin nyt pelkästään tuijottamaan tämän tiukkiksen tissejä.

- Mitä sinä tuijotat? Minähän käskin poistua täältä, tiukkis kivahti.
- Minä mietin vaan, että leppyisitkö sinä, jos minä puristelisin sinua rinnoista, vastasin asiaa sen koommin ajattelematta.
- Mitä? Yritätkös sinä vielä lähennellä minua täällä kellarissa?
- En tietenkään, ainoastaan hieman rauhoitella.
- Minä en rauhoitu, jos minua puristellaan rinnoista, tiukkis raivosi ja polki jalkaa lattiaan.
- No millä sitten?
- Niin mitä?
- Rauhoitut.
- Minä en rauhoitu, ennen kuin poistut täältä kellarista, tiukkis raivosi.

Minua alkoi aivan suunnattomasti vituttaa tämän nutturapään möykkääminen ja häiriköinti. Olisi mennyt vaan ohi ja hoitanut omat asiansa, mokomakin kellaripoliisi. Pienen hetken kävi mielessä täräyttää tuota kahjoa harppua sammuttimella. Onneksi päässä syttyi joku lamppu, joten jätin kumauttamatta. Asiaa taaskaan sen kummemmin miettimättä, laitoin sammuttimen lattialle, avasin housuni ja otin vehkeen käteeni.

- Ime tätä, niin ei ainakaan huuto kuulu, sanoin tiukkikselle mela kädessä.
- Oooh, onpa. Tiukkis aloitti, mutta jatkoi pian äskeisellä nuotilla.
- Minuahan ei mulkulla lahjota.

Tämän jälkeen täti poistui nopein askelin, taakseen vilkaisematta. Tädin mentyä laitoin housut kiinni ja irrotin peitteen seinästä parilla iskulla. Laitoin sammuttimen takaisin telineeseensä ja poistuin myös kellarista. Olin juuri hissinoven luona, kun kuulin vaimeaa keskustelua seuraavalta tasanteelta. Kuulosti ihan siltä, kun se äskeinen kanttura olisi ollut puhelimessa. Höristelin korviani, jotta kuulisin kenelle tiukkis oli soittamassa. Pelkäsin hänen tekevän jonkun keksityn ilmoituksen Poliisille. Onneksi oli aika hiljaista, niin kuulin keskustelun aika hyvin. Vastapuolen kommentteja en harmikseni voinut kuulla.

- Juu iso oli.
- Totta kai teki mieli.
- Hullu, sehän on julkinen paikka.
- Tässä samassa talossa.
- Täytyy mennä, palataan myöhemmin juttuun.

Huh, ei se ainakaan minusta kuulunut puhuvan, koska ei maininnut mitään kellarista tai sammuttimesta. Tyytyväisin mielin painoin hissin nappia ja jäin odottelemaan sen saapumista. Ajoin hissillä yläkertaan ja menin kotona suoraan keittiöön. Vedin sammutuspeitteen pois suojastaan ja levitin sen huolellisesti koko tiskipöydän päälle. Kävin vielä varmuuden vuoksi kaksi sangollista vettä vessasta. Nyt vaikutti siltä, että pystyn lähtemään hoitamaan päivän asioita. Minulla oli varattuna lääkäriaika tälle päivälle. Aika oli varattu aamusta iltaan varmuuden vuoksi. Minua hoitava lääkäri tietää, etten voi sietää lekuriin jonottamista ja olimme sopineet, että aika on aina aamusta iltaan, menin mihin aikaan tahansa. Tohtori Psyko oli oikein asiallinen lääkäri.




© Rauno Vääräniemi 2003