Istuskelin sohvalla ja odottelin rakkaan äitini puhelinsoittoa. Minua alkoi jälleen hieman hermostuttaa, sillä äidin soitto oli jo puoli minuuttia myöhässä. Pitikö minun lähteä ostamaan äidille tarkempi kello? Tämä odottaminen teki minut suorastaan hulluksi. Minun teki mieli soittaa äidille ja kysyä syytä tähän kiduttamiseen, mutta isän suhtautumisen takia en voinut sitä tehdä. Tarkistin kellonajan varmuuden vuoksi kaikista kotona olevista kelloista ja vielä tekstitelevisiosta. Jokainen aparaatti oli sitä mieltä, että äidin soitto oli tosiaan myöhässä. Äidin piti soittaa tasan kymmeneltä ja kello oli kolme minuuttia yli, kun en kestänyt enää. Minun oli aivan pakko saada joltain vahvistus tähän kellonaikaan. Hain makuuhuoneesta kännykän ja valitsin sen muistista kelloliikkeen puhelinnumeron. Puhelin hälytti muutaman kerran ja pian kuului tuttu ääni vastaavan.
- Kelloliike Aikarauta, kelloseppä Viisari puhelimessa.
- Huomenta vaan käkikello, Ernesti täällä kaipailisi hieman apua.
- Kukkuu vaan Ernesti, Viisari vastasi.
- Äiti ei ole soittanut vieläkään, tilitin Viisarille.
- Vai niin. Annas kun arvaan, sinä haluat tietää mikä on tarkka aika tällä hetkellä, Viisari pähkäili linjan toisessa päässä.
- Joo, onko se tosiaan jo yli kymmenen? Eihän Suomea ole vaan viime yönä jaettu eri aikavyöhykkeisiin?
- Ernesti, kyllä kello on jo yli kymmenen, olen pahoillani äitisi puolesta.
- Entä ne aikavyöhykkeet?
- Ei ole jaettu ainakaan viime yönä eri aikavyöhykkeisiin.
- Kiitos sinulle, nyt minun ei tarvitse tuhota kotona olevia kelloja, huokasin helpottuneena.
- Miksi sinä ne olisit tuhonnut? Viisari kummasteli.
- Luulin niiden liittoutuneen minua vastaan.
- Älä tuhoa, vaikka mielelläni sinulle uudet möisin, Viisari neuvoi.
- Kiitos.
- Ole hyvä.
Puhelu ei auttanut olooni ollenkaan, ainoastaan kelloni pelastuivat sen ansiosta. Nousin harmissani sohvalta ja kävelin edestakaisin asunnossa. Menin vielä puhelimen luokse ja painoin korvani sitä vasten, jos vaikka soittoääni olisi jostain ihmeen syystä niin vaimea, ettei se kuulukaan. Kuuntelin aikani, mutta puhelin pysyi mykkänä. Hetken aikaa minulla kävi mielessä soittaa kännykällä siihen, mutta en uskaltanut varata linjaa. Olin todella pahassa umpikujassa tällä hetkellä. Koska en löytänyt mitään poispääsyä, menin makuuhuoneeseen ja aloin hakata päätä seinään. Tovin paukuttelun jälkeen minulla syttyi heikko lamppu päässä, minun pitää soittaa sinne puhelinyhtiön asiakaspalveluun. Otin jälleen kännykän käteeni ja valitsin sen muistista kyseisen asiakaspalvelun numeron. Minulla on onneksi kaikkien tarpeellisten asiakaspalveluiden numerot puhelimeni muistissa. Jos minulla oli huonoa tuuria äidin soittamisen suhteen, niin minun puheluihini vastattiin todella nopeasti. Nytkin puhelin kerkesi soida vain pari kertaa, kun nuori naisääni vastasi siihen.
- Puhelinyhtiön asiakaspalvelussa Kirsi, kuinka voin auttaa?
- Ernesti Kilari täällä hei, haluaisin tietää, että onko minun puhelimessa jotain vikaa?
- Saisinko teidän puhelinnumeron?
- Se on 7777888.
- Onko se jotenkin rikki?
- En minä tiedä, sen takia teille soitinkin.
- Ottakaa luuri käteen ja kuunnelkaa kuuluuko valintaääntä, Kirsi selitti.
- En voi.
- Miksi ette?
- Odotan puhelua, enkä sen takia voi ottaa sitä luuria käteeni.
- Jospa minä soitan teille?
- Et soita, varaat sillä linja ja se puhelu voi mennä ohi.
- Pieni hetki, kysyn tekniseltä puolelta, että onko teillä päin ollut jotain vikaa.
Jäin odottelemaan hermostuneena vastausta sieltä tekniseltä osastolta. Kello kävi jatkuvasti ja näytti jo varttia yli kymmentä. Tämä ei ollut ollenkaan äidin tapaista, sille oli varmaa sattunut jotain vakavaa. Minun oli aivan pakko saada joku vastaus tähän epätietoisuuteen mahdollisimman pian. Paukutin päätä samalla seinään, kun odottelin Kirsin vastausta. Pienen odottamisen jälkeen puhelimesta kuului Kirsin ääni.
- Haloo, ei siellä teknisellä puolella tiedetty mitään siellä päin olevista vioista.
- Voi perkele, manasin ja löin päätä samalla hieman kovempaa seinään.
- Tässä linjassa taitaa olla jotain vikaa, kuuluu jotenkin kumma paukutus, Kirsi kummasteli.
