5. Grillimakkara

Raahasin ruokatarvikkeet ja ne loput kahvipaketit keittiöön. Nyt on ainakin kahvia pitkäksi aikaa, vaikka tuo meikäläisen keittotyyli tuppaa olemaan hieman tuhlaavainen. Jos kerran ihminen on ihan virallisesti hullu, niin miksen saisi hullutella kahvinkeitonkin kanssa? Tosin olin monta kertaa tullut siihen tulokseen, että monet terveiden papereilla kulkevista ovat vieläkin hullumpia mitä meikäläinen. Purin tyytyväisenä ja kohtuullisin pienin vitutuksin ostokseni kasseista. Olin ostanut muutaman porsaankyljyksen, jotka ajattelin grillata.

- Eiiii, se saatanan grillimakkara, huusin kauhuissaan ja säntäsin parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa.

Minä en voi uskoa tätä todeksi, olen jo allerginen makkaratuotteille, tai ainakin grillimakkaralle. Tärisin parvekkeella ja yritin haukkoa happea sillai ihan pienin annoksia.

- Mitä tarkoitusta minun elämällä on enää? Huusin tuskissaan parvekkeelta.

Miten minä olenkaan joutunut tällaiseen kauheaan tilanteeseen, etten voi muka sietää grillimakkaraa. Yritin lähestyä sitä makkaraa vähän toiselta kantilta ja ajattelin rauhallisin mielin lauantaimakkaraa ja gotleria. Niiden kanssa ei ollut näemmä mitään ongelmia, mutta en halunnut grillata mitään helvetin lauantaimakkaraa, aaargh. Minun piti yrittää pian selvittää mikä tuossa kyseisessä makkarassa oikein ahdisti minua. Päätin tehdä kuten lääkärini tri Psyko oli neuvonut, eli palata ajatuksissa tuohon tilanteeseen, jossa ahdistus oli alkanut. Pysäytin pääkopassani surisevan nauhurin ja aloin kelata takaisinpäin päivän tapahtumia. Silmissäni vilisi niin Lissun tissit, kuin Vihtorin kuulolaitekin ja kaupan kassa. Vihdoin olin siinä tilanteessa, kun työnsin kärryjä makkaratiskin ohitse. Pistin hidastuksen päälle ja yritin sillä tavalla selvittää ongelman alkuperää. Viimein olin samassa paikassa, jossa ahdistus alkoi. Haa, siinähän se tuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mikä helvetin grillimakkara tuo tuote on, eihän sitä edes myydä minkään grillin kanssa. Voi pyhä jysäys, nerokkaat aivoni olivat jälleen löytäneet yhden tuotteen jota markkinoidaan kyseenalaisin keinoin, muka grillimakkara. Huh, kylläpä minua helpotti, hetken nimittäin luulin jo seonneeni täysin. Ongelma oli jo puoliksi selvitetty, piti vaan vielä soittaa sinne kauppaan ja kysyä tuosta harhaanjohtavasta mainonnasta. Otin puhelimen käteeni ja näppäili jo tutuksi tulleen numeron kaupan infopisteeseen. Olin viimevuosien aikaan soitellut sinne muutaman kerran.

- Hypermarketin infossa, Anu puhelimessa. Kuinka voin auttaa?
- Hei Anu, Ernesti täällä taas.
- Ai Ernesti, sinä oletkin ollut pari päivää ihan hiljaa. Mitä nyt sydämellä?
- Grillimakkara.
- Oliko se väärän väristä vai liian paksua? Anu uteli tuttuun rauhalliseen tyyliinsä.
- Ei mitään sellaista, vaan se grilli.
- Selitä tarkemmin.
- Tuota kyseistä makkaraa myydään harhaanjohtavasti grillimakkarana, mutta missään ei ole sitä grilliä mukana, ei ainoassakaan paketissa, selitin niin tarkasti kuin mahdollista.
- Eikö yhdessäkään?
- Ei todellakaan. Pidän tällaista harhaanjohtavana ja kyseenalaisena mainostamisena.
- Ernesti!
- Niin Anu.
- Onko sinulla kotona grilli?
- On.
- Laita ne grillimakkarat siihen grilliin, niin näet miten hyvin ne sopivat siihen ja niistä tulee tosi maukkaita grillatessa. Siitä tämä nimi grillimakkara, Anu selitti rauhallisesti.
- Anu!
- No mitä?
- Minä en uskaltanut ostaa niitä grillimakkaroita, joten on voi kokeilla sitä, tuumin pettyneenä.
- Älä huoli, pääsen puolentunnin päästä töistä ja tuon sinulle sen jälkeen yhden paketin.
- Voi kiitos, olet kultainen, kiittelin pelastavaa enkeliäni.

