Heitettyäni vedet suurin piirtein naapurin niskaan, menin jo hieman paremmalla tuulella keittiöön. Tarkoituksenani oli keittää pannullinen kahvia. Vaikka asustelen yksin, niin keitän aina varmuuden vuoksi kokonaisen pannullisen kahvia. Kerran kävi nimittäin niin, että keitin vain kaksi kuppia ja pari tuttua poikkesi psykiatriselta palatessaan tämän kautta ja ne perkeleet hullut joivat kaikki minun kahvit. Silloin päätin, ettei tuollainen tilanne pääsisi koskaan toistumaan ainakaan minun omassa taloudessani. Kaadoin keittimen täyteen vettä ja laitoin suodattimen keittimeen. Olin ottamassa kahvia kaapista, kun tajuntaani iski silmien välittämän kuvan kautta pakokauhu, kahvinporot olivat loppu!
- Ei saatana, mistä minua rangaistaan tällä tavalla, huusin niin kovaa, ettei varmaan jäänyt naapureillekaan epäselväksi.
Toivuttuani tästä kohtuuttomasta mielenjärkytyksestä, meinasin soittaa lähikauppaan ja haukkua siellä lauantaina kassalla olleen tytön. Olin ihan varma, että tämä kyseinen kassatyttö oli napannut minun kahvipaketin itselleen siitä kassahihnalta. Minulla oli jo puhelin kädessä, kun hämärästi aloin muistella, etten jostain syystä ollut sitä kahvia ostanutkaan. Olinko minä perkeleen hullu tolvana jättänyt ihan itse sen kahvin ostamatta? En voinut millään uskoa tällaista itsestäni, vaan pakkohan se oli ainakin osittain myöntää, kun se kerran oli loppu. Osittain tämä oli kyllä myös jonkun muun vika, kokonaan en tällaista syytä ota harteilleni. Koska kahvi oli loppu itseltäni, päätin mennä lainaamaan sitä naapureiltani. Otin tyhjän kahvipurkin ja avaimet käteeni ja suunnistin rappuun. Rapussa minulle tuli pienoinen ongelma, piti päättää kuka naapureistani saa kunnian lainata kahvia. Soitin ensin toisen seinänaapurini Lissun ovikelloa, mutta hän taisi olla töissä. Samoin samassa kerroksessa asuvan Jaskan ovikellon soittaminen ei tuottanut minkäänlaista tulosta, töissä varmaan hänkin. Mikä perkele noita ihmisiä vaivaa, etteivät voi olla kotona silloin, kun naapurilla on hätä suurimmillaan. Minua alkoi sapettaa taas oikein kunnolla tällainen naapurin juoksuttaminen ovelta toiselle, kuin pahaisenkin kerjäläisen. Seuraavaksi menin Pekka ja Aila Korvetin oven taakse ja soitin heidän ovikelloaan. Olin kuulevinani sisältä askelia ja olin jo melkein onnesta sekaisin, että saisin kohta kahvia. Odotin ja odotin, mutta kukaan ei tullutkaan avaamaan ovea. Joko minun kuulossa on tänään jotain vikaa, tai sitten ne perkeleen pihtarit huomasivat ovisilmästä katsoessaan, että olin jotain vailla. Kyllä jumalauta ihmisten pitää olla pihejä, etteivät edes naapurilleen suo aamukahvia. Harmi, että olin juuri heittänyt vedet parvekkeelta, olisin voinut kusta nyt tuollaisten kusipäänaapureiden postiluukusta sisään. Jotenkin kummallista porukkaa nuo Korvetit, eivät tule edes rappuun minun kanssani yhtä aikaa. Meinasin jo survoa sen peltisen kahvipurkin Korvettien postiluukusta sisään, kun muistin alakerran Maijan ainakin olevan kotosalla. Todennäköisesti myös Maijan mies Osmo on kotona, heillä kun on loma aina yhtä aikaa. Kävelin toivorikkaana kerrosta alemmaksi ja heidän ovelleen. En soittanutkaan tällä kertaa ovikelloa, vaan työnsin postiluukkua raolleen ja huusin siitä.
- Huhuu, onko siellä ketään kotona, Ernesti täällä kaipailisi kahvia lainaksi.
Kovinpa sielläkin tuntui olevan tänään hiljaista, olivatkohan ne sittenkin siellä parvekkeella. Olin juuri huutamaisillani uudemman kerran, kun sisältä kuului Maijan tuskastuneen kuuloinen ääni.
- Mene pois Ernesti, me ollaan jo ihan tarpeeksi kärsitty sinusta tänään.
- Minulla on kahvit loppu, en varmasti poistu ennen kofeiinia minnekään suuntaan, uhosin oven takana kiukkuisena äskeisestä kommentista.
- Anna sille perhanan kahjolle se kahvipaketti, kuului Osmo sipisevän Maijalle.
- Hulluko sinä olet, sehän on täällä sen jälkeen joka aamu kahvia mouruamassa, Maija tiuskaisi.
- Pitää yrittää ymmärtää sitä hullua, eihän toinen voi mitään sairaudelleen, Osmo puolusteli.
- No hyvä on, mutta hirtän sinut munistasi, jos Ernesti on taas huomenna kahvia vailla, Maija sanoi ja kuului hakevan jotain keittiön
kaapista.