- Tee vikailmoitus, jos se kerran häiritsee sinua, sanoin Kirsille ja iskin päätä seinään entiseen malliin.
- Minäpäs ilmoitan saman tien.
- Kiitos ja kuulemiin, tuumasin ja katkaisin yhteyden.
Vittu, tuostakaan asiakaspalvelusta ei ollut minkäänlaista apua. Olisivat lähettäneet miehen tutkimaan tätä asiaa. Pienen päänsäryn saattelemana kävelin olohuoneen puhelimen luokse. Istuuduin sohvalle, jotta olisin mahdollisimman lähellä äidin soittaessa. Olin aivan hermoromahduksen partaalla, kun puhelin pirahti. Nappasin salamannopeasti luurin käteeni ja karjaisin siihen.
- Miksi vitussa sinä kiusasit minua tällä tavalla?
- Täh? Kuului luurista todella hämmästynyt miehen ääni.
- Kuka siellä? Isäkö?
- Eiku täältä puhelinlaitoksen vikapalvelusta. Halusimme vain varmistaa, että teidän puhelimenne toimii, ääni jatkoi hieman arastellen.
- Vittu, käskinkö minä teidän soittaa tänne? Raivosin tuolle ääliölle.
- Ette, mutta tällä tavalla saimme selville, että puhelimenne toimii. Eikös se ole hyvä asia?
- Ei vitussa ole, nyt äiti saattoi yrittää soittaa samaan aikaan.
- Mutta voihan se äitisi soittaa uudemman kerran, jatkoi miehen ääni toisessa päässä.
- Entä jos ei soita?
- Voi luoja, huokasi vikapalvelun pelle.
- Saatana ennemminkin sinun kanssa, karjaisin ja paiskasin luurin niin kovaa paikalleen, että siihen ilmestyi pieni halkeama.
Mikä vittu noita ihmisiä vaivaa, soittelevat toisten koteihin kuin omiin ja kertovat muka tehneensä jonkun todellisen palveluksen. Minähän nimenomaan kielsin soittamasta minulle. Taidankin hankkia seuraavaksi satelliittipuhelimen. Joutuu asentaja käymään kuussa katsomassa, että onko keskuksessa jotain vikaa. Minua vitutti niin suunnattomasti, että otin uudelleen sen puhelinyhtiön asiakaspalvelun numeron ja soitin sinne. Nyt sain odotella jo hieman pitempään, ennen kuin Kirsi taas vastasi.
- Puhelinyhtiön asiakaspalvelussa Kirsi, kuinka voin auttaa?
- Lehmä! karjaisin luuriin ja paiskasin sen paikoilleen taas niin voimakkaasti, että halkeama luurissa isoni.
Hieman helpotti, kun sain kertoa mielipiteeni tuollaiselle asiakaspalvelukantturalle. Ei uskaltanut nauta itse soittaa, vaan laittoi jonkun toisen asialle. Onneksi kaikki naiset eivät ole samanlaisin kantturoita. Puhelun jälkeen kävelin parvekkeelle ja huusin kaiteeseen nojaten niin lujaa, kuin jaksoin.
- Äiti mene puhelimeen, täällä huutaa Ernestiiiii.
Jatkoin huutamista sellaisen viitisen minuuttia, kunnes joku idiootti päätti tulla minun ja äidin väliin.
- Vitun mölyapina, ota puhelin käteen ja soita sille äidillesi.
- Pidä huolta omista asioista, äläkä tule minun ja äidin väliin tyhmillä kommenteillasi, karjuin tuohtuneena takaisin.
- Mene sitten käymään siellä äitisi luona idiootti, jatkoi tämä äskeinen ääni vittuuntuneen kuuloisena.
- En voi, äiti voi soittaa sillä aikaa, jatkoin karjumista parvekkeella.
- Tapa sitten ittesi.
- Kuka täällä uhkailee meidän Ernestiä? Kuului nyt alakerran Maijan tuohtunut ääni.
- Ei kukaan, se vaan lipsahti, äskeinen huutaja alkoi perua sanojaan.
- Jos Ernesti on hullu, niin ei se tarkoita sitä, että sen pitäisi tappaa itsensä, Maija jatkoi.
- Ei tietenkään, tuo huutaminen vaan vitutti.
- Maija! Huusin alakertaan.
- Niin Ernesti.
- Missä tuo runkku asuu? Voisin käydä siellä kylässä kirveen kanssa.
- Ei Ernesti, siitä jää niin ikävät jäljet asuntoon, menisit vaan takaisin sisälle ja olisit hiljaa, Maija neuvoi rauhallisesti.
- Okei, tuumasin ja kävelin takaisin sisälle.
- Ja sinä runkku siellä vastapäisessä talossa, jos vielä kerran huutelet Ernestille jotain, niin tulen sinne ja leikkaan munasi irti,
Maija kuului vielä huutavan.
Vaikka minulla ja Maijalla oli aina välillä yhteenottoja, oli hän kuitenkin viimekädessä aina minun puolella miehensä Osmon kanssa. Ymmärsin kyllä Maijaa oikein hyvin niinä huonoina päivinä, eihän kukaan jaksa aina olla ystävällinen toisille ihmisille. Parvekkeella käyminen auttoi hieman olotilaani, päätä ei särkenyt läheskään yhtä paljon, kun hieman aikaisemmin. Äidin puhelun suhteen tilanne ei helpottanut ollenkaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli näin paljon myöhässä soittonsa kanssa.