Kiittelin vielä mielessänikin Anun mainiota toimintaa vakavan ongelmani suhteen, nyt olin jo melkein voiton puolella. Minua kyllä hieman vielä jännitti, että sopiikos ne makkarat varmasti minun grilliini ja tuleekohan niistä hyviä. Yleensä Anuun on voinut luottaa, mutta saattoihan tämä olla se ensimmäinen kerta, jolloin meidän luottamussuhde menisi poikki. Nyt minulla tuli muutoksia tuon ruokailun suhteen, joten laitoin porsaankyljykset jääkaappiin odottamaan toista päivää. Purin loput tavarat kasseista kaappeihin ja menin sen jälkeen sohvalle odottelemaan Anua ja grillimakkaroita. Minun teki mieli avata televisio, mutta se säätieteilijä hieman hirvitti, sillä oli ihan varmasti jotain minua vastaan. Sohvalla istuessani pistin merkille, että olohuone oli jotenkin aution näköinen. Hieman aikaa tuumittuani tulin siihen tulokseen, että minulta puuttui yksi nojatuoli. Säntäsin välittömästi avonaisesta ovesta parvekkeelle, jos vaikka sattuisin näkemään vielä sen nojatuolivarkaan. Koska mitään ei näkynyt, päätin huutaa naapureille, kyllä joku on sen poisviemisen nähnyt.

- Rakkaat naapurit, täällä puhuu Ernesti. Onko kukaan nähnyt minun nojatuolin poistuvan kenenkään vieraan henkilön kanssa?

Odottelin hieman jännittynein tuntemuksin mahdollisia vastauksia nojatuolivarkaasta tai varkaista. Odotin hyvin pitkän ja tuskallisen minuutin, ilman yhtään vastausta. Taitavat ihan tahallaan ärsyttää minua tuollaisella hiljaisuudella, ajattelin katkerana tympeistä naapureistani. Tässä se taas nähdään, minkälaista on asua isossa kaupungissa, kukaan ei korvaansa heilauta naapurin ongelmille. Minulle tuli tuollaisesta välinpitämättömyydestä niin ahdistunut olo, että päätin mennä varmuuden vuoksi makuuhuoneeseen, jos vaikka tarvitsisin seinähoitoa. Vessanoven kohdalla törmäsin yllättäen nojatuoliin, miten helvetissä se täällä on? Pienen miettimisen jälkeen muistin itse sen aamulla siihen raahanneeni. Olin niin totaalisesti nollannut itseni sen vessavakoilijan suhteen, etten edes muistanut tuoneeni nojatuolia käytävälle. Kaupasta tullessa olin niin sekaisin siitä mielessäni pyörivästä tissistä, etten huomannut koko tuolia. Kyllä minä olin jälleen onnellinen, sain nojatuolini ihan ehjänä takaisin. Raahasin sen nopeasti omalle paikalleen olohuoneeseen ja menin parvekkeelle julistamaan ilosanomaa.

- Naapurit hei! Ernesti tiedottaa, että olemme jälleen löytäneet toisemme, siis minä ja nojatuoli.

Kuuntelin jälleen hieman aikaa, mutta kukaan ei alkanut taputtamaan tai toivottamaan onnea. Julmaa sakkia tuollaiset naapurit. Nyt en enää pettynyt naapureiden passiivisuuteen ja välinpitämättömyyteen, koska olinhan löytänyt rakkaan nojatuolini. Menin sisälle ja istahdin tähän karkulaiseen tyytyväisin mielin. Otin kaukosäätimen käteeni ja avasin television. Vaihdoin kanavan Cartoon Networkin puolelle, koska en halunnut törmätä siihen sääpelleen. Hieman aikaa piirrettyjä katsottuani, minulla välähti. Televisiossahan pitää olla joku maininta siitä, että en halua siitä tulevan säätiedotuksia. Jos kiellän niitä lähettämästä minulle säätiedotuksia, niin se ikävä sääpellekin pysyy poissa. Melkein pomppasin kattoon tämän idean keksittyäni.