Jotenkin tuntui siltä, ettei Maija ihan mielellään sitä kahvipakettia keittiön kaapista ottanut. Hän laittoi sen kaapin oven kiinni niin reippaasti, että koko talo heilahti. Meinasin pudota perseelleni tuollaisesta paukuttelusta ja talon heiluttelusta, mokomakin kanttura. Onneksi älysin väistää Maijan avatessa ovea, olisin muuten todennäköisesti jo kerrosta alempana ja vailla hampaita. Ovi pamahti talon seinään niin kovaa, että siihen jäi oikein jälki.
- Tässä tämä kahvi herra kusiluikkuselle, Maija kivahti ja heitti paketin rappuun.
- Mikä sinua rakas naapuri oikein riipoo, onko kuukautisten aika vai stressiä töissä?
- Ei tässä stressillä ole mitään tekemistä, tympäisee vaan tuollaiset kahvin ruinaajat ja toisten parvekkeille kuseksijat.
- Hei, se oli ihan puhdas vahinko. Mistä minä saatoin tietää, että tuuli kääntää sen suihkun juuri teidän parvekkeelle.
- Anna olla viimeinen kerta, kun olet ruinaamassa meiltä kahvia, Maija ärähti ja paiskasi oven kiinni.
Jotenkin minusta näytti siltä, että se ovi meni sentin tai pari syvemmälle, mitä oli ollut aikaisemmin. Kyllä noilla kiukkuisilla kantturoilla tuntuu olevan voimaa aika paljon. Taitaa olla parasta Osmonkin olla samaa mieltä Maijan kanssa, ainakin tänään. Todennäköisesti Maija on huomenissa jo ihan eri ihminen ja voi jopa tulla pyytämään anteeksi, jos sille päälle sattuu. Olin tosi tyytyväinen saamaani Juhla-mokka pakettiin. Otin paketin käteeni ja nousin omaan kerrokseen ja menin sisälle asuntooni. Olin laittamassa ovea kiinni, kun minulle tuli mieleen yksi tärkeä asia. Avasin oven uudelleen selkosenselälleen ja huusin täysillä rappuun.
- Vaara ohi! Kahvipaketti on saatu jo lainaksi.
No niin, nyt ne pelkuriraukkanaapurit voivat tulla esiin koloistaan. Olisinhan minä voinut jättää ne epätietoisuuteen koko päiväksi, mutta jostain syystä minun teki mieli huutaa taas perseeni pohjasta. Tuo huutaminen vaan jotenkin rauhoittaa mieltä ja vähentää sinne pesiytynyttä vitutusta. Laitoin huutamisen jälkeen oven kiinni ja kipitin keittiöön kahvinkeittoon. Tänä aamuna meinasi aamukahvi muuttua päiväkahviksi ja vielä ilman naispuoleista seuraa. Mittasin kahvinporoja suodattimeen tarpeellisen määrän ja menin olohuoneeseen odottamaan kahvin valmistumista. Istuin sohvalle ja laitoin television päälle, siellä näytti olevan jotain uutisiin viittaavaa ohjelmaa menossa. Siinä sohvalla istuessani alkoi yöpuvun housujen kuminauha jotenkin kiristää. Hetken asiaa tuskailtuani tempaisin ne pois jalasta, kyllähän aikuinen mies saa kotonaan munasillaan televisiota katsella, ajattelin itsekseni ja raavin samalla palleja. Katselin tyytyväisenä uutisia jonkin aikaa, kun minua alkoi vaivata uutistenlukijatytön tuijotus. Ei kait se saamari nähnyt vaan jostain, ettei minulla ollut mitään päälläni. Yritin vielä vaihtaa paikkaakin, mutta tyttö tuntui vaan tuijottavan menin minne tahansa. Olin juuri heittämäisilläni tuota tuijottajaa kaukosäätimellä, kun hän tekopirteä hymy naamallaan ilmoitti uutisten olevan ohi ja vuorossa päivän sään. Silloin minua vietiin, sillä muistin sen sään lukijan olevan mies ja en siedä ollenkaan sitä, että jotkut miehet tuijottelevat minun pallejani. Kävin hakemassa eteisen naulakosta pitkän sadetakin päälleni. Miettiköön nyt sääpelle, että mitä minulla on takin alla, tai miksi yleensä istun se päällä täällä kotona, vaikka hän lupaisi viiden viikon helteitä.
- Siitä sait senkin säätieteilijäpelle, huusin karvanaaman ilmestyttyä television ruutuun.
Sadetakissa oli vain sellainen huono puoli, että siinä tuli hiki ihan hetkessä. En jaksanut edes säätiedotusta loppuun, kun minun piti mennä ja vaihtaa se normaaleihin vaatteisiin. Laitoin päälle farkut ja t-paidan. Missään shortseissa en ala juoksentelemaan, joku voisi vielä luulla niin köyhäksi, ettei ole varaa ostaa pitkillä lahkeilla olevia housuja. Kahvinkeitinkin kuulosti saaneen kahvin tiputeltua, joten menin keittiön puolelle ja kaadoin itselleni mukillisen kahvia. Istuin juomaan sitä keittiön pöydän ääreen. Istun aina sillä tavalla, jotta näen ulos pihalle. Jos pihalle sattuu tulemaan jotain taloon kuulumatonta porukkaa, niin voin puuttua siihen välittömästi. Meidän pihallahan ei kaikenmaailman narkkarit ja poikkeavat hyppele, perkele. Juotuani yhden kupin kahvia, menin keittimen luokse ja kaadoin itselleni toisen kupillisen kahvia.