www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

07.09.2003

6. Saippuapainajainen

- Auts, karjaisin samalla kun sain silmäni auki.

Pitikö minun perkeleen hullun mennä sammumaan olohuoneen sohvalle? Nyt ovat niskat oikein kunnolla jumissa ja vitutus sen mukainen, eli todella mahtava. Nousin vaivoin ylös sohvalta ja kävelin pää kallellaan makuuhuoneen seinän luokse. Mielessäni oli ottaa hieman seinähoitoa tämänhetkiseen olotilaani, mutta kipeä niska esti sen tehokkaasti. Vaikka kuinka yritin taivuttaa päätä iskuun, ei se jäykän niskan takia onnistunut mitenkään.

Koska minulla oli pakkomielle hakata tuota seinää, tein pienen improvisaation ja kävin hakemassa keittiöstä yhden kattilan. Otin kattilasta tukevan otteen ja aloin paukuttaa sitä pohja edellä makuuhuoneen seinään. Hakkasin sitä suurin piirtein varttitunnin verran, enempää en jaksanut tällä kertaa. Jätin kattilan kuitenkin makuuhuoneen sängylle, jos vaikka sille olisi aamun mittaan vielä käyttöä. Kattilan paukuttamisen jälkeen totesin, että minulla on niskan lisäksi nyt myös käsi kipeä. Totesin päivän alkaneen hieman tympeän oloisena ja riisuin vaatteeni makuuhuoneen sängylle. Kävin hakemassa olohuoneesta yhden cd:n ja menin sen kanssa vessaan. Laitoin levyn kannettavaan soittimeen ja painoin play-nappia. Kohta vessan täytti ihanan rauhoittava musiikki. Avasin hanan ja menin jo vähän paremmalla tuulella suihkun alle.

Tarkoituksenani oli saippuoida itseni, mutta käteen ottamani saippuapala ei jostain syystä suostunutkaan yhteistyöhön tänä aamuna. Se perhanan saippua päätti vaihtaa paikkaa ja päätyi lattialle vessan oven viereen. Tulin harmistuneena pois ammeesta ja yritin ottaa saippuaa käteeni. En onnistunut tälläkään kertaa, vaan saippua luiskahti kädestäni pesukoneen viereen.

- Perkele, nyt riittää, karjaisin musiikin pauhun yli.

Avasin vessan oven ja kävelin keittiöön. Otin ruokailuvälinelaatikosta haarukan ja marssin se tanassa takaisin sen röyhkeän saippuan luokse. Hiivin vaivihkaa, haarukka ovelasti selän takana piilossa tämän häirikkösaippuan luokse ja keihästin sen nopealla ja tarkalla pistolla.

- Kuka on nyt pomo? Näetkös, miten tuollaiselta häiriköltä otetaan luulot pois, puhisin tälle saippualle.

Olin astumassa jo takaisin ammeeseen saippua haarukassa, kun minulle tuli mieleen kauheita ajatuksia. Jos tämä häirikkösaippua pääsee vaikuttamaan täällä vessassa oleviin muihinkin pesuaineisiin ja tarvikkeisiin, niin enhän minä pärjää niiden kanssa jatkossa ollenkaan. Katselin tarkasti hyllyllä olevia shampoopulloja, mutta ainakaan vielä en huomannut niiden käyttäytymisessä mitään outoa. Pyykkipulveripaketti sen sijaan näytti olevan hieman vinossa. Muistaakseni laitoin sen viimeksi aivan suoraan pesukoneen linjojen kanssa. Olin aivan varma, että sillä ja saippualla oli jotain suunnitelmia minun suhteen. En halunnut riskeerata mitään, vaan kävelin saippua haarukassa asuntoni ulko-ovelle. Avasin oven ja nyppäisin toisella kädellä saippuan pois haarukan piikeistä. Saippua kolahti ylätasanteelle, liukui siitä hieman ja kopsahti alempana olevalle portaalle. Jotenkin minusta näytti, että se irvisteli minulle haarukan piikkien tekemillä rei’illä.

- Minullehan et perkeleen suopapala irvistele, karjaisin tälle ja potkaisin sitä samalla.

Tästä saippua saikin jalat alleen ja katosi iloisesti pomppien kohti alempia kerroksia. Kolinan lakattua käännyin ympäri ja huomasin tuijottavani suoraan Aila Korvettia.