Menin oitis hakemaan keittiön kaapista rullan maalarinteippiä ja makuuhuoneen kirjoituspöydän laatikosta mustan tussin. Liimasin television kuvaruudun alareunaan aika pitkän pätkän sitä teippiä ja kirjoitin siihen mahdollisimman isoilla kirjaimilla: ” Ei säätiedotuksia, kiitos!” Onhan monilla ihmisillä vastaavia mainoskieltoja postiluukuissaankin, niin miksei se toimisi myös television suhteen. Vein teipin ja tussin takaisin omille paikoilleen ja istahdin jälleen nojatuoliin. En vaan jostain syystä kyennyt enää keskittymään niihin piirrettyihin kunnolla. Jäin vaan tuijottamaan tuota kirjoittamaani kieltoa, siinä oli ihan selvästi jotain vialla.

Painoin pääni jalkojen väliin ja vedin syvään henkeä, jotta pääsisin jyvälle teipissä olevasta viasta. Teippi oli hyvällä paikalla, siinä ei voinut olla vikaa. Teksti oli kirjoitettu isoilla ja selvillä kirjaimilla, joten sekin puoli oli kunnossa. Masennuin taas, koska ongelma näytti olevan ratkaisematon. Menin suosiolla makuuhuoneeseen ja aloin paukuttamaan päätä seinään. Hoin samalla vielä varmuuden vuoksi, että tyhmä, tyhmä, tyhmä...

Noin kolmenkymmenen kolahduksen jälkeen sain kuningasajatuksen. Minunhan pitää mennä ja asettua sen sääpellen asemaan, jospa se ongelma ratkeaisi sillä tavalla. Kävelin reippain askelin olohuoneeseen ja nostin television pois kirjahyllystä. Sijoitin sen lattialle kirjahyllyn eteen ja menin itse television taakse. Katsoin television takaa kohti olohuoneen sohvaa ja nojatuoleja. Ne näyttivät aika jänniltä tästä kuvakulmasta, kyllä televisiosta sitten kaikki näyttää kovin oudolta. Katseltuani aikani olohuoneen kalustusta, vilkaisin sitä kuvaputken alareunassa olevaa teippiä ja järkytyin suunnattomasti, tekstihän oli ihan väärällä puolen teippiä. Tulin pois television takaa ja riensin hakemaan teippirullan ja tussin uudemman kerran. Tein homman nyt hieman eri tavalla. Otin rullasta pitkän pätkän teippiä ja laitoin sen keittiön pöydälle liimapuoli ylöspäin. Kirjoitin äskeisen tekstin uudelleen siihen liimapinnalle. Kävin nyppäisemässä sen ensimmäisen teipin ensin pois ja liimasin sen jälkeen uuden teipin samaan kohtaa. Menin uudelleen television taakse ja totesin tekstin olevan nyt oikein päin televisiosta katsottuna. Miten sitä ihminen voi ollakaan niin tyhmä, että tekee tuollaisia alkeellisia virheitä noinkin yksikertaisissa asioissa.

Nostin television takaisin kirjahyllyyn ja istahdin jälleen kerran nojatuoliin piirrettyjä katsomaan. Nyt pääsin välittömästi juonesta kiinni ja uppouduin totaalisesti tähän väkivaltaiseen kulttuuriin. Tosin en montaa minuuttia kerinnyt nauttia tälläkään kertaa, kun ovikello alkoi pitää älämölöään eteisessä. Ryntäsin ovelle, koska odottelin vesi kielellä Anua, tai siis sitä grillimakkaraa.

- Sinä tulit sittenkin, huudahdin Anun nähdessäni.
- Totta kai, minähän lupasin, Anu naurahti ja ojensi lupaamansa grillimakkarapaketin.
- Paljonko olen velkaa?
- Ääh, et mitään, talo tarjoaa hyvitykseksi makkaran aiheuttamasta mielipahasta.
- Voi kiitos, olet niin kultainen, että tekisi mieleni pussata sinua tuollaiset pari tuntia.
- Ei nyt Ernesti, minulla on kiire koiria ulkoiluttamaan, joku toinen kerta, kun on enemmän aikaa, Anu naurahti ja iski silmää.
- No, jos luulet pärjääväsi ilman, niin sovitaan sitten niin, tuumin hieman pettyneenä, kun tarjoukseni ei kelvannutkaan.
- Ihan varmasti saat seuraavalla kerralla pussata, kun tulen täällä käymään, Anu sanoin vakavalla naamalla.
- Okei ja heippa sitten, tuumasin hieman iloisempana.

Anu meni takaisin hissiin ja minä harpoin onnellisena makkarapaketti kädessäni kohti parveketta ja grilliä. Olin hommannut vuosi aikaisemmin sähköllä toimivan grillin, jonka olin sijoittanut parvekkeelleni. Taloyhtiön säännöissä kyllä kielletään parvekkeella grillaaminen, mutta ei kait tuo voi täyspäiväistä hullua koskea. Harkitsen asiaa heti, kun joku tulee asiasta minulle huomauttamaan. Jos kerran parvekkeelta kuseminen ei ole kiellettyä, niin miten tuo grillaaminen olisi niin vaarallista, ettei sitä voisi myös siellä tehdä. Jäivät hieman ristiriitaiset mietteet tuostakin kiellosta, koska esimerkiksi avotulenteko ja sillä makkaran paistaminen ei ole parvekkeella kielletty. En voi käsittää, miksi grillit ainoastaan ovat pannassa. Taitavat vetää jossain kortilla noita sääntöjä, mokomatkin pikkusieluiset pilkuttajat.

Olin valinnut grillini malliksi sellaisen mahdollisimman kovasti käryttävän, jotta naapuritkin pysyisivät juonessa mukana. Tässä mallissa tippuu kaikki rasva taatusti suoraan vastuksille ja käry on sen mukainen. Laitoin grillin töpselin seinään ja kipaisin hakemassa keittiöstä puukon ja grillipihdit sekä lautasen ja sinappia. Takaisin palatessani, oli grilli alkanut kärytä jo hieman. Tuoksu oli mitä mahtavin, saatoin tuntea siinä jopa viimekesänä grillaamani muovilautasen aromin. Kokeilin nimittäin valmistaa ruokaa suoraan lautasella, ettei olisi tarvinnut ostaa grillipihtejä makkaroiden kääntelyyn. Se kokeilu lautasten kanssa jäi viimeiseksi, oli vaan todella hilkulla, etten olisi paiskannut koko saamarin grilliä alas parvekkeelta.

Onneksi se lautanen ei ollut kovin tiukassa kiinni, vaan lähti ihan kohtuudella irti. Kyseinen lautanen vaihtoi makkaroineen paikkaa todella vauhdikkaasti, suoraan kotiin tulevan Pekka Korvetin päähän. Siinä taas nähtiin millainen mulkku tuo Korvetti oikein on, piti taaskin hankkiutua ainoan pihapiirissä lentelevän lautasen alle, perkele. Kehtasi vielä syyttää minua moisesta onnettomuudesta. Kysyin siltä mulkulta, että oliko hän nähnyt sen lautasen laskeutumisvaloja. Ei kuulemma ollut, joten huusin takaisin, että siinähän se vika sitten on. Jos ei kerran näe laskeutuvan lautasen laskeutumisvaloja, niin on ihan oma syy jäädä alle. Mitäs on niin pihi, että on jättänyt optikolla käynnin väliin. Karvaita vaan tällaiset muistot, joissa on syytelty ihan aiheetta.