- Häh, etkös ole ennen alastonta miestä nähnyt? Tiuskaisin tälle kantturalle.
- Olen toki, mutta mitä sinä täällä rapussa teet alastomana?
- Hankkiudun eroon häiriköivästä saippuasta.
- Jaa, oliko se sellainen pieni ja vihreä, joka tuli lentävällä lautasella, Aila tirskui.
- Voi vittu, en kait minä niin hullu ole, että luulisin saippuoiden tulevan lentävillä lautasilla.
- Etpä tietenkään, muuten vaan riehut saippuan kanssa täällä rapussa.
- Muuten, onkos teillä sellaista nestemäistä saippuaa? Minulla pääsi äsken oma saippua loppumaan.
- O-onhan meillä, Aila änkytti.
- No kipaisepas sitten hakemassa minullekin hieman sellaista. En tarvitse kovin paljoa, ihan vain yhtä pesukertaa varten.

Kyllä nämä Korvetit olivat sitten hankalia naapureita, nytkin sain kääntää Ailan ympäri ja tönäistä hänet matkaan. Taitaa olla tosi tyhmä ämmä, kun ei suoraa puhettakaan tajua. Ailan hävitessä sisälle, minä menin heidän raollaan olevan oven luokse kuuntelemaan. Minua kiinnosti suunnattomasti, että mitä satuja se kanttura taas siellä sisällä miehelleen kertoilee. Haukkuu varmaan minua taas hulluksi ja uhkaa soittaa Poliisille. Pekka taisi olla myös suihkussa, koska veden laskeminen loppui ja keskustelun äänet kuulostivat tulevan vessasta.

- Kultaseni, etkö sinä mennytkään sinne kauppaan? Pekka kuului kysyvän.
- Eiku mulkku, tai siis saippua, Aila soperteli.
- Häh? Pekka ihmetteli.
- Tarvitsen saippuaa, Aila sai selitettyä.
- Ai sinne kauppareissulle?
- Eiku tuonne rappuun.
- Oletko sinä kultaseni ihan kunnossa?
- Anna nyt perkele se saippua, että pääsen siitä naapurin kullista Ernestistä eroon, Aila rääkäisi.
- Mistä kullista? Pekka jatkoi uteluaan.
- Tänne se saippua!

Pian Aila ilmestyi litran saippuapullo kädessään ulko-ovelle. Ilmeestä päätellen hänelläkään ei tainnut olla kaikki kotona yläpäässä.

- Tässä se saippua, Aila kivahti ja iski saippuapullon kouraani.
- Ehei rakas naapurini, enhän minä näin paljon voi teiltä saippuaa ottaa. Minulle riittää paljon vähäisempikin määrä, selitin hänelle hymyillen.
- Ei ole vähempää, on vain tuo, Aila tiuskaisi ja vetäisi oven kiinni nenäni edestä, hyvä ettei vehkeet jääneet oven väliin.

Mikä perkele noita ihmisiä riivaa, etteivät puhetta usko. Minä en jumalauta tarvitse näin paljon tätä saippuaa. Minua alkoi oikein ahdistaa mokomakin epäkohtelias käyttäytyminen. Koska en halunnut viedä kotiini mitään isoja saippuamääriä, avasin sen saippuapullon korkin ja tyhjensin siitä suurimman osan Korvettien postiluukusta sisälle. Perkele, kun ei kerran puhetta uskota, niin peskööt sitten eteisen mattonsa. Saatuani saippuamäärän haluamakseni, laitoin korkin takaisin pulloon ja lähdin huomattavasti paremmalla tuulella kohti omaa suihkua.

Laitoin cd:n jälleen alkuun ja menin uudelleen ammeeseen. Peseytyminen sujui tällä kertaa hyvin, ilman mitään tympeitä keskeytyksiä vittumaisen saippuan tai minkään muun pesuaineen muodossa. Suihkun jälkeen kävin tosin oikaisemassa sen pyykkipulveripaketin, pystyn näin paremmin seuraamaan sitä. Haarukan heitin suoraan roskikseen, minähän en sekopääsaippuaan tuikattua haarukkaa suuhuni pistä. Suihkusta oli tällä kertaa ihan konkreettista hyötyäkin, niska oli huomattavasti paremman tuntuinen sieltä pois tullessa. Oikeaa kättä kyllä hieman särki, se kattilan seinään hakkaaminen oli odotettua kovempaa hommaa. Koska niska oli jo kunnossa, hain kattilan pois makuuhuoneesta ja vein sen oikealle paikalle. Asetellessani kattilaa kaappiin, minulle tuli mieleen yksi kammottava juttu. Haarukoitahan oli nyt yksi vähemmän, mitä muita ruokailuvälineitä. En voi sietää mitenkään tuollaista epäjärjestystä keittiössäni, vaan kävin kippaamassa roskikseen yhden kappaleen jokaista muutakin ruokailuvälinettä. Tämän tehtyäni tunsin olevani jälleen kohtuullisen tasapainoinen.




© Rauno Vääräniemi 2003