Pääsin onneksi hammasta purren tämän ikävän tapahtuman yli ja saatoin keskittyä taas kaikin aistein tuon viimeisimmän ahdistuksen aiheen grillaamiseen. Otin makkarat paketista ja asettelin ne paksua savua lykkäävän grillin päälle. Katopas perkele, nehän sopivat siihen, kuin pilleri suuhun, ajattelin tyytyväisenä niitä sovitellessani. Ihmeellistä, miten Anu oli ollut jälleen kerran täysin oikeassa. Minulla oli vielä pieni varaus tuon asian suhteen, Anuhan oli sanonut niistä tulevan tosi maukkaita grillissä. Odotellessani makkaroiden lievää kärähtämistä, päätin tarkastaa, että onko viimevuotinen sinappi enää hengissä. Ravistelin ison litran pullon ensin huolella, avasin tämän jälkeen sen ja pruuttasin sitä kunnolla parvekkeen kaiteen yli. Tein tämän sen takia, jotta mahdolliset kuivuneet sinappiknöölit poistuvat pullosta.

- Mitä helvettiä? Kuului jostain alakerran parvekkeelta.

Kuuntelin tarkkaan ja totesin äänen olevan hieman oudompi. Mitä tuollakin on meneillä, kun noin kiroilee, ajattelin itsekseni ja pruuttasin vielä hieman lisää sinappia kaiteen yli.

- No voi vittu! Taasko sitä paskaa tulee alas, huusi äskeinen ääni entistä kiukkuisempana.
- Kuka perkele siellä kiroilee ja häiritsee minun makkaranpaistoa? huusin takaisin ja kurkistin samalla reunan ylitse.
- Minun matot menivät pilalle, koska sieltä ylhäältä tulee alas jotain paskaa, huusi tuohtuneen oloinen naisihminen pari kerrosta alempana.
- Ei se ollut mitään paskaa, vaan hyvää ja kallista sinappia. Saat pitää ne sinapit tällä kertaa, mutta älä ota tavaksi vetää niitä tuolla tavalla välistä, kun pursottelen sitä maahan, huusin alakerrassa kiukkuavalle kantturalle.
- Täh? Että minäkö ihan saan pitää ne sinapit?
- Juu, olen tällainen hyvin reilu ja naapureita suuresti rakastava persoona, huusin takaisin tyytyväisenä siihen, että kuivuneet sinappini nähtävästi menivät ihan tarpeeseen.
- Ei perkele ja suoraan matolle, kuuluin alakerrasta vielä manailua.
- Hei, olisit käyttänyt vaikka lautasta, kun sitä sinappia niin teki mieli, matosta jää yleensä karvoja suuhun.

Kumma naapuri, haukkuu ja meuhkaa välillä kuin raivotautinen ja välillä kyselee, että saako pitää ne sinapit. Onneksi en ollut kyseiseen naisenpuolikkaaseen aikaisemmin törmännyt, ei tainnut olla niitä kaikista tasapainoisimpia tyyppejä. Minua melkein meinasi alkaa ahdistamaan tuollainen meuhkaaminen, mutta ajatus matolla kontillaan olevasta ja sinappia nuolevasta naapurin ämmästä jotenkin auttoi ahdistukseeni.

Naapurin kanssa keskustellessani, olivat makkaratkin jo kerinneet paistua, jopa hienoisesti kärähtää, kuten olin asian suunnitellut. Nyppäisin töpselin irti seinästä ja nostelin makkarat lautaselle. Kävin vielä sisältä haarukan ja aloin sen jälkeen syömään makkaroita hyvällä ruokahalulla. Laitoin lautaselle kunnolla sitä sinappia, oikeastaan melkein laitoja myöten. Tulipahan samalla todistettua, etteivät makkarat kellu sinapissa. Kuin melkein huomaamatta olin pistellyt poskeeni koko paketin grillimakkaraa ja ahdistukseni kyseistä tuotetta kohtaa oli häipynyt jonnekin takavasemmalle. Loput lautaselle jääneistä sinapeista kävin kumoamassa kaiteen yli, kyllähän luonnontuote luontoon katoaa. Tällä kertaa ei kukaan tullut lykkäämään mitään mattoja eteen, vaan sinappi päätyi kukkapenkkiin. Anu oli ollut oikeassa, grillimakkara jopa maistui paremmalta, kuin aikaisemmin grillaamani makkarat, kyllä tyttö oli pusunsa ansainnut. Massu täynnä menin olohuoneeseen ja oikaisin itseni sohvalle. Vain muutaman minuutin jaksoin taistella väsymystä vastaan, kunnes jouduin antamaan periksi ja nukahdin melkein hymy huulilla.